Yhdysvalloissa myyty väärennettyjä Intelin Core i7-920 -prosessoreita, lehdistöä uhkaillaan
8.3.2010

Viime viikolla muutamille yhdysvaltalaisille keskustelupalstoille ilmestyi epäuskoisia raportteja tunnetusta Newegg-verkkokaupasta tilatuista Intelin Core i7-920 -prosessoreista, joiden pakkauksen sisällöksi paljastui kuitenkin jotain aivan muuta kuin pitäisi olla.
Useampi kuluttaja raportoi saaneensa kärsineen näköisen pakkauksen, jonka teksteissä oli ollut useita kirjoitusvirheitä. Pakkauksen sinettitarra oli murrettu ja teipattu kiinni uudelleen. Sisuksista oli löytynyt tyhjiä paperipalasia niitattuna yhteen ”ohjekirjaksi” ja muoviselta valulta näyttävä ”jäähdytyssiili”, jonka päälle oli liimattu tuuletinta muistuttava tarra. Itse prosessori oli käyttökelvoton ja siitä oli ilmeisesti syövyttämällä tai jollain muulla keinolla otettu LGA1366-kannan kupariset ja kullatut liitäntäpinnat talteen.
Newegg-verkkokauppa on nyt ottanut asiakkaisiin yhteyttä, joille väärennetty prosessori on mahdollisesti toimitettu ja selitykseksi se on kertonut, että heille on vahingossa lähetetty Intelin ”demo-kappaleita”. Intel on puolestaan antanut HardOCP-sivustolle lausunnon, jonka mukaan se on saanut tiedon mahdollisista väärennöksistä, jotka eivät ole Intelin tuotteita. Intelin mukaan tälläisten tuotteiden ostajien on saatava ostopaikasta aito tuote tilalle ja otettava yhteyttä viranomaisiin, jos myyjä kieltäytyy yhteistyöstä.
HardOCP, Newegg Selling Fake Intel CPUs
HardOCP, Intel Comment on Fake CPU Debacle Raises More Questions
Overclockers Forums, Reported fake Intel CPU sold at Newegg
HardOCP-sivusto raportoi, että väärennökset olisivat peräisin Newegg-verkkokaupalle toimitetusta 2000 kappaleen erästä, josta noin 300 prosessoria olisivat olleet väärennettyjä. Kyseiset prosessorit Neweggille toimittanut jakelija on viikonlopun aikana ottanut oikeuden omiin käsiinsä, väittää että tiedot ovat vääriä ja alkanut uhkailla uutissivustoja poistamaan viittaukset yritykseen.
HotHardware, Newegg Ships Fake Intel Chips; Supplier Threatens Journalists For Reporting It
Sampsa Kurri
- 1.
-
Hieno kynttilä toi vahatuuletin LOL ;)
- 2.
-
kun raha ei joillekkin vain riitä.. kuinka idiootti voi olla ettei luulisi 300 valituksen jälkeen tulisi hälyä?
- 3.
-
No niin, Intel saanut uudistetun vakiocoolerinsa kauppoihin.
- 4.
-
Lootassa pitikin varmaan lukea ”intel CANDLE inside” :)
- 5.
-
Hohoho :D
ps. Oiskoha ihan uretaanista tehty tuuletin. Tai no en jaksanu lukea sieltä sitä. Vai ihan ”demo bokseja”
Mitä ihmettä testaavat tuollaisilla :D Varmaan ne 300 prossua menny jonkin henkilön taskuihin. Oottanutkin milloin tulee kiinalaisia kopioita prossuista.
- 6.
-
Hieno tuuletin on kyllä.
- 7.
-
Tuohan on selvästi murottajille tehty tuoksukynttilä herkkiä iltoja varten.
- 8.
-
Ei hyvänen aika… kaikkea paskaa ne oikeasti yrittääkin.
- 9.
-
Senkus kolvailee prossuun liitäntäpinnat takasi :D
- 10.
-
oiskohan valmistus ohjeita tee-se-itse miehelle=)
- 11.
-
Tarkemmin kun kattelin kuvaa niin näyttäis jonkunsortin valulta, en oikeen jaksa uskoa että hapossa kylpeny prossu näyttäis alapuolelta tolta varsinkaan kun kulta tahtoo aika huonosti sulaa happoihin.
- 12.
