Uusimmat

OnePlus tarjoaa 30 onnekkaalle mahdollisuuden arvostella OnePlus 3

31.05.2016 17:32 Pekko Lainiala

oneplus-the-lab-001-31052016

Kiinalaisvalmistaja OnePlus on tullut vuosien saatossa tunnetuksi muun muassa kutsujärjestelmän ja erinäisten mediahuomiota keräävien tempauksien ansiosta.

Tällä kertaa yhtiö on päättänyt avata The Labiksi nimetyn avoimen haun, minkä kautta kuka tahansa voi päästä testaamaan OnePlus 3:a ennen sen julkaisua. Yhtiön sivuston kautta voi täyttää tietonsa vielä viiden päivän ajan, jonka jälkeen valinta kohdistuu 30 onnelliseen arvostelijaan. Kirjoitushetkellä mukaan on hakeutunut 8580 ihmistä, joten mahdollisuus testaajaksi pääsemiseen ilman hyvää hakemusta ja/tai aiempia meriittejä lienee melko vaikeaa. OnePlus:n tuntien tavoitteena on myös varmastikin löytää testaajia, joilta löytyy mahdollisimman suuri seuraajajoukko sosiaalisessa mediassa.

Suomalaislasien läpi katseltuna jollain suomalaisfanilla voisi olla realistinenkin mahdollisuus testaamiseen, sillä pari viikkoa sitten Elisa sai ensimmäisenä eurooppalaisena jälleenmyyjänä OnePlus-puhelimet valikoimiinsa. Tältä pohjalta voisi olettaa, että OnePlussalle kelpaisi näkyvyys myös Suomen osalta.