Uusimmat

Ulkopuolisen kehittäjän ohjelma mahdollistaa PlayStation 4 -pelien pelaamisen PC:llä

25.11.2015 19:29 Petrus Laine

20151125remoteplaypc

Pelien streamaus sekä netistä että omasta lähiverkosta on nostanut viime aikoina päätään selvästi. PC:llä on mahdollista streamata esimerkiksi omia Steam-pelejä saman verkon sisällä oleviin laitteisiin ja Xbox One puolestaan osaa streamata pelinsä pelattavaksi Windows 10 -tietokoneilla.

Nyt mukaan leikkiin astuu Sony, joskaan ei virallisia teitä. Twisted-nimimerkkiä käyttävä kehittäjä on luonut Remote Play PC -ohjelman, joka mahdollistaa PlayStation 4:n pelien streamaamisen PC:llä pelattaviksi. Ohjelma käyttää hyväkseen PlayStation 4:n omia streamausominaisuuksia, joiden avulla sen pelejä on voinut pelata esimerkiksi PlayStation Vita -käsikonsolilla.

Twistedin mukaan hän on käyttänyt projektiinsa lukemattomia tunteja jo vuoden ajan osa-aikaisesti, ja toivoo pystyvänsä siirtymään ohjelman täyspäiväiseen kehittämiseen. Tämän vuoksi hän tulee julkaisemaan Remote Play PC:n maksullisena. Alustavasti hän on suunnitellut ohjelmalleen noin 9 – 9,5 euron hintaa. Ohjelman julkaisun pitäisi tapahtua vielä tänään. Itse ohjelman lisäksi tarvitaan tietenkin myös PlayStation 4 -pelikonsoli ja peli, jota halutaan streamata.

Twisted’s, Remote Play PC Release

VG247, PS4 Remote Play is now available on PC

Petrus Laine

Muropaketin uusimmat