-
Miten voi olla niin kädetön Newegg nettikauppa ettei mukamas itse huomannut ongelmaa ajoissa. Voihan se olla myös niin että tullu jotain hämärää kautta yhdysvaltoihin ja kontti avattu ennen sitä ja osa pöllitty ja väärennetty.
- 13.
-
Mitä järkeä tollaseen feikkiin on laittaa mukaan tyhjä ”ohjekirja”?
- 14.
-
Nice. Ei mahtais vituttaa ku huomais oman tilauksen olevan tuommoinen.
- 15.
-
Tän on pakko olla pilaa, eihän tuossa ole mitään järkeä :D
- 16.
-
Nyt vaan odotellaan milloin joku tuollaisen ostanut haastaa jonkun oikeuteen
- 17.
-
Eiköhän EU tästä jonku sakon taas Intelille keksi =)
- 18.
-
Tuolle pitäis antaa; Vuoden hiljaisin vakiojäähy Oscarpysti.
Joku on nähny vaivaa… - 19.
-
Demo-tuotteita vai? Kukaan ei tuota usko, vähiten NewEggiläiset itse.
- 20.
-
Onkohan noitten painossa kovinki paljon eroo? :DD
Jos toinen jotain vanu mössöö… - 21.
-
Ihan tavanomaisesta tuoteväärennöksestä tässäkin on kyse, todella surkeasta semmosesta tosin. No prossua onkin vaikea väärentää siten että se toimisi, ellei sitten vaan väärennetä prossun päällä olevat tekstit. Tuossa on varmaan jossainvälissä varaastettu prossut ja tilalle peittelyksi tekastu tuommosia leluja. Se ettei ne jäänyt tukkurilla tai newegg:llä kiinni ei ole mikään ihme, käsittelevät varmasti senverran paljon liuuhihnatyyliin (liekkö kuinkapitkälle automatisoitu toimitusprosessi?) noita komponentteja ettei siellä ole mahdollista erottaa paria pientä boksia.
Teollisuudessa noita väärennettyjä tuote-eriä (yksittäisiä elektroniikka komponentteja ja jopa ihan lopullisia tuotteitakin) näkee ja kuulee aina sillointällöin olevan liikkeellä. Niitä on päätynyt ihan suomeenkin asti ja niitä väärennöksiä ei välttämättä voi päältäpäin erottaa aidosta mitentenkään.
- 22.
-
Kuitenkin AMD:läisiä soluttautunut kauppaan ja yrittää saada intelin pulaan!!! Nyt kaikki inteliläiset taistoon ja vaihtamaan AMD: prossut ja siilet vahakynttilöihiN!!!
- 23.
-
@21
Tuskin on varastettu, kun ei ole alkuperäiset paketitkaan.
- 24.
-
Tää on vaan Intelin mainoskikka AMD:n nousevaa kannatusta vastaan.
- 25.
-
Katsoin ekaksi nopeasti että joko intteli on keksinyt uuden boxed jäähyn, seuraavana katsoin näytön oikeaan ala-nurkkaan joko olisi 1.huhtikuuta, mutta ei. Luettuani tekstiä eteenpäin tajusin että amd pojat halusivat testata intelin prossuilla kuinka heidän prototyypin cooleri toimii ja toimiiko i7 ilman pinnejä.
- 26.
-
Aivan loistavaa. Paras juttu on klöntin päälle liimattu tuulettimen kuva. Kuluttajilta odotettu reaktio lienee ”se näyttää tuulettimelta, joten se on pakko olla tuuletin!”
- 27.
-
@11 ei sitä pakko hapossa ole kylvettää, syanidi ajaa asian aivan yhtä hyvin
- 28.
-
@ 12.Miikka_M:
Eipä noita yksittäisten tuotteiden paketteja juuri tarkemmin katota; varsinkaan NewEgg:n kaltaisen jättiläisen kohdalla. Katsotaan vain lootien koodit ja viedään koodien perusteella tiettyyn paikkaan varastossa, mistä niitä haetaan toimitukseen katsomatta tarkemmin ja luottaen siihen, että oikeaa tuotetta on oikeassa paikassa. - 29.
-
Onpas nähty vaivaa feikin tekoon. Sama olis varmaan ollut pistää joku random murikka sisään painoksi. Mistähän lienee tukkuri saanut nuo prossat, on varmaan tullu alennuksella. :P
- 30.
