Uusimmat

Micron osti muistipiirivalmistaja Inoteran

10.12.2016 11:11 Muropaketin toimitus

Micronin GDDR5X-muisti

Yhdysvaltalainen Micron Technologies on ilmoittanut ostaneensa muistipiirejä valmistavan Inotera Memoriesin. Taiwanilainen Inotera tuottaa joidenkin arvioiden mukaan noin kymmenesosan maailman DRAM-muisteista. Micron osti Inoterasta 35,5 prosentin osuuden jo vuonna 2008 ja viimeisteli nyt kaupan.

Micron on maailman johtavia puolijohdevalmistajia, joka valmistaa muun muassa DRAM-, NAND- ja NOR Flash -muistipiirejä. Micron tunnetaan kuluttajien parissa erityisesti Crucial-brändin alla julkaistuista tuotteistaan.

Aiemmin Inotera on myynyt puolet piireistään Micronille ja puolet Nanya Technologylle. On vielä epäselvää, mitä hankinta tulee tekemään Nanyan ja Inoteran väleille. Micronin Inotera-kauppa laitettiin vireille alun perin jo viime vuoden joulukuussa. Silloin puhe oli noin kolmen miljardin dollarin hinnasta, mutta lopulta Inotera tuli maksamaan Micronille neljä miljardia dollaria.