Tutkimusyhtiö: pelaajat tykkäävät käpisteltävistä peleistä eivätkä digilatauksista
Yhdysvaltalainen analyytikkoyhtiö NPD ynnää tuoreimmassa tutkimuksessaan, että yli puolet amerikkalaisista pelaajista ei ole eläissään ladannut internetistä yhden ainutta peliä. Lisäksi kolme neljäsosaa pelaajista valitsisi lopulta mieluummin kaupasta ostetun boksipelin digilatauksen sijaan.
Pelejä ladanneista 77 prosenttia piti sen sijaan ladattua ja kaupasta ostettua peliä ihan yhtä hyvinä. 65 prosenttia vastanneista puolestaan arveli, että he ostaisivat pelinsä digilatauksena, jos ladatun pelin saisi halvemmalla kuin kaupasta.
Digitaaliset pelien lataukset ovatkin edelleen ristiriitainen aihe, joskin digitaalinen pelimyynti kasvaa koko ajan hyvää vauhtia. Digitaalisen kaupan etulinjassa kiitävät muun muassa Steamin, Direct2Driven ja GamersGaten kaltaiset nettikaupat. Yksi digitaalisen pelimyynnin perusongelmista on kuitenkin se, että etenkään uusien pelien hintoja ei voida laskea pelikauppojen hintojen alapuolelle. Pelikauppaketjujen painostuksen johdosta digikaupat joutuvat antamaan näille tasoitusta.
Sen sijaan vähän vanhempien pelien suhteen nettikaupat voivat usein testata digitaalisen hinnoittelun joustavuutta. Ja kuten äskettäin kerroimme, Steamin jouluinen alennusmyynti oli jopa hämmästyttävän menestyksekäs.
Toisaalta osa pelaajista ei halua ostaa pelejään digilatauksina periaatteellisista syistä. Esimerkiksi Steam-kaupan ohjelmiston asentaminen on joillekin vastenmielinen ajatus.
Lähde: NPD’s Frazier: Consumers Prefer Retail
Lue myös
Lisää iloisia Capcom-uutisia: Lost Planet 2 kehitteillä!
PlayStation-pelit kahmivat peukkuja
Quake Liven avoin beta käynnistyy
Sony kiistää PSP2:n – mutta testaa uutta PSP-konsolia