Tässäkö on IE9?
26.8.2010
Microsoft on toimittanut jo neljä ohjelmistokehittäjille suunnattua versiota tulevasta Internet Explorer 9 -selaimesta, muttei ole esitellyt sen käyttöliittymää. Softamammutti on jo virallisesti ilmoittanut julkaisevansa julkisesti saatavan beetaversion selaimestaan 15. syyskuuta, jolloin tapahtunee myös käyttöliittymän esittely.
Microsoftin venäjänkieliselle sivustolle pääsi kuitenkin lipsahtamaan tietoa ja kuva, joka osoittanee Internet Explorer 9:n käyttöliittymän. Selain on hyvin pelkistetyn näköinen, sillä ylhäällä näkyy osoitekenttä, hakukenttä sekä muutama näppäin. Asiasta uutisoivan ZDNet-sivuston uutisoinnin perusteella Microsoft mainosti sivuilla Internet Explorer 9:n yksinkertaistetun käyttöliittymän tarjoavan enemmän tilaa itse surffaamiselle.
IE9:n merkittävimpiä uusia ominaisuuksia on laskentakuorman siirtäminen prosessorilta grafiikkapiirille rautapohjaisesti kiihdytettävän SVG:n myötä, parannettu JavaScript-suorituskyky sekä grafiikkapiirikiihdytteinen HTML5-tuki. Selain vaatii Windows 7:n tai Vistan toimiakseen, joten Windows XP ei ole tuettujen käyttöjärjestelmien listalla.
ZDNet, Is this Microsoft’s new Internet Explorer 9 interface?
Ville Suvanto
- 1.
-
IE9:n merkittävin ominaisuus on Operan ja Chromen suora kopiointi.
- 2.
-
Mikä ihmeen Vista 7?
- 3.
-
Needs moar toolbars!
- 4.
-
Onneksi tätä roskasoftaa ei saa Linuxille. Koitan välttää viruksia koneillani. IE on itsessään jo virus.
- 5.
-
On kyllä vammaisen näköinen. Ei voi olla valmis konsepti.
- 6.
-
@1) IE:n merkittävin ominaisuus ole tuen puute XP:lle. Joko XP:n väistyminen alkaa nopeutumaan, tai sitten ihmiset käyttävät vanhoja selaimia niin pitkään kuin mahdollista, ja mikäs sen hauskempaa softakehittäjille. ;)
@4) Olen onnellinen puolestasi. Harmillista, että Linuxille saa yhtään mitään selainta.
- 7.
-
Tuskinpa on finaali, tabeille ihan liian vähän tilaa.
Ja chromen & operan kopiointia? juu, niin varmaan :D - 8.
-
Tuo ei ole chromea nähnykkään….todellakin yksinkertainen. Varmastikkin helppokäytää ja sitä ms taitaa myös hakea. No aika näyttää tosin FF:llä surffaillaan w7:n kanssa …
- 9.
-
Kaotika: Ei tuossa edes ole tabirivi näkyvissä.
- 10.
-
@ 9. Kanapulla: Onhan, se missä lukee ”Bing” on tabi ja new tab nappula sen vieressä.
- 11.
-
Se on vain uuden tabin nappula. Selaimessa on yksi sivu auki (duh) mutta missään ei ole sen välilehteä.
- 12.
-
@4 saat varmasti olla rauhassa,kukaan ei ole kiinnostunut muutaman kourallisen käyttämästä järjestelmästä.
Firefoxin 4:nen vaikuttaa lupaavammalta kuin tämä IE9.
- 13.
-
Otsikko kuulostaa hauskan pettyneeltä :)
- 14.
-
Kyllä se itselle näyttää ainakin siinä osoiterivin vieressä olevan välilehti + avaa uusi välilehti painike. MS on ilmeisesti tutkimuksissaan todennut normaali käytössä olevan 2-4 välilehteä max auki. Nämä 2-4 mahtuvat vielä hyvin tuohon.
- 15.
