Uusimmat

Testissä Sony Xperia X: ”Huippumallin karvalakkiversio jättää ristiriitaiset mielikuvat”

01.06.2016 09:45 Juha Kokkonen

sony-xperia-x-0

Sonyn mobiililaiteyksikön (Sony Mobile Communications) tilanne on jo useamman vuoden ajan ollut tukala, sillä se on tuottanut emoyhtiölleen tappiota vuosineljännes toisensa jälkeen. Viime vuonna se toimitti noin 30 miljoonaa älypuhelinta, joka on vähiten sitten vuoden 2011. Ainakin osaltaan tilannetta heikensi edelleen lähes katastrofaalinen Xperia Z3+ -malli, joka kärsi pahoista Snapdragon 810 -järjestelmäpiirin aiheuttamista lämpöongelmista. Mobiiliyksikön tekemä tappio sentään väheni vuoden takaiseen nähden, josta oli pitkälti kiittäminen tiukentunutta kulukuria.

Vuoden 2014 lopulla nimitetyn Sony Mobilen nykyisen toimitusjohtaja Hiroki Totokin tehtävä on ollut haastava. Sonyn emoyhtiön pomon Kazuo Hirain tehtävänannon kerrotaan olleen alusta asti yksioikoinen – mobiiliosasto on saatava kannattavaksi vuoden 2016 loppuun mennessä, tai yritys ryhtyy radikaaleihin toimenpiteisiin. Sonyn matkapuhelinyksikön myymisestä on kuulunut jo aiemminkin huhuja. Kulujen karsimisen ohella Sony on ilmoittanut keskittävänsä mallistoaan kalliimpiin hintaluokkiin, pienentäen puhelimien kokonaistoimitusmääriä, mutta pyrkien kasvattamaan puhelimista saatavaa myyntikatetta.

Myös malliston selkeyttämiselle olisi tarvetta, sillä yritys on viime vuoden noudattanut poikkeuksellista puolivuotista huippumallien julkaisusykliä, jossa uusia hieman paranneltuja Xperia Z -malleja on julkaistu keväisin ja syksyisin. Etenkin Suomessa edellinen malli on saattanut ehtiä olla markkinoilla vain muutaman kuukauden, kun uusi malli on nähnyt jo päivänvalon. On mielenkiintoista nähdä, aikooko Sony jatkaa samaa julkaisutahtia vielä tänä vuonna. Yksi asia on joka tapauksessa varma – tulosta on tultava.

Sony esitteli tämän vuoden huippumallinsa MWC-messuilla helmikuun lopussa. Samalla yritys julkisti puhelimiensa uuden nimeämiskäytännön, jossa siirryttiin käyttämään Xperia X -pohjaisia mallinimiä. Epävirallisten tietojen mukaan Xperia X -mallien myötä on alkanut Sonyn sisäisissä kirjoissa ”kolmas kappale”, jonka teemana on ”Xperia for new communication”. Xperia X -mallinimien sanotaan pysyvän käytössä vuoteen 2018 asti.

Helmikuussa julkaistut mallit olivat nimeltään Xperia X Performance, Xperia X sekä Xperia XA, ja jo tuolloin Sony ilmoitti niiden tulevan saataville vasta kesällä, joka on varsin myöhään kilpailijoiden samaan aikaan julkaistuihin huippumalleihin verrattuna. Ensimmäisenä Suomessa kauppoihin saapuu teknisiltä ominaisuuksiltaan tulkintatavasta riippuen ylempään keskiluokkaan tai alempaan high-end-luokkaan sijoittuva Xperia X, jonka ennakkotilaukset alkoivat 9. päivä toukokuuta. Kauppoihin laite saapuu kesäkuun ensimmäinen päivä 599 euron suositushintaan.

Tutustumme tässä artikkelissa Xperia X:n muotoiluun ja fyysiseen toteutukseen, teknisiin ominaisuuksiin, kameraan, suorituskykyyn, akunkestoon sekä yleisiin käyttökokemuksiin.


sony-xperia-x-1

Xperia X toimitetaan valkoisessa pahvipakkauksessa, jonka kannessa on suuri vaaleanharmaa X-kirjain. Kun rasian kantta nostaa, paljastuu alta värikäskylkinen sisäosa. Pakkauksen toimitussisältö oli ainakin testikappaleessamme vaatimaton. Mukana oli ainoastaan yksinkertainen pikakäyttöopas, takuutietolappu, micro-USB-kaapeli sekä tavallinen verkkovirtalaturi (5 V; 1,5 A).

Sisältö

  1. Esittely & pakkaus
  2. Muotoilu, rakenne ja tekniset ominaisuudet
  3. Kamera
  4. Käyttöliittymä, suorituskyky, akunkesto & loppuyhteenveto