Uusimmat

EKWB Predator 360

20.12.2015 20:02 Juha Kokkonen

ekwb_predator_1

Slovenialainen EK Water Blocks on jo pitkään ollut yksi tietokoneeseen suunnattujen nestejäähdytystuotteiden suurimmista valmistajista. Sen ensimmäiset kaupalliset nestejäähdytysblokit tulivat markkinoille vuonna 2004. Yrityksen ensimmäinen esitäytetty nestecooleri näki kuitenkin päivänvalon vasta tänä kesänä, kun EKWB esitteli Predator-valmisnestecoolerinsa elokuun puolivälissä. Edullisemman 240-mallin myynti alkoi syyskuun alussa ja suuremman sekä kalliimman Predator 360:n myynti alkoi lokakuun puolivälissä. Predator 240 -mallin veroton suositushinta on 199 euroa ja suuremman Predator 360 -mallin vastaavasti 239 euroa. Verojen kanssa hinnat nousevat 244 ja 293 euroon. Muropaketin hintavertailun mukaan Predator 240 maksaa Suomessa edullisimmillaan 240 euroa ja Predator 360 vastaavasti 300 euroa. Kyseessä on siis tiettävästi markkinoiden kallein esitäytetty nestejäähdytysjärjestelmä.

Predator 360 toimitetaan melko kookkaassa mustavalkoisessa pahvilaatikossa, jonka pinnassa on kuparinvärisiä yksityiskohtia. Painatuksista käy hyvin selville tuotteen ulkonäkö sekä keskeiset ominaisuudet. Paketin sisällä tuotteet on suojattu kahden ohuesta muovista valmistetun ”muotin” väliin.

ekwb_predator_2

Predator 360:n pakkauksen sisältö on yllättävän pienilukuinen, sillä itse coolerin lisäksi mukana toimitetaan vain käyttöohjeet, koteloyhteensopivuuslappunen, pieni ruisku lämpötahnaa, torx-avain, tuuletinruuveja sekä pari virtajohtoa. Prosessorikannan taustalevy on valmiiksi kiinnitettynä blokin yhteyteen.

ekwb_predator_4

EKWB:n mukaan Predator 360 on valmistettu huippuluokan komponenteista ilman kompromisseja ja sen tarkoituksena on hämärtää perinteisten valmisnestecoolereiden sekä koottavien nestejäähdytysjärjestelmien välistä rajaa. Jo ensi näkemällä voi huomata, että Predator 360 ei ole tullut samasta muotista muiden markkinoilta löytyvien coolereiden kanssa, vaan se eroaa massasta jykevän kennon sekä siron jäähdytysblokin myötä. Predator 360 on myös poikkeuksellisen suurikokoinen ja painava kokonaisuus. Syy valmistajan ylisanoihin ja ulkoiseen eroavaisuuteen on selvä, sillä Predator 360 perustuu lähes kokonaan EKWB:n mallistosta löytyviin custom-nestejäähdytyskomponentteihin. Esimerkiksi Supremacy MX -blokki on täysin sama, kuin mikä on myynnissä EKWB:n verkkokaupassa erikseen.

ekwb_predator_3

Kuten valmisnestecoolereiden konseptiin kuuluu, Predator 360 toimitetaan valmiiksi täytettynä, ilmattuna ja käyttövalmiina. Sen rakenne koostuu pääpiirteissään prosessoriblokista, EPDM-kumiletkuista, kolmesta 120 mm tuulettimesta, 360 mm jäähdyttimestä sekä sen yhteyteen sijoitetusta pienestä nestesäiliöstä ja pumpusta. Cooleri on yhteensopiva ainoastaan Intelin LGA 115x- sekä 2011-suoritinkantojen kanssa tietyin rajoituksin. Tuotteelle luvataan kahden vuoden takuu.