-
Ihan oikeesti,lol
- 31.
-
En ymmärrä miksi kirjoitusvirheisten valepakkausten sinetit oli murrettu.
Olivat kuitenkin sinetit viitsineet tekaista niihin valepakkauksiin ja sitten murtaneet ne…?
- 32.
-
ehkä noi on sisä sen takii et jossai tullis näyttäs ”aidolta” tj.
Sinetit murrettu ehkä jos on käyny jo kertaallee asiakkailla jossai päin maailmaa ja joku sit päättäny pistää vahingon kiertämään..
- 33.
-
joku varasti kullat prossusta ja tuulettimen, ohjekirjan ja teki uuden kotelon .. hmmm ei tainnut tulla voittoa .. luulisin todella järjetön teko .. tai sit joku vaan veti välistä kamat ja laittoi jotain ”prossuja” tilalle …..
- 34.
-
Eiköhän kyse ole pikemmin terrorista. ”ns” kettutytöt. Tässä tapauksessa ei turkkejä värjätty
- 35.
-
Tämäkö se intelin uusi stock cooleri on?:D. Ihan naurettavaa touhua.
- 36.
-
Toivottavasti tämänlainen toiminta ei saa jatkoa vaikkapa näytönohjaimien saralla.
- 37.
-
Mitä noita luin niin jotain metallipulikoita nuo prossut. Ainakaan niissä ei oikean prosessorin kanssa ole muuta yhteistä kuin vähän samanlainen ulkonäkö. Ilmeisesti jotain sinkkivalua? Ja tarrat päälle ”heatspreaderiksi” ja ”piirilevyksi”. Siltä ainakin näyttävät.
D & H lähettämät kirjeet parille eri sivustolle ovat aika kireää tekstiä.
Jos nämä olisivat jonkin sortin ”demo bokseja” esim. messuilla esiteltäviksi, niin miksi hitossa niissä olisi roinaa sisällä ja kirjoitusvirheitä…?
http://www.xtremesystems.org/forums/showthread.php?t=246800
Ihmetyttää että miten tuota on xtremesystemsissä valitettu repostaukseksi kun ei alkuperäistä edes löydy sieltä…
- 38.
-
http://www.facebook.com/pages/Overclockerscom/212461837440
Ja mitähän hittoa on PCWorldin toimittaja miettinyt…
http://www.overclockers.com/forums/showpost.php?p=6425933&postcount=244
- 39.
-
Aika huono Intel. AMD voitti. Maailma on parempi punaisten lasien läpi.
- 40.
-
Onks MäGGäri alkanu vetelee jotain aineita ku tollasii päästelee?
- 41.
-
Taitaa olla MäGGäri kuka on tehnyt nuo väärennökset ja yrittää nyt väistellä
Intelin 100 Miljardin Dollarin korvausvaatimuksia. - 42.
-
Kerrankin väärentäjätkin ovat hermostuneet Intelin ylivaltaan kun Amd ei mahdollista kovin hyvää hintakilpailua.
- 43.
-
Hyvin menee D&H:lla, jos väite pitää paikkansa :D
- 44.
-
Siis miks huijari edes näkee vaivaa noin paljon, että jostain superlonista (!?) tms. vääntää noin obvious feikin. Tyhjällä lodjulla ei kusetus ainakaan ihan heti paljastuisi kusetukseksi ja aikaa ja vaivaakin säästyisi..
- 45.
-
Siis mitä te vauhkootte ainahan noit inttelin prosessorit on tollasia ollu?
- 46.
-
Katsoin ekasilmäyksellä, että juustostako tuo siili on tehty ja lyöty tarra päälle :D
Mielenkiintoinen tapaus.
- 47.
-
@ kuha trollailen ajankuluks ja kattelen kuinka paljon kalaa tulee troolaril ^^
- 48.
-
Mä repesin tolle kuvalle :) Olis se masentavaa saada tommonen paketti- sit kirjottas muron ongelmia-osastolle kun ei kone käynnisty..
- 49.
-
@46 - Oikea IntelManni.. :) Näin aamutuimaan repeytyminen taas. Taitaa olla väsymys. ;)
- 50.
-
Ei se ollukkaa vielä aprillipäivä :o
-
Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 69 kommenttia.




