Uusimmat

AMD OverDrive-siirtyy historiaan: Radeon WattMan tuo uusia tuulia ylikellotukseen

27.06.2016 15:58 Petrus Laine

Radeon WattMan

AMD tulee uudistamaan uuden Polaris-arkkitehtuurin myötä myös näytönohjainten ylikellotussovelluksensa. Entinen OverDrive saa väistyä uuden Radeon WattManin tieltä.

Radeon WattMan mahdollistaa näytönohjaimen ylikellotuksen merkittävästi paremmin säätömahdollisuuksin, kuin aiempi Overdrive. Aiemmin Videocardz-sivuston kautta vuotaneen kuvankaappauksen mukaan esimerkiksi Radeon RX 480 -näytönohjaimella on yhteensä kahdeksan eri tilaa, joista seitsemää käyttäjä voi muuttaa itse. Käyttäjä saa muuttaa tilojen 1 – 7 kellotaajuuksia, sekä täysin uutena ominaisuutena myös niiden käyttöjännitteitä. Myös muisteilla on vuotokuvan perusteella 8 tilaa, mutta ainakaan vuotokuvassa käytössä ei ollut kuin yksi tila. Myös muistien käyttöjännite on säädettävissä käyttäjän toimesta.

Sapphirelta vuotanut dia

Overclockers3D-sivuston löytämistä, Sapphirelta vuotaneista dioista käy lisäksi ilmi, että AMD aikoo jatkossa tuoda NVIDIAn tapaan uudet ajurit uusille peleille heti julkaisupäivänä. Radeon WattMan tulee oletettavasti käyttäjien saataville 29.6. julkaistavien Radeon RX 480 -näytönohjainten myötä julkaistavissa ajureissa.