ekwb_predator_5

Predator 360:n jäähdytin perustuu EKWB:n Coolstream PE -malliin, jota on muokattu tätä käyttötarkoitusta varten. Jäähdyttimen yhteyteen on integroitu myös vesipumppu ja pieni nestesäiliö joiden myötä koko paketin ulkomitoiksi muodostuu 415 x 133 x 68 mm (P x L x K). Itse jäähdytinkenno on paksuudeltaan 38 mm, eli se tukevampi kuin perinteisten valmisnestecoolereiden kennot. Jäähdyttimen molemmilta puolin löytyy kierteet (UNC 6-32) kolmen tuulettimen kiinnittämiseksi. Ruuvinpaikkojen alla ei ole suojia rivaston edessä, joten oikean mittaisten ruuvien käyttäminen on tärkeää. Toisessa päädyssä on tulpattu aukko täyttämistä tai ilmaamista varten.

ekwb_predator_6

Toisin kuin edullisemmissa esitäytetyissä nestecoolereissa, Predator 360:n jäähdyttimessä alumiinia on ainoastaan mustaksi maalatut suojakuoret. Kennon rivat ovat kuparia, kuten myös sen läpi kulkevat nestekanavat. Jäähdyttimet päissä sijaitsevat nestekammiot ovat puolestaan messinkiä. Tämä takaa hyvän jäähdytystehon eikä aiheuta kemiallisia yhteensopivuusongelmia nestekierron toisessa päässä sijaitsevan kuparipohjaisen blokin kanssa. Jäähdyttimen rivaston tiheys on mittauksiemme mukaan 22 FPI (Fins Per Inch), eli ripaväli on tavallista tiheämpi ja ainakin teoriassa sen tehon saa parhaiten irti suuremmilla tuuletinnopeuksilla. EKWB:n mukaan Coolstream PE -kenno sopii sekä korkeille että alhaisille ilmavirroille.

ekwb_predator_7

Jäähdyttimen toiseen päätyyn on sijoitettu järjestelmän pumppu sekä pieni vesisäiliö, joiden yhteydessä sijaitsee myös jäähdytinyksikön letkuliitännät. Ratkaisu on sinällään poikkeuksellinen, sillä tyypillisesti esitäytetyissä nestecoolereissa pumppu on sijoitettu prosessoriblokin yhteyteen. Ratkaisun etuna on prosessoriblokin pienempi koko, mutta haittana puolestaan jäähdytinyksikön ulkomittojen kasvaminen. Kierrettävät puristusliitännät ovat kooltaan 16/10 mm ja ne käyttävät standardikokoisia G1/4-kierteitä, joten ne ovat tarvittaessa käyttäjän avattavissa ja irrotettavissa.

Pumppuna toimii muokattu kuuden watin versio Laingin DDC 3.1 PWM -mallista, jonka valmistaja kertoo tuottavan 2-3-kertaisen tilavuusvirran tavallisiin esitäytettyihin nestejäähdytysjärjestelmiin nähden. Pumpun sisältä löytyy keraaminen laakerointi sekä kuparinen roottori. Pumpun ja jäähdyttimen välissä EKWB on käyttänyt Hovercoreksi nimettyä ratkaisua, jonka kerrotaan eliminoivan pumpussa syntyvien värinöiden välittyminen jäähdyttimeen ja sitä kautta kotelon runkorakenteisiin. Vesisäiliön alapinnasta (kuvassa tasoa vasten) löytyy proppu täyttöä tai ilmaamista varten. EKWB:n mukaan Predator-mallien pumppu riittää yhdelle prosessoriblokille, kahdelle näytönohjainblokille sekä kahdelle jäähdyttimelle.

ekwb_predator_9

Jäähdyttimen taustapuolelta löytyy kolme valmiiksi asennettua 120 mm PWM-tuuletinta, jotka ovat EKWB:n omasta mallistosta. Kyseessä on Vardar F4-120ER -malli, jonka EKWB esitteli viime heinäkuussa. ER tulee sanoista Extended Range ja se viittaa PWM-ohjauksen laajempaan säätövaraan, joka ulottuu 25 – 100 % välille. Tuulettimet ovat asennettuna imemään ilmaa kennon läpi.

