Uusimmat

OnePlus X saa vihdoin Android Marshmallow -päivityksensä ensi viikolla

28.09.2016 15:30 Juha Kokkonen

oneplusxchampagne_2

OnePlussan johtoporras järjesti eilen Reddit-sivustolla AMA (Ask Me Anything) kyselytuokion ja samassa yhteydessä selvisi muutamia tietoja yrityksen ohjelmistopäivitysten aikatauluihin liittyen.

Ehkäpä tärkeimpänä tietona OnePlus X -mallin Android Marshmallow -päivityksen kerrottiin vihdoin alkavan jossain vaiheessa ensi viikkoa. Osa viime vuoden lokakuussa julkaistun OnePlus X:n omistajista on jo ehtinyt luopua toivosta Marshmallowin suhteen, sillä sen saapumisessa on kestänyt luvattoman pitkään.

Oxygen OS:n jaHydrogen OS:n yhdistämiseen liittyen OnePlussan Brian valotti sen verran, että vaikka käyttöjärjestelmien piilossa olevat osat yhdistetään, säilyy ”ohjelmistotaso” kiinalaisilla ja globaaleilla markkinoilla erilaisena. Globaaleilla markkinoilla käyttöliittymä tulee myös tulevaisuudessa pysymään vakio-Androidin kaltaisena.

OnePlus 3:n Android 7.0 Nougat -päivityksen kerrottiin olevan ”aktiivisesti työn alla”, mutta sen tarkempaa julkaisuaikataulua ei toistaiseksi paljastettu. Toivottavasti päivitys saapuu kuitenkin nopeammin, kuin Marshmallow OnePlus 2:n tapauksessa.

Juha Kokkonen

Muropaketin uusimmat