Uusimmat

Microsoft tuo Placeholder-tiedostot takaisin OneDriveen

27.09.2016 17:26 Petrus Laine

Microsoft OneDrive

Microsoftin OneDrive-palvelu on yksi suosituimmista pilvipalveluista maailmassa. Yksi OneDriven suosion syistä on epäilemättä se fakta, että se on integroitu osaksi yhtiön tuoreimpia käyttöjärjestelmiä.

Microsoft toi Windows 8.1:n myötä OneDriveen uuden ominaisuuden: placeholder-tiedostot, eli tiedostojen thumbnail-versiot, jotka vievät kiintolevyltä huomattavasti vähemmän tilaa. Homman jujuna oli tietenkin se, että koko tiedosto piti ladata aina tarvittaessa pilvipalvelusta koneelle. Microsoft poisti ominaisuuden myöhemmin kertoen sen aiheuttaneen sekaannuksia käyttäjien puolella.

Nyt yhtiö on tuomassa ominaisuuden takaisin osaksi OneDriveä, mikäli Yahoota on uskominen. Yahoon mukaan ominaisuus tuodaan takaisin OneDriveen ja Windows 10 -käyttöjärjestelmälle On-Demand Sync -nimellä. Näillä näkymin ominaisuus tulee olemaan osa ensi vuoden alkpuolella julkaistavaa Redstone 2 -päivitystä.