TSMC:llä ongelmia 40 nm:n piirien saannoissa
4.5.2009
Taiwanilaisen piirivalmistaja TSMC:n toimitusjohtaja Rick Tsai on kertonut analyytikoille konfrenssipuhelussa, että yrityksen tulos oli odotettua parempi vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä.
Konfrenssin mielenkiintoisin tieto oli kuitenkin Tsain tunnustus ongelmista 40 nanometrin valmistustekniikassa ja erityisesti piirien saannoissa. Tsain mukaan 40 nm:n valmistustekniikka on haasteellinen, mutta nyt ongelman juuret on ymmärretty. Ongelmaa on korjattu tai sitä korjataan parhaillaan, mutta enempää yksityiskohtia toimitusjohtaja ei kertonut.
TSMC alkoi tarjota 40 nm:n valmistusprosessia asiakkailleen viime vuonna ja tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 40 nm:n piirit edustivat vain yhtä prosenttia yrityksen kokonaismyynnistä. Vuoden 2009 toisella neljänneksellä TSMC odottaa 40 nm:n piirien myyntiosuuden nousevan kahteen prosenttiin.
AMD on julkaissut markkinoille toistaiseksi kolme näytönohjainta, jotka perustuvat 40 nm:n tekniikalla valmistettavaan RV740-grafiikkapiiriin. Kyseessä ovat kannettaviin tietokoneisiin tarkoitetut ATI Mobility Radeon HD 4860- ja 4830- sekä työpöytäkäyttöön suunnattu ATI Radeon HD 4770 -malli. NVIDIA ei ole toistaiseksi julkaissut 40 nm:n tekniikkaan perustuvia grafiikkapiirejä, mutta niitä on luvassa markkinoille suurella todennäköisyydellä tämän vuoden aikana.
Lisäksi Tsai kertoi yrityksen esittelemästä 28 nm:n tekniikalla valmistetusta toimivasta SRAM-solusta. TSMC:n 28 nm:n valmistustekniikassa käytetään korkean k-arvon eristettä ja metallihilaa, mutta tarjolla on myös perinteiseen piioksidiin perustuva toinen vaihtoehto. Yrityksen odotetaan siirtyvän 28 nm:n valmistustekniikkaan vuoden 2010 ensimmäisellä puoliskolla. Lopuksi Tsai antoi muutamia ennusteita tälle vuodelle puolijohdeteollisuudessa: mikropiiriteollisuus laskee 20 % viime vuodesta, tehdasbisnes laskee 25 - 30 %, PC-tietokoneiden toimitukset laskevat kahdeksan prosenttia, matkapuhelimien 12 % ja kulutuselektroniikka seitsemän prosenttia.
EEtimes, TSMC confirms 40-nm yield issues, gives predictions
Sampsa Kurri
- 1.
-
”Hieman” toiston makua uutisen 28 nm:n osiossa…
- 2.
-
Saanti = perjantai-illan juttuja
Saanto = tässä tapauksessa prosentuaalinen osuus paljon valmistettavista tuotteista on toimiviaOikea taivutus olisi siis ”saannoissa”, ei ”saanneissa”.
- 3.
-
” …yrityksen esittelemästä 28 nm:n tekniikalla valmistetusta toimivasta SRAM-solusta, joka on valmistettu 28 nm:n tekniikalla. ” jahas. :)
- 4.
-
Opintojen isoäiti on kertaus, joka on opintojen isoäiti.




