Uusimmat

Käyttöliittymä, suorituskyky & akunkesto

20.07.2016 13:18 Juha Kokkonen

Android 6.0.1 Marshmallow & Oxygen OS 3.2.1 -käyttöliittymä

OnePlus 3 julkaistiin yrityksen oman Oxygen OS -käyttöliittymän kolmosversiolla, joka perustuu Android 6.0 Marshmallowiin. Uusin 3.2.1-versio julkaistiin kesä-heinäkuun taitteessa ja se toi mukanaan muutamia odotettuja parannuksia, kuten näytön sRGB-väriprofiilin sekä korjauksia muistinhallintaan. Myös edeltäjämalli OnePlus 2:ssa käytettiin Oxygen OS:ia ja peruslähtökohdat ovat uudessa mallissa samat – käyttöliittymä on pidetty lähes vakio-Androidin kaltaisena, mutta soppaan on lisätty muutamia lisätoimintoja ja parannuksia. Ylimääräisiä sovelluksia ei ole mukana laisinkaan, vaan puhelin luottaa pelkästään Googlen vakiosovelluksiin. Resepti on hyvä ja vaikka se ei olekaan juuri muuttunut vuoden takaisesta, on lopputulos aiempaa toimivampi.

Oxygen OS 3:n kuvakkeet, kotinäkymä, moniajonäkymä, ilmoitusvalikko, sovellusvalikko ja asetusvalikko ovat kaikki visuaalisesti lähes identtisiä vakio-Androidin kanssa. Mukaan on heitetty kuitenkin pieniä muutoksia, kuten ilmoitusvalikon pikakuvakkeiden muokkausmahdollisuus tai sovellusvalikosta poistettu suosituimpien sovellusten rivi. Moniajonäkymästä OnePlus on poistanut Googlen hakupalkin ja lisännyt alareunaan sovellusten hallinta- ja muistinpuhdistustyökalut. Lisäksi sovelluskorttien ylänurkkaan on lisätty lukkopainike, joka mahdollistaa sovelluksen lukitsemisen niin, että puhelin ei voi pysäyttää sitä taustalla.

OnePlussan omaa käsialaa on myös The Shelf -näkymä, joka löytyy kotinäkymästä oikealle pyyhkäisemällä. Se pitää sisällään paikallisen säätiedon, muistion pikasyöttömahdollisuuden, viiden suosituimman sovelluksen ja yhteystiedon pikakuvakkeet sekä mahdollisuuden lisätä vapaavalintaisia widgettejä pystysuunnassa selattavaan näkymään. Halutessaan käyttäjä voi kytkeä Shelfin kokonaan pois käytöstä kotinäkymän asetuksista.

Viime vuonna OnePlus 2:n kanssa havaitsimme käyttöjärjestelmässä useita pieniä puutteita ja bugeja, mutta OnePlus 3:n tapauksessa ne loistivat lähestulkoon poissaolollaan. Kiinnitimme huomiota lähinnä pariin seikkaan. Ensinnäkin jos puhelimen kytkee äänensäätövalikosta värinälle ja myöhemmin asettaa äänet takaisin päälle, puhelin ei palauta soittoäänen voimakkuutta aiempaan asentoon, vaan jättää sen hyvin hiljaiseksi lähelle äänetöntä. Toinen ja samalla suurempi ongelma liittyi jaettavaan yhteyspisteeseen, joka kaikilla muutamalla testaamallamme kerralla hyytyi muutaman minuutin käytön jälkeen, jumitti puhelimen ja aiheutti uudelleenkäynnistymisen. Lisäksi sieltä täältä löytyy pieniä hölmöjä käännöskukkasia, kuten asetuksissa Alert Slideriä kuvaava ”kolmen asteen vaihto” sekä kamerasovelluksen ”käsikirja”-kuvaustila.

OnePlus 2:n tapauksessa käyttöjärjestelmän päivitysten saapumisnopeuden arveltiin ennakkoon olevan hyvä, mutta kulunut vuosi osoitti toista. Laitteen piti saada Marshmallow-päivitys ensimmäisten joukossa, mutta lopulta sen julkaisu lykkääntyi myöhäiseen kevääseen. Niinpä ei voi kuin toivoa, että OnePlus parantaa päivitystahtiaan OnePlus 3:n kanssa, kun Android 7.0 Nougat julkaistaan loppuvuodesta. Ainakin OnePlussan toimitusjohtajan Carl Pein mukaan yritys on oppinut kuluneen vuoden aikana, että on pystyttävä myös toteuttamaan, eikä vain antamaan aikatauluja. Aika näyttää realisoituvatko suunnitelmat.

