Uusimmat

Testissä Huawei Honor 7 Lite: ”Paljon vastinetta rahoille 200 euron hintaluokassa”

19.08.2016 12:38 Juha Kokkonen

Testasimme viime kuussa kahta noin 200 euron hintaluokkaan sijoittuvaa uutuusälypuhelinta Samsungilta ja LG:ltä, mutta emme ehtineet aivan saamaan juttuun mukaan kolmatta mielenkiintoista puhelinta – Huawein kesäkuun puolivälissä lanseeraamaa Honor 7 Lite -mallia.

Tarkalleen ottaen Honor 7 Lite tosin julkistettiin ulkomailla jo huhtikuun lopulla Honor 5C -mallinimellä ja se brändättiin uudelleen tietyille markkina-alueille (Suomi mukaan lukien) suositun Honor 7 -mallin mukaan.

Joka tapauksessa Honor 5C ja Honor 7 Lite ovat yksi ja sama puhelinmalli, jonka ominaisuuksissa saattaa olla markkina-alueesta riippuen pieniä eroja. Taustasta johtuen laitteella ei siis ole käytännössä juuri mitään erityistä tekemistä alkuperäisen Honor 7:n kanssa.

honor-7-lite-0

Honor 7 Liten ennakkomyynti alkoi kesäkuun puolivälissä 229 euron suositushintaan, ja tämän artikkelin julkaisuhetkellä elokuun loppupuolella tuotteen saatavuus on hyvä. Suomessa hintataso on edullisimmillaan aavistuksen alle 200 euroa. Pientä kritiikkiä Huawei ansaitsee kuitenkin siitä, että vastaava Honor 5C maksaa Kiinan markkinoilla alle 150 euroa. Euroopan markkinoilla oheiskulut ovat kuitenkin ilmeisesti suuremmat.

Tutustumme tässä artikkelissa Honor 7 Liten muotoiluun ja fyysiseen toteutukseen, teknisiin ominaisuuksiin, suorituskykyyn, akunkestoon sekä yleisiin käyttökokemuksiin.

 

honor-7-lite-1

Honor 7 Lite toimitetaan turkoosinsinisessä pahvirasiassa aiemmista Honor-malleista tuttuun tyyliin. Paketin toimitussisältö on pelkistetty, kuten tämän hintaluokan puhelimelta voi odottaa. Mukana on ainoastaan verkkovirtalaturi, micro-USB-kaapeli, SIM-korttikelkan irrotustyökalu sekä pikaohjeet. Laturi on ”perinteistä” mallia, eli sen teho on vain viisi wattia (5 V, 1 A), joka ei lupaa hyvää latausnopeuden osalta.

Sisältö

  1. Esittely, pakkaus ja oheistarvikkeet
  2. Fyysinen toteutus ja tekniset ominaisuudet
  3. Kamera, EMUI 4.1 -käyttöliittymä, suorituskyky & akunkesto
  4. Loppuyhteenveto