Toimituksen vuoden pelit 2015: vuoden paras peli!
Vuosi 2015 lähestyy loppuaan ja Dome hiljentyy joulun ajaksi miltei kokonaan. Ei kuitenkaan täysin, sillä välipäivinä juhlimme vuoden parhaita pelejä.
Jokaisen henkilökohtaisten suosikkilistojen lisäksi palkitsemme myös yhteisesti ne mielestämme vuoden parhaat pelit. Jokainen Domen avustaja ja toimittaja sai ehdottaa mielestään vuoden merkittävimpiä pelejä lyhyiden perustelujen kera. Tämän jälkeen äänestimme yksinkertaisella kaavalla: jokainen sai antaa yhdelle pelille kolme pistettä, yhdelle kaksi ja yhdelle yhden pisteen. Pisteet päättivät sitten lopullisen järjestyksen.
Virallisen palkintonsa saavat vuoden viisi parasta peliä, mutta niiden lisäksi aivan palkintopallin kupeessa kykkii kolme merkittävää peliä tasapisteissä, joten ne saavat myös virallisen kunniamaininnan. Sijoitukset käydään läpi yksi päivässä, joten se vuoden paras peli paljastetaan uudenvuodenaattona.
Tänään vuorossa on toimituksen vuoden peli, The Witcher 3, jonka esittelee meille Miikka Lehtonen.
The Witcher 3: Wild Hunt (PC, PlayStation 4, Xbox One)
Vuosi 2015 tulee jäämään muistiin avoimen maailman vuotena. Peli toisensa jälkeen tarjoili erilaisia näkemyksiä siitä, millainen pelimaailman hiekkalaatikko voisi olla. Jotkut kilpailivat koolla, toiset taas syvyydellä. The Witcher 3 pisti useimpia pataan miltei millä tahansa mittarilla.
Puolalaisen CD Projekt Redin roolipelieeposta ehdittiin odottelemaan pitkään ja hartaasti. Edellisestä pelistä on aikaa jo neljä vuotta, mikä on pelimaailmassa ikuisuus. Useampikin lykkäys sai monet murehtimaan siitä, oliko firma puraissut liian suuren palan. Huoli oli turhaa, sillä paketista paljastui lopulta erinomainen peli. Ei toki täydellinen, sillä julkaisukunnossaan The Witcher 3:ssa oli ongelmia. CD Projektille täytyy kuitenkin nostaa hattua siitä, että ongelmiin reagoitiin. Firma vastaili pelaajien huoliin ja kysymyksiin, korjaili bugeja reippaalla tahdilla ja julkaisi peliin ilmaisia sisältöpäivityksiäkin. Niinpä The Witcher 3 on nykykunnossaan vielä parempi peli kuin silloin keväällä.
Ja voi pojat, mikä peli se onkaan. Olemme jo tottuneet siihen, että CD Projekt Red tekee pelejä aikuiseen makuun. Ne käsittelevät vaikeita asioita, puuttuvat usein tabuihin ja muutenkin puhuvat oikean maailman ongelmista fiksusti ja järkevästi. Tänä vuonna peli toki sai vähän kilpailua tällä sektorilla esimerkiksi Life is Strangen muodossa, mutta The Witcher 3 on silti mainio esimerkki siitä, miten fiksua ja kypsää roolipelien tarinankerronta voi parhaimmillaan olla.
Otetaan vaikka esimerkkinä eräs vuoden 2015 parhaista pelihahmoista, The Bloody Baron. Sattuma vie Geraltin paikallisen paronin hoviin, jossa häntä odottaa tietenkin tehtävä. Paronin vaimo ja tytär ovat nimittäin kadonneet. Aluksi vaikuttaa siltä, että bandiitit ovat vieneet kaksikon, mutta Geraltin tehdessä tutkimuksiaan käy ilmi, että asiat eivät olekaan aivan niin yksinkertaisia. Kaapeista löytyy luurankoja ja tarinan käänteet muuttavat sitä, miltä paroni perheensä kanssa vaikuttaa. Pariinkin kertaan. En spoilaa näitä käänteitä tai kuvioita, mutta harvoin sitä on pelissä tuntenut samanlaista vaihtelevaa sekoitusta säälin, inhon ja monien muiden tunteiden välillä pelihahmoa kohtaan.
The Witcher 3:n vahvuus onkin se, että vaikka päätarina on pitkä, kiinnostava ja monipuolinen, se on vain murto-osa pelin sisällöstä. Miltei joka kulman takana odottaa jotain kiinnostavaa. Vaikka monet sivutehtävistä ovat vain pieniä ”mene pellolle ja tapa 15 bandiittia” –keissejä, mukaan mahtuu paljon niin laadukasta ja monivivahteista kamaa, että monen muun pelin pääasialliset tarinatkin kalpenevat niiden rinnalla.
Life is Strangen tavoin The Witcher 3:n fantastisten elementtien, taikavoimien ja yliluonnollisten hirviöiden takana piilevät nimittäin oikeat ongelmat ja asiat, joihin pelaaja ja Geralt joutuvat pureutumaan. Se on todella kiehtovaa puuhaa, sillä vaikka me emme ehkä osaa asettua legendaarisen hirviönmetsästäjän saappaisiin tämän pelastaessa maailmaa, todennäköisesti avio-ongelmat, päihteiden väärinkäyttö, läheisten kuolema ja niihin liittyvät syyllisyydentunteet ovat jotain, mistä itse kukin saa ainakin jollain tasolla kiinni.
Heitetään mukaan vielä hauskaa ja haastavaa taistelua, reippaasti kerättävää ja hirvittävä määrä erilaisia löydettäviä salaisuuksia ja kerättäviä juttuja, eikä The Witcher 3:sta tekeminen lopu kesken. Kun pelin parissa menee pitkälti toista sataa tuntia jo ennen DLC:n pariin pääsemistä ja sen jälkeenkin vielä haluaisi lisää, jotain on selvästi tehty oikein. The Witcher 3:n tapauksessa se ”jokin” on ”miltei kaikki”, joten kyseessä on vuoden paras peli.
Muistathan myös: ehdota vuoden peli -finalistia ja äänestä failaajat
