Windows 95 täytti 15 vuotta
25.8.2010
Windows 95 oli monessa suhteessa vallankumouksellinen käyttöjärjestelmä ja sen 24. elokuuta 1995 tapahtuneesta julkaistusta on kulunut nyt 15 vuotta. Microsoft suitsutti tuolloista uutuuskäyttöjärjestelmäänsä railakkaasti ja käytti markkinointiin 300 miljoonaa dollaria.
Windows 95 toi mukanaan muun muassa todellisen moniajotuen sekä tuen 32-bittisyydelle, ja samalla sitä pidetään käyttöjärjestelmänä, joka vakiinnutti Microsoftin monopoliaseman kyseisellä markkina-alueella. Windows 95:ssä käyttöliittymä oli suunniteltu uudestaan puhtaalta pöydältä ja yksi ”mullistavimmista” innovaatioista oli Käynnistä-valikko, joka on ollut sittemmin mukana kaikissa Windows-käyttöjärjestelmissä.
Moni Muropaketinkin lukija varmasti muistaa Windows 95:n kuitenkin parhaiten sen epävakaudesta ja tietokoneen kaatumiset useamman kerran päivässä eivät olleet harvinaisia. Windows 95:ssä havaittiin myös mielenkiintoinen bugi, joka kaatoi tietokoneen, kun se oli ollut päällä vajaat 50 päivää. Epävakauden takia tämä havaittiin kuitenkin vasta vuonna 1999.
Electronista, Windows 95 marks 15th birthday in uncertain Microsoft future
Ville Suvanto
- 1.
-
Kuva :D
- 2.
-
Huonoin käyttis jota olen ikinä käyttänyt. En tiedä mitenkä tuo on voinut vakiinnuttaa M$:n monopolin. Toki tulihan se joka koneen mukana, mikä se syy on, ja kilpailu oli jo silloin vähäistä.
- 3.
-
Itse hyppäsin 3.11 –> Win98… Kaverilla ja isän läppärillä tuonkin ihmeen näin. Tosin moni ohjelma ja peli ajettiin edelleen DOSin kautta, ainakin omalla kohdalla.
- 4.
-
Susikasihan oli todella hyvä käyttöjärjestelmä vaikkakin epävakaa.
Sekä vaihtoehtoja oli tuolloin vähän, ei ollut emulaattoreita yms. - 5.
-
NaintiFaiv oli selvä parannus Windows 3.11:een, ja oli sitä paitsi ”oikea” käyttöjärjestelmä siinä mielessä, ettei sitä tarvinnut käynnistää DOS:n kautta kuten aiempia Windowseja. Windows 3.11 oli enemmänkin ”graafinen käyttöliittymä”.
Nykymittakaavassa Windows 95 eli suosionsa huipulla loppujen lopuksi melko vähän aikaa, sillä Windows 98 korvasi sen jo muutaman vuoden kuluttua… Vertailun vuoksi esim. vuonna 2001 julkaistu Windows XP on pärjäillyt aina näihin päiviin saakka.
Kehitys oli nopeaa 80 ja 90-luvuilla… Nyt tilanne on se, että hyvin mahdollisesti moni tietokone pyörittää Windows 7:ää vielä vuonna 2020, ja ehkä myöhemminkin.
- 6.
-
Meil on viel töissä käytössä. Ihan toimiva alusta sovelusten käynnistämiseen, ei siinä mitään.
- 7.
-
Muistan kun olin ihan tyytyväinen 98 SE -käyttikseen, vaikka se ei pysynyt pystyssä päivääkään yhteen menoon.
Nykyään asiat ovat eri tolalla kun XP:llä ja sen jälkeisillä käyttiksillä on pystynyt rikkomaan viikkojen uptimeja päivittäisessä runsaassa käytössä.
- 8.
-
No tulihan tosta susivitosesta se päivitetty versio joka oli jo hiukka vakaampi.
Vaikkakin noihin aikoihin tuli pyöritettyä myös OS/2:sta. Olisi muuten tossa toi täydellinen paketti alkup. laatikossa. haluisko joku ostaa.