ekwb_predator_10

Vardar-tuulettimet ovat suunniteltu käytettäväksi erityisesti jäähdyttimien kanssa ja ne tarjoavat melutasoon nähden korkean paineentuoton sekä sopivat käytettäväksi sekä imu- että puhallusasetteluissa. Seitsenlapainen roottori on kaksoiskuulalaakeroitu ja tuulettimelle luvataan 50 000 tunnin käyttöikä. Valmistaja ilmoittaa tuulettimien kierrosnopeusalueeksi 550 – 2200 RPM sekä maksimisuoritusarvoiksi 77 CFM, 31 Pa ja 33,5 dBA.

ekwb_predator_8

Predator 360:n liitännät ja ohjauselektroniikka on sijoitettu jäähdytinkennon kylkeen päätymäisen tuulettimen viereen. Kapealta piirilevyltä löytyy neljä nelipinnistä PWM-tuuletinliitäntää tuulettimille sekä pumpulle, punainen virta-LED, kaksipinninen liitäntä emolevyltä tulevalle PWM-ohjaussignaalille sekä toinen jykevämpi kaksipinninen liitäntä virransyötölle. Virta otetaan SATA-virtaliittimen kautta ja PWM-ohjaussignaali emolevyn tuuletinliitännästä. Tällä ratkaisulla johdotukset on saatu pidettyä selkeinä ja Predator 360:n nopeuden ohjaaminen yksinkertaisena.

ekwb_predator_11

Supremacy MX -prosessoriblokki on kooltaan pienempi kuin tyypillisissä valmisnestecoolereissa, sillä se ei pidä sisällään pumppua. Blokin pohjaosa on puhdasta kuparia ja kansi on valmistettu ruiskuvaletusta läpinäkyvästä MABS-muovista, jonka päällä on ohut mustaksi anodisoitu alumiinilevy. Blokin kannessa on G1/4-kierteet, joihin on kiinnitetty kääntyvät 16/10 mm puristusliittimet letkuille. Jäähdytysneste virtaa blokin sisään kapean suihkutussuuttimen läpi, josta se ohjautuu turbulenttisena kuparipohjan sisäpinnan mikrokanavarakenteen läpi.

ekwb_predator_12

Blokin 58 x 58 mm kokoinen kuparinen pohjaosa on viimeistelty lähes peilikiiltäväksi, mutta lähemmässä tarkastelussa pinnasta on havaittavissa pieniä kevyesti kaartuvia hiontajälkiä. Mittaustemme mukaan pohjan kontaktipinta on lähes täysin suora, eli nykycoolereille tyypillistä pientä kuperuutta ei ole havaittavissa. Blokin kulmissa olevat kiinnityssakarat ovat kiinteää mallia ja niissä on valmiiksi asennettuina sormikiristeiset ruuvit jousineen.

ekwb_predator_13

Predator 360:n letkut ovat mustaa EPDM-kumia ja niiden halkaisija on 10/16 mm. EKWB ei ole käyttänyt monista sen tuotteista tuttua kirkasta letkua, koska se mahdollistaa nesteen haihtumisen hitaasti letkun läpi. Tästä syystä Predatorin mustat letkut on nimetty ZMT-letkuiksi (Zero Maintenance). Letkujen pituus on 400 mm, joka on enemmän kuin useimmissa muissa esitäytetyissä nestejäähdytysratkaisuissa. Predator 360:n järjestelmässä kiertää noin 325 ml Ekoolant EVO Clear -jäähdytysnestettä, joka on myrkytöntä, 90 prosenttisesti biohajoavaa sekä sisältää korroosiota ja biologisia kasvustoja hidastavia aineita.

Predator 360 -mallin erikoisuus on prosessoriblokilta tulevassa paluuletkussa sijaitseva QDC-liitin (Quick Disconnect), joka mahdollistaa järjestelmän laajentamisen ilman työkaluja tai kierron tyhjentämistä. Kyseessä on tiettävästi ainutlaatuinen ratkaisu tietokoneen valmisnestejäähdytystuotteiden saralla.

ekwb_predator_14

QDC-liitäntä on Yhdysvaltalaisen lääketieteellisiä liitäntäratkaisuja kehittävän CPC:n valmistama ja se on suunniteltu sekä irrotus- että kytkemisvaiheessa vuotamattomaksi. QDC koostuu uros- ja naaraspuolisesta liittimestä, joista naarasliittimen kyljessä on lukituksen avaava painonappi. Testasimme sen toimintaa useaan otteeseen ja totesimme sen toimivan erinomaisesti. Liittimen sisäpinnoille ilmestyi vain muutama pieni pisara nestettä, mutta mitään ei vuotanut liittimistä ulos.

