Uusimmat

AMD esitteli virallisesti ammattilaisnäytönohjainten uuden ilmeen ja Radeon Pro -tuoteperheen

26.07.2016 05:31 Petrus Laine

AMD Radeon Pro

AMD pitää parhaillaan historian toista Capsaicin-tapahtumaa Siggraph 2016 -messuilla. Ensimämisen Capsaicin-tapahtuman tavoin myös toinen Capsaicin keskittyy sisällöntuotantoon ja Radeon Pro -tuoteperheeseen. Radeon Technologies Groupin johtaja Raja Koduri paljasti samalla, että yhtiö tulee jatkossa pitämään joka vuosi kaksi Capsaicin-tapahtumaa, toisen GDC-messuilla ja toisen Siggraph-messuilla. Ilmeisesti tarkoitus on, että GDC-messuilla keskitytään enemmän peliteknologioihin ja sisällöntuotantoon, kun Siggraphissa keskitytään perinteisempään ammattilaispuoleen.

AMD esitteli tapahtumassa Radeon Pro -tuoteperheen ja yhtiön ammattilaiskorttien uuden ilmeen. Perinteisesti Radeon-näytönohjaimet on tunnistettu punaisesta väristä, mutta Radeon Pro -perheen tunnusväriksi tulee sininen. Tarkemmin kyse on YInMn-sinisestä (RGB 0, 0, 255, #0000ff), eli vahingossa vuonna 2009 löytyneestä epäorgaanisesta, yttriumista, indiumista ja mangaanista koostuvasta sinisestä pigmentistä. Itse Radeon Pro -tuoteperhe sai virallisen alkunsa jo alkuvuodesta, kun yhtiö esitteli Radeon Pro Duon ensimmäisessä Capsaicin -tapahtumassa. Radeon Pro Duo eroaa uudesta Pro WX -sarjasta tarjoamalla samassa paketissa mahdollisuuden valita peli- ja ammattilaisajureiden välillä, tai ainakaan AMD ei maininnut samasta mahdollisuudesta uuden Pro WX -sarjan kohdalla.

AMD Radeon Pro WX -tuoteperhe

Radeon Pro -tuoteperhe laajenee seuraavaksi WX-sarjalla. Radeon Pro WX -sarjaan tulee kuulumaan ainakin aluksi kolme tuotettta, WX 4100, WX 5100 ja WX 7100. Kaikille kolmelle on yhteistä 10 vuoden takuu ja hyväksynnät erilaisille työasemaalustoille. Voit tutkia sarjan oleellisimpia teknisiä yksityiskohtia alta löytyvästä listauksesta:

  • WX 7100: Polaris 10, 36 Compute Unit -yksikköä, 8 Gt muistia, yli 5 TFLOPSia
  • WX 5100: Polaris 10, 28 Compute Unit -yksikköä, 8 Gt muistia, yli 4 TFLOPSia
  • WX 4100: Polaris 11, 16 Compute Unit -yksikköä, 4 Gt muistia, yli 2 TFLOPSia, Low-profile