- 9.
-
Jep, 3.x ja 9.x sarjalaiset olivat melkoista kuraa, ensimmäinen Windows johon olin tyytyväinen oli XP. Se oli kyllä uskomaton aikoinaan, XP:n vakaus (en siis ollut muita NT-pohjaisia Windowseja vielä kokeillut) tuntui käsittämättömältä varskin 9x Windowsien jälkeen.
- 10.
-
Oho. Yllätyin suuresti että yhdeksässä ensimmäisessä viestissä ei ollut mainintaa Windows Milleniumista. Sitä voi sanoa taideteokseksi.
- 11.
-
98SE oli käytössä pitkään se oli aika vakaakin jopa. Millenium editioniä koitin mutta ajurituki kusi siinä pahasti :P ei toiminu isdn kortti siinä joten heitin SE:n takasin.
- 12.
-
@3 ihan yhtälailla DOS:n kautta noi Win9x:t käynnistettiin kuin vanhemmatkin. Erona vaan oli että se oli laitettu defaulttina käynnistymään graafiselle työpöydälle. Asettamalla toisin 95:n sai boottaamaan MS-DOS 7.0:aan, josta sitten win-komennolla lähti graafinen puoli käyntiin täysin vastaavasti kuin aiemmilla versioillakin.
- 13.
-
Samaan aikaan kun Windows 95 tuli, tuli IBM:ltä myös tosiaan OS/2 käyttöjärjestelmä, joka oli valovuosia Microsoftin tuotosta edellä. Valitettavasti paremmuus ei ratkaissut vaan markkinointi, ja OS2 kuoli lähes kokonaan pois.
Minulla löytyy myös OS/2 Warp originelli versio jostain (cd-versio, sain jostain myöhemmin.) Korppuversio vei muistaakseni jotain 60 korppua, joten asennus oli melko rumbaa.
- 14.
-
miks ihmiset jauhaa 98se:stä ku uutinen on 95?
Itse muistan ku ostettiin toinen kone 95 jouluna ja siinä oli 95.
Kone kaatuili koko ajan ja mietin että ei tää 95 voi näin paska olla, vein takas liikkeeseen, ”ihmettelivät” että no ompas kumma, onneks joku joulu-apulainen möläytti että tuohon on varmaan asennettu meidän 95 siltä levyltä jolla on virus, ja niinhän se olikin. Tuore asennus kunnon levyltä ja johan pääs pelaan Crusader No remorsea :) Näin siis nivalan jo edesmenneessä computelessä *sniff*, laatupaja muuten :) - 15.
-
Ekassa omassa tietokoneessa oli win95 ja tulihan se BSOD tututksi…
On se jännä, ennen jos kone kaatui niin syy oli 99% tapauksissa käyttiksessä (95 aikakaudella)
Nykyään jos kone kaatuu niin syy on 99% tapauksissa raudassa :) Jotain kehitystä softapuolellakin ollut…
- 16.
-
Onneksi olkoon Win95! Olihan se kyllä aikamoinen hyppäys esimerkiksi 3.1:stä eteenpäin. Se oli todella hirveä käyttis.
- 17.
-
Minulta löytyy 2 kpl vanhaa hp-keskusyksikköä varastosta joissa toisessa win 95 ja toisessa se win 98 ei se…toinen on 486 ja toinen P2. Ja molemmat toimivia :p, tosin en ole käynnistänyt 2-3 vuoteen olisikohan jo aika kokeilla 15-vuotis synttäreiden takia. Oli loppujen lopuksi ihan asiallinen käyttis, tosin pikkuisen oikutteleva..
- 18.
-
Oi niitä aikoja…
- 19.
-
Töissähän tätä käytetään vieläkin ahkerasti, joka päivä 10-24 tuntia päällä ja eipä tuo ole kyllä siellä vittuillut kertaakaan. Jopa ihmettelen missä on kaikki bluescreenit ja muut tilttailut. Vuodesta 95 edelleen samat osat sisässä(166MHz P1, 64MB simm)
Huono puoli on, ettei 95 tue USB:tä lainkaan, ainakaan sellaisenaan. No, eipä tossa koneessa kyllä ole niitä porttejakaan.
