Uusimmat

Intel: Prosessoreiden nopeuskehitys pysähtymässä, jatkossa parempaa energiatehokkuutta

10.02.2016 19:12 Petrus Laine

20160210intelmanufacturing

Intelin valmistusprosessien johtaja William Holt on kertonnut piirien nopeuskasvun todennäköisesti pysähtyvän lähitulevaisuudessa. Nopeuden sijasta tulevat piirit tulevat entistä enemmän keskittymään hyötysuhteen parantamiseen.

Ongelman ydin ei ole siinä, etteikö halua ja tarvetta nopeammille piireille olisi, vaan fysiikan lakien luomassa seinässä nykyvalmistusprosesseille. Toinen ongelma on esimerkiksi datakeskusten alati kasvava hiilijalanjälki, jolle toivotaan pikaista stoppia. Holt uskoo Intelin ottavan käyttöön neljän tai viiden vuoden sisään jommankumman kahdesta uudesta teknologiasta, jotka ovat merkittävästi perinteisiä transistoreja vähävirtaisempia, mutta samalla jonkin verran hitaampia.

Ensimmäisenä tuotantokäyttöön tullee spintronic-laitteet, joissa bitti on joko ykkönen tai nolla partikkeleiden kvanttimekaanisen spin-ominaisuuden perusteella. Toshiba on ehtinyt jo tuottaa spintronic-teknologiaan perustuvan kokeellisen muistipiirin, jonka kerrotaan kuluttavan 80 prosenttia vähemmän tehoa kuin SRAM-muistien. Alalla uskotaan, että ensimmäiset kaupalliset spintronic-teknologiaan perustuvat muistipiirit voitaisiin saada markkinoille jo ensi vuonna. Toinen vaihtoehdoista olisi kvanttimekaniikan tunneli-ilmöitä hyödyntävä transistori. Tunneloivien transistorien suurin ongelma löytyy teknologian iästä. Transistorit ovat vielä kaukana kaupalliseen käyttöön soveltumisesta.

Kummassakin vaihtoehdossa on vielä yksi iso ongelma puolijohdevalmistajien kannalta: ne vaativat täysin uudenlaiset tuotantoprosessit. Tämän vuoksi puolijohdevalmistajat toivovatkin ratkaisuja esimerkiksi EUV-valmistusprosesseista, jotka ovat helpommin sovitettavissa nykyisiin valmistustekniikoihin. Intelin Holt kuitenkin uskoo, että etenkin esineiden internet -laitteet tulevat kiihdyttämään vähävirtaisuutta edistävien teknologioiden käyttöönottoa.

Technology Review, Intel: Chips Will Have to Sacrifice Speed Gains for Energy Savings