Edellä mainittuja pieniä kustomointeja lukuun ottamatta suurin osa OnePlussan tekemistä lisäyksistä löytyy asetusvalikon puolelta. Yksi toimiva ja alusta asti OnePlussan tuotteissa mukana ollut parannus on mahdollisuus muokata navigointipainikkeiden sijaintia, toteutusta (fyysiset tai softanäppäimet) sekä painalluksiin (kaksois, pitkä) liittyviä lisätoimintoja. Näyttöön liittyen tarjolla on eleitä, jotka mahdollistavat puhelimen herättämisen ja sovellusten avaamisen pimeänä olevaa ruutua koskettelemalla. Asetuksista voi myös kytkeä päälle tumman teeman, joka muuttaa kaikki käyttöliittymän valkoiset pinnat mustaksi hyödyntäen AMOLED-näytön virransäästöpotentiaalia. Kotinäkymässä käyttäjä voi puolestaan avata ilmoitusvalikon pyyhkäisemällä keskeltä alas ja Google-haun pyyhkäisemällä keskeltä ylös.

Suorituskyky ja akunkesto

oneplus3-11

OnePlus 3 aloitti testijaksonsa heinäkuun taitteessa ja se vieraili käyttötestissä runsaan parin viikon ajan. Aiemmin mainittuja mobiilitukiasemaan käyttöön liittyneitä kaatumisia lukuun ottamatta muita ongelmia testijakson aikana ei havaittu. Testijaksosta valtaosa suoritettiin Oxygen OS:n 3.1.4-versiolla ja loppuvaiheessa puhelimeen päivitettiin uusin 3.2.1-versio.

OnePlus 3:lta ei voi rautaominaisuuksien perusteella odottaa mitään muuta kuin huipputason suorituskykyä ja sitä se myös pystyy tarjoamaan. Suorituskyky on selvästi kalliimpien high-end-puhelimien tapaan markkinoiden terävintä kärkeä ja nopeasti toimivaa puhelinta on ilo käyttää. Käyttöliittymän siirtymäanimoinnit ovat nopeimpiin kilpailijoihin rinnakkain vertailtuna aavistuksen hitaampia, mutta käytännössä eroa ei huomaa mistään. Sovellusten avautumisnopeus on nopeimpien testaamiemme puhelimien tasolla.

Pelikäytössä Snapdragon 820 -piiri edustaa parasta mitä on tällä hetkellä tarjolla ja Full HD -näyttö helpottaa entisestään grafiikkasuorittimen taakkaa, joten raskaimpienkin pelien voi odottaa pyörivän juuri niin hyvin kuin on nykypäivänä mahdollista. Peli- ja testirasituksessa OnePlus 3 lämpeni yläosastaan kohtalaisen maltillisesti (mittaustemme mukaan noin 35-40 astetta), eikä se täten arviomme mukaan aiheuta epämukavuutta pidemmissäkään pelisessioissa. Havaintojemme mukaan myös suorituskyvyn lasku on lämpenemisen myötä hyvin vähäistä.

Synteettisiin testeihin otimme verrokiksi Samsung Galaxy S7:n, joka käyttää Samsungin omaa Exynos 8890 -järjestelmäpiiriä ja on yksi suorituskykyisimmistä testaamistamme älypuhelimista sekä kaikkien tämän vuoden high-end-puhelimien kilpailija numero yksi. Verrokin tulokset näkyvät sulkeissa. Tähdellä (*) merkityissä kohdissa pienempi tulos on parempi. Kuten tuloksista näkyy OnePlus 3 selättää Galaxy S7:n useimmilla osa-alueilla ollen samalla myös suorituskykyisin Snapdragon 820 -piirillinen puhelin TaskuMuron testeissä tähän mennessä.

oneplus3-testitulokset

  • Androbench 4.0: 419,12/149,74/136,45/17,43 Mbit/s (484,33/143,22/86,68/15,66 Mbit/s)
  • AnTuTu 6.0.1 64bit: 143434 (130909)
  • Geekbench 3 (Single/Multi): 2362/5522 (2126/6413)
  • GFXBench T-rex 1080p ES 2.0 offscreen: 92 FPS (81 FPS)
  • GFXBench Manhattan 1080p ES 3.0 offscreen: 49 FPS (39 FPS)
  • GFXBench Car Chase 1080p ES 3.1 offscreen: 18 FPS (15 FPS)
  • PCMark: 7207 (4782)
  • Sunspider 1.0.2: 607,2 ms (312,6 ms)*
  • Vellamo 3.1: Browser/Multicore/Metal: 5543/3694/3726 (7521/3562/3299)
  • 3DMark Slingshot ES3.1: 2591 (2146)