-
No vaikka tuo onkin suoraa kopioimista niin selaimen ei todellakaan kuulu viedä puolta ruutua itse verkkosivulta. Itseä on kammottanut Firefoxit ja IE:t juuri tästä syystä. Nyt molemmat kopioi Operalta (ja Chomelta) pienet valikot ja kuka tässä voittaa? Selaimen käyttäjät tietenkin!
- 16.
-
#14
Toivottavasti se on niin että nuo palkit eriytyvät kun tabeja on tarpeeksi. Eihän tuollaista voi millään käyttää. ;) - 17.
-
Kokeilematta shaibaa :)
- 18.
-
@15 Älä unohda tosta luettelosta safaria joka jätti mm. kehykset pois tarpeettomana jo aikoja sitten päämääränä näyttää sivua, eikä loputonta työkaluvalikoimaa.
- 19.
-
Näyttää hyvälle. Nyt käytössä pääasiallisesti Safari, mutta siirtynen tuohon jos on hyvä. Tällä hetkellä käyttäisin Chromea, mutta Googlen vakoilu (NSA?) ei kiinnosta.
- 20.
-
Selaimet ovat semmoinen asia että niissä on ihan turha mitään kopiointia nostaa pöydälle. Se on selvä että ominaisuudet seuraavat toisiaan.
Liekkö kukaan valitti foxiakaan IE:n matkijaksi, kun sekin on selain ja siinäkin on osoiterivi, takaisinmeno nappi, kotinappi, lähes samanlainen käyttöliittymä jne jne jne. Huvittavaa syyttää IE:tä kopioinnista chromea ja foxia vastaan.
Itse käyttöliittymästä, minusta näyttää ihan hyvälle.
- 21.
-
Lisäyksenä: Kyseessä kun on venäläinen sivu mistä tuo kuva on nyysitty niin isolla todennäköisyydellä kuva on kaikenlisäksi fake :)
mm. tuo takaisin meno nappi on melko oudosti leikkautunut alareunasta. Muissa MS:n samaa nappia käyttävis ikkunoissa ei noin käy. - 22.
-
”Kyllä se itselle näyttää ainakin siinä osoiterivin vieressä olevan välilehti + avaa uusi välilehti painike.”
Jaa joo. Luulin sen olevan hakutekstikenttä. Ihmettelinkin aivan järjetöntä sijoittelua.
”Älä unohda tosta luettelosta safaria joka jätti mm. kehykset pois tarpeettomana jo aikoja sitten päämääränä näyttää sivua, eikä loputonta työkaluvalikoimaa.”
Jossain betassahan oli aikoinaan otsikkoriviin upotettu välilehdet, mutta käyttäjäpalautteen johdosta Apple palautti Safarin perinteiseen tyyliin. Liekö tuota beta-ajan kokeilua voi edes millään under-the-hood-asetuksella palauttaa?
- 23.
-
@ 11. Kyllä se yksi missä lukee ”Bing” on se yhden auki olevan sivun/tabin tabi, vastaa lookiltaan täysin IE8:n tabia.
- 24.
-
Rautakiihdytys. :)
- 25.
-
Kokeile SMB SRWare Iron:a, jos pelkäät jääväsi terroristi-iskun suunnittelusta NSA:lle kiinni.
- 26.
-
Kunhan saa suoraan Windows updaten kautta ladattavaksi halutessaan niin hyvä. Viimeeksi IE8:n BETAt sai etsiä Microsoftin sivuviidakosta kun eivät halunneet joka tallaajalle niitä käyttöön.
WIN7 ja uusi IE, ei kertaakaan blue screenejä eikä viruksia. Ei enää pienintäkään syytä ole ilmaantunut minkään muun käyttöön.
- 27.
-
Kun ie8 tuli niin ihmiset valittivat valikoiden piilottamisesta ja ”toimintojen puutteesta”. Tosiasiassa Ie8 kaikkine vikoineenkin on käyttöliittymältään hyvin nykyiakainen nettiselain mutta harva kuitenkaan sitä ymmärtää fanipoikahuumassaan. Nykyään näyttääkin että selaimet ovat menossa hyvin samaan suuntaan. Tuskimpa suurin osa edes kokeili koko selainta..
