The Rub Project (Feel the Magic) (DS)

Nintendon DS -konsolin julkaisupeleihin lukeutuvaa The Rub Projectia voi pitää mainiona esimerkkinä laitteen kosketusnäytön mahdollisuuksista. Se on myös kerta kaikkisen pähkähullu ja huvittava elämys.

Huom! The Rub Projectin alkuperäinen nimi on Feel the Magic. Koska se on kaikin puolin järkevämpi nimi, niin tästä eteenpäin peliä käsitellään alkuperäisnimellään – eikä kehnolla euroväännöksellä.

Feel the Magicia on hankala kuvailla. Se on peli, jonka tunnistaa japanilaiseksi jo kaukaa. Näin pähkähullua ja omituista värkkiä eivät länsimaalaisetkaan saisi aikaan. Peli ei noudata tavanomaisia pelilakeja kuin yleisrakenteeltaan, muutoin se kulkee aivan omia, omituisia polkujaan.

Maukkainta pelissä on DS:n ominaisuuksien ahkera hyödyntäminen. Lähes kaikki pelaaminen sujuu kosketusnäytöllä, mitä nyt toisinaan pelaajan täytyy puhallella mikrofoniin. Aivan – puhaltaa. Näppäimiä tai d-padia ei käytetä pelaamiseen lainkaan, vaan kaikki tapahtuu Nintendon mainoslauseen mukaisesti: touch me, kosketa minua.

Peli on tyylillisestikin erikoinen. Se ei todellakaan brassaile grafiikallaan, joka on tahallisen minimalistista. Hahmoissa ei ole juuri yksityiskohtia, vaan kaikki on toteutettu lähinnä ääriviivoilla ja muutamilla väreillä. Se on kuitenkin myös toimiva ratkaisu ja ylipäätänsäkin pelin yleisvaikutelma on positiivinen, sillä animaatio on sulavaa ja äänimaailma täydentää kokonaisuutta.

Feel the Magicissa on yhden pelin kuoreen ympätty kymmeniä virkeällä tavalla erilaisia minipelejä, joissa pelaaja suorittaa erilaisia tehtäviä hiplaamalla kosketusnäyttöä stylusilla tai puhaltelemalla mikrofoniin. Minipelit on ketjutettu varsin eriskummallisella tavalla, nimittäin rakkaustarinalla. Pelaajan hahmo näet lankeaa kauniin tytön pauloihin ja yrittää tehdä tähän vaikutuksen – ja sehän onnistuu vain kaikenlaisilla pähkähulluilla tempuilla, tytön suojelemisella, auttamisella ja yhdellä jos toisellakin, kun tapahtumat viskaavat nämä autiolle saarelle… Täytyy sanoa, että käsikirjoittajien pääkopan sisään kurkistaminen olisi varmasti kiinnostavaa. Millä toimiston kahviautomaattia lieneekään terästetty.

Alipelit on jaoteltu yleensä kahden tai kolmen pelin ryppäisiin, jossa kaikki pelit selvittämällä pääsee seuraavalle tasolle. Ajoittain eteen tulee ”pomotaso”, tavallista vaikeampi haaste, jonka jälkeen matka jälleen jatkuu. Kenttiä voi yrittää rajoituksetta useammankin kerran, mutta kullakin yrityksellä pelaajalla on rajoitettu aika tai tietty määrä uusintakertoja, ennen kuin alipeli on alettava aivan alusta.

Eikä voi kuin ihailla minipelien kekseliäisyyttä – ja usein sairaalloista huumoritajuakin. Niistä on koostettu hauska ja villi kokonaisuus. Jo ensimmäisessä pelissä pelaajan on sudittava stylusilla miehen vatsalaukkua ja kurkkutorvea ylöspäin, jotta tämä oksentaisi vatsaansa ajautuneet kultakalat. Eräässä stylysillä pyöritellään auton rattia, toisessa puhallellaan kynttilöitä, juoksutetaan äijiä nelikaistaisen tien yli, maalataan seinään kuvioita, tapetaan skorpioneita, ratkotaan älypelejä tai kuivatellaan tyttöä nuotion ääressä. Kosiskeluriittihenkiset alipelit ovat ehkäpä vinkeimpiä – jossain pelaaja näet jo suorastaan pyrkii iholle, joskaan mahdollisia seuraamuksia ei näytetä, mielikuvituksellekin on jätetty pelivaraa.

Pelin tarjonta on kuitenkin käyty läpi suhteellisen nopeasti, aktiivisella pelaamisella muutamassa päivässä. Touhuun saa kuitenkin jatkoaikaa selvittämällä tarinan uudestaan kovemmilla vaikeusasteilla. Mukavaa on sekin, että kerran tarinatilassa läpäistyjä minipelejä voi pelata koska tahansa erillisessä Memories-pelitilassa, joka kannustaakin avaamaan kaikki minipelit – näillä kun voi viihdyttää niitäkin, jotka eivät yleensä perusta tavallisista videopeleistä. Sääli vain, että minipelien kekseliäisyys hiipuu loppua kohden. Parhaat palat on tungettu heti alkuun, ja ideoiden palo laantuu hiljakseen.

Siltikin Feel the Magic on mainio näyte DS-konsolin mahdollisuuksista ja tarjoaa taatusti omaperäistä pelattavaa, vaikkakaan sen huumori ei välttämättä pure kaikkiin. Pelin vahvuus on kuitenkin ennen kaikkea omalaatuisessa tyylissä ja vetovoimassa, jotka ovat pitkästä aikaa jotain aivan uutta pelimarkkinoilla.

Jukka O. Kauppinen