- 20.
-
Muistan juurikin vuonna -95 kun uuteen ja uskomattoman tehokkaaseen 120mhz pentiumiini asentelin tätä ja jo asennuksessa lykkäsi sinistä ruutua moneen otteeseen. Aika kultaa muistot, mutta olihan se helvetin epävakaa käyttis. Toisaalta käytettävyys parani tolkuttomasti aikaisempaan verrattuna.
- 21.
-
Oi aikoja… Vieläkin muistissa 95:n asennus korpulta ja se ikuinen - aseta levyke ralli… Oishan sen voinu cd:ltäkin, kröhm..
- 22.
-
Mut uutisessa on virhe siltä osin että ei 95 tuonut 32-bittisyyttä, sehän oli saatavana jo 3.1:een Win32S paketilla ;)
- 23.
-
Alkuperäinen win 95 oli oikeasti todella pahasti karsittu versio. Tiedän vain siksi että itsellä oli Win 95 Beta (-94).
Kyllä, beta oli paljon parempi versio kuin se oikeasti julkaistu.
Betassa oli mm. toimintoja jotka tulivat vasta vuosien päästä oikeaan 95:een ”päivityksinä”. Muistaakseni jopa järjestelmän vakaus oli parempi betalla kuin oikealla versiolla, jos win 95 ja vakaus nyt voidaan edes samaan lauseeseen laittaa.
Ah voisikin katsoa jos vielä jostain jemmasta löytäisi tuon vanhan win95 betan niin voisi sen vmwarella laittaa toimimaan. Pääsisi taas nauttimaan blue screenistä ja esc:in hakkaamisesta.En muuten muistanutkaan tuota 50 päivän bugia. Kiitos hyvistä nauruista. :D
- 24.
-
Kyl se jotenkin toimi miten ite muistan. Win98 tuli enempi käytettyy ja siinä muistan niitä kaatumisongelmia bsodeihin. SE oli millin tai kaks parempi. Ite ehkä muistan Win95 parhaiten sen hankaluudesta käyttää verrattuna uudempiin Wintooseihin. Ja WinNT oli niin susipaska että voitti huonoimman Windows tittelin omalla mittapuulla.
- 25.
-
Enpäs enää muista edes käytinkö itse koskaan ysivitosta. Taisin siirtyä 3.1:stä suoraan ysikasiin. Eipä noissa 95-98-ME -versioissa ollut paljon hurraamista kun kaatuilivat vähän väliä. Kyllähän ysikasia tosin tuli pidettyä aika pitkään kun XP oli niin raskas ja pelit toimi hitaammin.
- 26.
-
50 päivän bugiin ei tosiaan koskaan päästy 95:llä, taisipa olla aika mäihä jos ei systeemi kaatunut tunnissa tai kahdessa :) Ah niitä sinisiä ESC aikoja.
- 27.
-
Heh, vielä viidentoista vuoden jälkeen oppi jotain uutta. Microsoft panosti todella paljon WIndows 95 mainoskampanjaan ja Rollaritkin oli värvätty mainostamaan ”Start” painiketta. Kampanjassa käyteety biisi ”Start Me Up” ja muu päivityksen ihanuus kirvoitti parodia biisin ”Windows 95 Sucks” jonka luulin tähän asti olleen Weird Al Yankovichin tuotantoa, vaan nyt noita aikoja muistellessani tekijäksi osoittauikin osottautui Bob Rivers Comedy Corp.
Vaan silti…
There's so much stuff to buy
I need a new hard drive
It's gonna suck me dry.
My CPU says, 'don't have the speed',
it takes an hour just to bring up the screenNiin totta, niin totta monelle päivittäjälle aikoinaan. :-D
- 28.
-
@27: Huippu biisi. :D
98SE2 oli todella toimiva peli. :)
- 29.
-
Eikös 95:n saaminen kuluttajille asti meinannut lopulta lipsahtaa seuraavan vuoden puolelle?
- 30.