oneplus3-12

OnePlus 3:n akun kapasiteetti on siltä osin pieni pettymys, että sitä on menty pienentämään kymmenisen prosenttia edeltäjämalliin nähden. Lisäksi laitteen näyttökokoluokka huomioiden akku on nykymittapuulla enintään keskikokoa. Akun koon ja aiemmin tänä vuonna testaamiemme Snapdragon 820 -piirillisten puhelimien pohjalta odotuksemme akunkeston suhteen olivat ennakkoon varsin neutraalit. Testijaksolla puhelin oli vaihtelevassa käytössä, johon kuului rauhallisempia toimistopäiviä sekä aktiivisempia reissupäiviä. Keskimäärin OnePlus 3:n käyttö oli raskaampaa, kuin useimpien aiemmin testaamieni puhelimien kohdalla.

Testijaksolla normaalin arkipäivän (klo 8-24) aikana akun varaus kului täydestä noin 50-60 %:iin, kun näytön päälläoloaika oli noin kahden tunnin luokkaa. Puhelin kohtasi myös monena päivänä varsin raskasta käyttöä, jolloin näytön päälläoloaika liikkui noin 3-4,5 tunnin välimaastossa. Tuolloin akkua oli jäljellä päivän päätteeksi keskimäärin 10-30 %. Kertaalleen testijakson alussa saavutimme yhdellä latauksella jopa huikean 6,5 tunnin näytön päälläoloajan yhdellä latauksella ja päivän päätteeksi jäljellä oli vielä 15 % varaus.

Emme onnistuneet käyttämään OnePlus 3:sta kertaakaan yhdellä latauksella kahden päivän yli, mutta tulosten perusteella sen pitäisi olla kohtalaisen helposti saavutettavissa ainakin hieman kevyemmällä käytöllä (näytön päälläolo 1-1,5 h/vrk). Kertaalleen akku loppui kesken iltaa ennen päivän päättymistä, mutta tuolloin käyttö oli ollut raskaimmasta päästä. Yleisesti ottaen havaitsimme, että yhdellä latauksella selviää melko turvallisesti yhden päivän yli. Totesimme kuitenkin myös sen, että OnePlus 3 ei ole erityisen säästeliäs puhelimen ollessa valmiustilassa, vaan akku tuntuu kuluvan tietyissä määrin tasaisen varmasti käytti sitten puhelinta tai ei.

Käytännön testiemme perusteella OnePlus 3:n akku vaikuttaisi kestävän melko hyvin aktiivista käyttöä, mutta kevyessä käytössä se ei yllä aivan markkinoiden parhaiden tasolle. Testijaksomme sekalaiseen peruskäyttöön kuului mm. teksti- ja WhatsApp-viestittelyä, Twitterin ja Instagramin käyttöä, musiikin kuuntelya Spotifyllä, sähköpostien lukemista, nettiselausta, muutamia puheluita, lyhytjaksoista pelailua ja kameran käyttöä mobiilidatan, WLAN:in ja synkronointien ollessa jatkuvasti päällä.

Yksi OnePlus 3:n mielenkiintoisimmista erikoisominaisuuksista on Dash Charge -pikalataus, joka on käytännössä uudelleenbrändätty Oppon VOOC Flash Charge -pikalataustekniikka. Valmistaja lupaa sen lataavan akun tyhjästä 63 %:iin puolessa tunnissa, joka on kova lupaus, mutta pitää testiemme perusteella varsin hyvin paikkaansa. Yli 90 % varaukseen akku latautuu tunnissa ja tyhjästä täyteen vie alle tunnin ja vartin. Nopeasta latauksesta on oikeasti hyötyä, sillä puhelimeen saa tarvittaessa vaikka kesken päivän nopeasti merkittävästi lisää toiminta-aikaa. Toinen Dash Chargen etu on pikalatauksessa lämpöä tuottavien komponenttien sijoittaminen puhelimen sijasta laturin päähän, jolloin puhelin pysyy viileänä eikä sen suorituskyky kärsi ladatessa. Puhelimen mukana toimitettava Dash-pikalaturi luottaa korkean jännitteen sijaan korkeaan neljän ampeerin latausvirtaan viiden voltin jännitteellä (20 wattia). Tekniikan huonona puolena on se, että OnePlus 3:a ei voi pikaladata muilla kuin Dash Charge -latureilla. Langatonta latausta OnePlus 3:ssa ei valitettavasti ole metallikuoresta johtuen.

Sisältö

  1. Esittely & pakkaus
  2. Ulkoinen olemus ja tekniset ominaisuudet
  3. Kamera
  4. Käyttöliittymä, suorituskyky & akunkesto
  5. Loppuyhteenveto

Juha Kokkonen

Muropaketin uusimmat