Ie9 näyttää ominaisuuksiensa puolessa todella mielenkiintoselta varsinkin yhdistettynä erinomaiseen windows seiskaan . Odotan betaversiota innolla.
-PekkaW
- 28.
-
PekkaW puhuu asiaa.
- 29.
-
- ”MS kopioi Operaa!” internetpauhe alkoi siitä, että IE9:n JS-moottorin nimi on Chakra ja uusimman Operan puolestaan Carakan. Lukutaidon puute nosti päätään.
- Näyttää muuten aika samalta kuin Firefox4 ja Opera…mikä versio nyt olikaan, uusin kuitenkin.
- Faktaa pöytään #1: Taulukoita eri selainten uusimpien versioiden web-standardien tuesta http://samples.msdn.microsoft.com/ietestcenter/
- Faktaa pöytään #2: Kaikenlaisia muita testejä joita IE9:llä voi ajaa. Kyllä, IE9:n uusin platform preview saa ACID3:ssa jo 95/100. http://ie.microsoft.com/testdrive/
- 30.
-
Ei chromen voittanutta.
- 31.
-
Sanokaapa mulle nykypäivän nettiselain jota on niinkuin vaikea käyttää? Kirjoitat vain osoitteen ja painat enteriä. Ihan sama mikä selain.
Se että otetaan kaikki ”ylimääräinen” pois ruudulta (kuten piilotetaan valikot) ei tee selaimesta yhtään sen helpompaa käyttää. Tilaa saadaan lisää parin tekstirivin verran, eli eipä paljon merkitystä silläkään.
- 32.
-
29: Tuo taulukko on Microsoftille aika mairitteleva, niiden nykyinen selain häviää kaikille muille selaimille kaikissa testeissä :D
Uskon kyllä että IE9 tulee olemaan ihan naseva selain, mutta en silti usko silti sen tulevan suosituksi kovinkaan pian. Sitten kun vanhemmat Windowsit ja sitä myöten IE:t on saatu kuopattua, on muut selainvalmistajat jälleen pyyhältäneet siitä ohitse. Jos niin tarvii edes tehdäkään ;)
- 33.
-
@32: MS tosin on vastuussa mm. pääosasta koko ECMAScript 5:n speksistä ja ennen kaikkea sen testeistä :) Mutta tokihan taulukko on mairitteleva, esmes CSS3 2D Transformations puuttuu kokonaan mikä on kyllä iso kyynel.
- 34.
-
Kaikki apinoi Chromen kamalaa ulkoasua.
- 35.
-
Eiköhän toikin hommansa hoida, mä kyllä käytän edelleen firefoxia kun on siihen tottunut.
- 36.
-
34. Chromen kamalaa ulkoasua? Wtf.
- 37.
-
Bing on täyttä tuubaa ja sitä tässäkin ollaan taas pakkosyöttämässä. Ding-dong-bing-bong, kiviäkin kiinnostaa?
- 38.
-
Röllithriidi on röllithriidi. Tästäkin huolimatta mainittakoot, että SVG:n rautakiihdytys on tervetullut ominaisuus, varsinkin kun nyt Google joutunee prujaamaan ominaisuuden Chromeen, jota kautta se saattaa aikanaan päätyä Linuxilla laajempaankin käyttöön onnettoman hitaan (kuvan rendaus helposti kymmeniä sekunteja) Cairo-librsvg -yhdistelmän tilalle.
- 39.
-
IE9 näyttää aivan ”Codename Longhorn” aikaiselta IE7:lta (”Vista” Build 4074).
Onhan tuosta jo 7 vuotta aikaa niin nyt näköjään päättävät tuoda ko. selaimen ulos paria mallinimeä myöhemmin. Ei kyllä varmaan mikään valmis ulkoasu kuten jotkut on jo maininneet.. :)
- 40.
-
@33 Kyyneleet valutit liian ajoissa, nythän meillä on CSS3 2D Transforms. Oletko nyt tyytyväinen? :)