-
En kyllä 95 vakaudesta muista, mutta ainakin 98 (SE) oli kyllä huomattavasti vakaampi kun mitä porukalla on yleinen käsitys. Ilman Creativen ja nvidian ajureita pysyi helposti puoli vuotta päällä :)
- 31.
-
Ei pyöriny Win 95 386:lla. :( Kovalevytila meni siihen kokonaan niin ei voinu asentaa Monster Truck Madness Demoa… Olis varmaan pyörinytkin hyvin siinä jos käyntiin olis saanu. Seuraavassa super tietokoneessa olikin sitten Win 95 ja kylläpä oli hieno! Tosin jos ohjelma kaatui niin kaatui koko käyttis. Eikä se tukenut edes directx 8:a.
- 32.
-
Onneksi vältyin kokonaan mikkipaskalta tuolloin,läppärissä oli 3.11 ja muissa OS/2 ja OS/2 warp ja linux mandrivan ekan versio asentui itselle -98…
Xp oli vasta ensimmäinen mikä tuli omaan koneeseen ja vistaa seiskaa en edes kaipaa,sen verran paskalta vaikuttaa verrattuna BSD,Linux- ja mäkkeihin verrattuna.
OS/2 muuten ei ole kuollut ja kuopattu, vasta ilmestyi warpin jatkajalta ecomstationilta beta 2- versio joten siitä vain entisen ibarin laatua koneeseen. - 33.
-
”Huono puoli on, ettei 95 tue USB:tä lainkaan, ainakaan sellaisenaan. No, eipä tossa koneessa kyllä ole niitä porttejakaan.”
Tsot tsot! Loppupään Windows 95 -versiot tukivat USB:ia:
- 34.
-
En muista 95:stä muutakuin ison läjän korppuja ja sen, että yleensä loppupään korput oli rikki…
- 35.
-
Koprruversion oli sen verran tyhjä että se pysy vähän pidempäänkin päällä :D
- 36.
-
Mikäs muukaan kuin BSOD sieltä loistaa mieleen.
- 37.
-
Eikös tuosta 95:sesta ollut vielä 3 eri versioa ja betat päälle?
Ainakin oma muistikuvani on tämä että versiot olisi nimetty a, b ja c versioiksi?
- 38.
-
”windows on suorittanut laittoman toiminnon” on kyl tullu useammin kuin BSOD:t meikäläisellä. Onhan tuota tullu käytettyä sen pari vuotta silloin joskus.. Nykyäänkin on retrokoneessa mökillä Win98SE/Dos 6.22 dualbootti :)
- 39.
-
@32 ”Xp oli vasta ensimmäinen mikä tuli omaan koneeseen ja vistaa seiskaa en edes kaipaa,sen verran paskalta vaikuttaa verrattuna BSD,Linux- ja mäkkeihin verrattuna.”
Bahahaa kyllä sitte ite käytät niin laatukäyttistä :D Vittu tollasillla kurilla mitään viihdyttävää tee muutaku EHKÄ youtube ja veikkaan että liitännäisissä on vielä ongelmia :D
Kyl mikkisoftan monopolii sen verran voi luottaa ettei mihinkää linuxeihin tms. tarvi vaihella, win 7 on kyl loistava käyttis ainakii verrattuna toho muuhun kuraa :/
- 40.
-
@ 30. Ei se ajureista riippunut pelkästään, softa pystyi myös helposti kaatamaan koko koneen 98 SE:nkin kanssa. Kyllä sekin epävakaa oli, joskaan ei ehkä ME:n tasolla.
- 41.
-
Win ME oli kyllä yksi saatanan kesksintö. BSOD:ia iski automaattisesti kun pääsi windowsiin. Se oli kyllä todellinen taideteos kuten joku jo mainitsi.
- 42.
