Uusimmat

Qualcomm vahvisti huhut oikeiksi ja julkisti Snapdragon 835 -järjestelmäpiirin

04.01.2017 19:47 Muropaketin toimitus

Qualcomm esitteli virallisesti Snapdragon 835 -järjestelmäpiirin, jonka tiedoista iso osa ehti vuotaa verkkoon jo aikaisemmin. Tuotteen esittelystä CES 2017 -messujen alla kertoi muiden muassa AnandTech. Valmistajana toimii Samsung ja valmistukseen käytetään yhtiön 10 nm FinFET -prosessia. Kooltaan uusi järjestelmäpiiri on yhtiön edellistä lippulaivaa Snapdragon 820:aa 35 prosenttia pienempi ja sisältää yli kolme miljardia transistoria.

Kuten odotettua, prosessorina on kahdeksan 64-bittistä Kyro 280 -ydintä, joista virtapihit neljä ydintä toimivat korkeintaan 1,9 gigahertsin kellotaajuudella ja neljä tehokkaampaa ydintä parhaimmillaan 2,45 gigahertsin kellotaajuudella. Adreno 540 -grafiikkapiirin kellotaajuudesta ei vieläkään puhuttu, mutta yhtiön mukaan uutuus olisi 25 prosenttia edellistä Adreno 530 -versiota tehokkaampi 3D-renderöinnissä.

Qualcommin esimerkissä QHD-resoluution näytöllä ja 3000 mAh:n akulla varustettu puhelin saa yhdellä latauksella yli kolme tuntia 4K-videoiden toistoaikaa tai kaksi tuntia aikaa VR-pelien parissa. Edelliseen Snapdragon 820 -lippulaivaan verrattuna puhelimen akku kestää tehokäytössä kaksi ja puoli tuntia enemmän. Kokonaisuuteen kuuluu myös Quick Charge 4.0, joka on vanhempaa 3.0-teknologiaa 20 prosenttia nopeampi ja suojaa laitteita virtapiikeiltä entistä tehokkaammin.