Marraskuun alusta lähtien EKWB on tarjonnut verkkokaupassaan mahdollisuutta tilata uusimmat näytönohjainblokkimallinsa valmiiksi täytettynä ja QDC-liitännöillä varustettuna 29,95 euron lisähintaan.

ekwb_predator_2_2

Ennen Predator 360:n asennustoimenpiteiden aloittamista on hyvä kaivaa esiin ohjekirja ja lukaista se läpi. Tämän coolerin asennukseen liittyy nimittäin muutamia erikoinen ratkaisu ja rajoitus. 27-sivuinen ohjekirja on englanninkielinen ja kuvitettu selkeillä mustavalkoisilla hahmotelmapiirroksilla. Kuvissa keskeiset kohdat on korostettu oranssilla värillä. Ohjekirja sisältää myös useamman sivun verran vinkkejä jäähdytysjärjestelmän laajentamiseen. Valmistajan opastusvideon asennuksesta voi katsoa täältä.

Predator 360 on asennettavissa vain LGA 105x- ja LGA 2011 -kantaisiin Intel-kokoonpanoihin. Kapealla serverityypisellä LGA 2011 -kannalla varustetut emolevyt tarvitsevat oman taustalevynsä, joka on myytävissä erikseen. Ne LGA 2011-3 -kantaiset emolevyt, jossa coolerin kiinnitysreiät eivät yllä piirilevyn läpi, vaativat myös erikseen myytävät erikoisruuvit. AMD-suorittimille blokkia ei ole mahdollista asentaa lainkaan. Teoriassa se on kuitenkin mahdollista, jos käyttäjä hankkii Supremacy MX -blokille tarkoitetun AMD-asennussarjan ja asentaa sen Predatorin blokkiin. Tämä vaatii kuitenkin järjestelmän tyhjentämisen ja blokin purkamisen.

ekwb_predator_2_3

Predator 360:tta hankkiessa on myös tärkeää huomioida, että valmistaja on rajoittanut jäähdyttimen asennusvaihtoehtoja. Käytännössä kenno on mahdollista asentaa molemmin päin pystyasennossa, mutta kyljelleen vain pumpun jäädessä alapuolelle ja vaakatasoon vain niin, että letkuliitännät osoittavat alaspäin. Toisin sanoen Predatoria ei voi asentaa kotelon pohjan tuuletinpaikkoihin eikä myöskään kattoon niin, että tuulettimet puhaltaisivat ilmaa jäähdyttimen läpi ulos kotelosta. Näiden suositusten noudattamatta jättäminen saattaa valmistajan mukaan heikentää jäähdytystehoa sekä aiheuttaa järjestelmän ennenaikaisen hajoamisen.

ekwb_predator_15

ekwb_predator_16

Predator 360:n prosessoriblokin asennus alkaa hieman tavallisesta poikkeavalla tavalla, sillä LGA 115x -prosessorikantojen tapauksessa prosessorin lukituskehys irrotetaan emolevyltä mukana tulevalla torx-avaimella ja emolevyn vastakkaisella puolella sijaitseva alkuperäinen metallinen taustalevy irrotetaan kokonaan. Lukituskehystä irrottaessa on oltava erittäin tarkkana, sillä suoritinkannan pienet pinnit voivat vaurioitua erittäin helposti esimerkiksi torx-avaimen lipsahtaessa tai lukituskehyksen pudotessa vahingossa pinnien päälle.