-
Bsod täytti 15 vuotta?
en ainakaan muista että olisin moista niillä vanhemmilla saanut aikaiseksi.@39 googlaappa mythtv:tä jos se sun windows koneen muisti ja stabiilisuus antaa myöten. Toivottavasti windows ei vaadi pakollista restarttia päivityksien takia ennen ku näet mikä mythtv on. Ainakin moni pitää tv katselua viihteelliseksi. Peruskäytössä linukka on kyl vieläki älyttömästi edellä stabiilisuuden ansiosta. Sitten jos haluu jotain monimutkaista/pelaamista harrastaa, niin ohjelmien vähyyden takia joutu todennäköisesti kääntymään windows puolelle. Se ei kuitenkaan ole käyttöjärjestelmän vika.
- 43.
-
Paljon onnea winukka95:lle!
Great memories! - 44.
-
@33:
Jep, W95 OSR2 oli aika kova sana.
Ne jotka puhuu huonosta W95:stä eivät ole nähneet tuota versiota.Susikasiin siirryin Todella vastentahtoisesti ja hypin riemua kun löysin netistä W98 Liten(W95 OSR2 explorerilla tietysti). \o/
W95 kunniaan, ei se huono ollut, aika moni ei vain osannut viilata sitä ja AST:n sun muiden ”konepaketeissa” olleet vakio wintikat(W95) oli kyllä yksiä helvetin jumia.
Eli yksi syy W95:n huonoon maineeseen on varmasti ahneet valmistajat, jotka toi markkinoille paskoja myllyjä huonoilla spekseillä. - 45.
-
Tuli joskus Olivetillä käytettyä 95:sta, kone oli omassa huoneessani vanhoja dos-pelejä varten - eikä Windows-käytössä kone kaatuillut.
Ei se huono silti ollut, vaikka yleinen käsitys onkin sen olleen epävakaa.
- 46.
-
15vuottta raivoa…
- 47.
-
@2
No kyllä mä nyt lähtisin siitä, ettei tuo huononikaan ole.
Sanoisin että mm. DOS:n ensiversiosisa 1-3 on erinäisiä kivoja rajoitteita. Eikä kyllä niihin saatavilla olleet ikkunoinnitkaan paljon mieltä lämmittäneet.
DOS 6.x:lläkin piti (mikähän lie softa) luoda leikkimoniajo, että pystyi samalla doomia pelailemaan kun BBS:ää pyöritti taustalla. Ja kyllä oli sekin leikkimoniajo varsin kuppaista verrattuna win95:sen vastaavaan.
Ei siinä susi käyttis, mutta ei lähellekkään paskin mitä olen nähnyt /käyttänyt.
- 48.
-
Sen lähinnä muistan miten usein 95 winkkua sai uudelleen asennella, yleensä oli helpompaa vain asentaa käyttis uudestaan kuin alkaa miettimään mistä ongelmat johtuu. Nykyisin ei tarvitse windowsia asentaa kuin isomman konepäivityksen yhteydessä.
- 49.
-
Kyllähän tuo win95 enimmäkseen toimi nissä koneissa missä sitä tuli käytettyä, mitä nyt netscapen koodi oli niin uskomatonta jätettä että se suoritti laittomia toimintoja tämän tästä, win95 merkkasi myös sitten näiden windows-haukkujien syntymää ”lol windows - se on ihan surkea”, eikä ole omena puusta pudonnut 15:sta vuodessa. Aina se Windows on ihan surkea, kaatuileva ja milloin mitäkin ja yleinen fakta vähintään olevinaan. :) Tunnistatte varmaan itsenne.
OSr2 olikin sitten oikeasti ihan normaali käyttis k6-233 koneelle jo että eipä sitä muuta osannut kaivatakkaan.
- 50.
-
Silloin aikoinaan ostettu uusi Compaq kannettava kone jossa on win95 ja usb portti löytyy koneesta mutta eipähän ole usb tuettuna sitten siinä win 95 käyttiksessä. Ja kerneli versio on juuri se ettei voi saada usb porttia toimimaankaan kikkailullakaan. Että mitä ihmettä sitä on pitänyt mennä sellainen versio windowssista laittamaankaan. wtf Compaq..
Ja ennen aikaan tehtiin vahvoja koneita vieläkin kannettava toimii 3h akulla. Joutuu verokarhun takia pitämään konetta ehjänä. -
Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 86 kommenttia.