ekwb_predator_17

Kun prosessorikannan alkuperäinen taustalevy on irrotettu, korvataan se coolerin mukana toimitettavalla suurikokoisemmalla versiolla, jonka sakarat ulottuvat prosessoricoolerin kiinnitysreikiin asti. Taustalevy kiinnitetään paikalleen emolevyn toiselta puolelta prosessorin lukituskehyksen torx-ruuveilla.

ekwb_predator_18

Kun prosessorikannan taustalevy on onnistuneesti vaihdettu, käännetään emolevy takaisin oikein päin ja aloitetaan prosessoriblokin asennus. Asennus on tehty helpoksi, sillä blokin kulmiin on valmiiksi kiinnitettynä jousin varustetut sormiruuvit kiristämistä varten. Blokki kiristetään ristikulmittain sormivoimin loppuun asti. Heikoilla näppivoimilla varustetuille asentajille saattaisi olla hyvä, jos ruuvien päällä olisi paikka ruuvimeisselille, vaikka ainakaan allekirjoittaneella ei ollutkaan ongelmia kiristämisen kanssa. EKWB huomauttaa, että blokkiin esiasennetut ruuvit eivät ole yhteensopivia niiden LGA 2011-3 -kantaisten emolevyjen kanssa, joissa kiinnitysreiät eivät mene emolevyn läpi asti. Tähän tarkoitukseen on myynnissä erillinen kiinnitysruuvisarja 2,95 euron hintaan.

ekwb_predator_19

ekwb_predator_20

Kuten kuvasta näkyy, Supremacy MX -blokin sirojen ulkomittojen ansiosta prosessorikannan ympäristöön jää runsaasti vapaata tilaa, joten nestejäähdytykselle tyypillisenä etuna muistien tai näytönohjaimen kanssa ei synny mitään yhteensopivuusongelmia. Jos blokki asennetaan paikalleen emolevyn ollessa kiinni kotelossa, on jäähdytin hyvä kiinnittää ensin koteloon. Kotelon kattoon tehtävässä asennuksessa jäähdyttimen letkuliitäntöjen pää on suositeltavaa asentaa kotelon etuosaa kohden, jotta letkuille jää riittävästi tilaa. Teimme testikokoonpanon kanssa päinvastoin ja letkut meinasivat työntyä takatuulettimen lapojen väliin ja joutuivat tekemään melkoisen kurvin kaartuakseen lähes vieressä sijainneen prosessorikannan luo.

Jäähdyttimen kiinnittämisessä koteloon on tärkeää huomioida muutamia seikkoja. Ensinnäkin käytettävästä kotelosta on luonnollisesti löydyttävä riittävästi asennustilaa suurikokoiselle jäähdytinyksikölle – toisin sanoen kolme rinnakkaista 120 mm tuuletinpaikkaa sekä vähintään 415 mm vapaata tilaa pituussuunnassa sekä 68 mm jäähdyttimen korkeussuunnassa. Nämä vaatimukset täyttyvät vain murto-osassa markkinoilta löytyvistä kotelovaihtoehdoista. Kuvan testikokoonpanossa asensimme jäähdyttimen HAF X -kotelon kattoon, jossa lämpö siirtyy jäähdyttimestä suoraan kotelon ulkopuolelle.

Huomioita asennuksesta:

  • Yhteensopivuus eri suoritinkantojen kanssa nykymittapuulla heikkoa
  • Prosessorikannan lukituskehyksen irrottaminen erikoinen ja turhalta tuntuva ratkaisu
  • Prosessoriblokin asentaminen helppoa, kunhan taustalevy on vaihdettu
  • Jäähdyttimen vaatimaan tilaan ja sijoittamiseen kiinnitettävä huomiota
  • Pitkät letkut kääntyvillä liittimillä helpottavat blokin asennusta
  • Valmiiksi asennetut tuulettimet sekä blokin kiinnikkeet nopeuttavat asennusta

 

Sisältö

  1. Esittely
  2. EKWB Predator 360
  3. Fractal Design Kelvin S36
  4. Testikokoonpano ja -metodit, Melumittaukset ja subjektiivinen meluarviointi, Lämpötilamittaukset
  5. Yhteenveto

Juha Kokkonen

Muropaketin uusimmat