Uusimmat

ID-Cooling SE-214X

17.05.2016 13:30 Juha Kokkonen

 

id-cooling-se-214x-1

Kiinalainen ID-Cooling monille suomalaisille kuluttajille vielä melko tuntematon brändi, eikä ihme, sillä se on ollut markkinoilla vasta vuodesta 2013 lähtien. Sen mallisto koostuu pääosin kilpailukykyisesti hinnoitelluista jäähdytystuotteista, jollaista myös tähän vertailuun valittu runsas vuosi sitten julkaistu SE-214X-malli edustaa. ID-Coolingin tuotteet löytyvät Suomessa Jimm’s PC-Storen valikoimista ja siellä SE-214X maksaa 27,90 euroa.

SE-214X toimitetaan mustassa pahvipakkauksessa, jonka pinnassa on värikuva coolerista. Coolerin tarkempia speksejä olisi kuitenkin voitu käydä pakkauksessa hieman kattavammin läpi. Paketin sisällä itse cooleri on suojattu melko heppoisesti ainoastaan parin ohuen vaahtomuovipalan avulla. Testikappaleemme jäähdytysripojen kulmia olikin taipunut kuljetuksen aikana. Oheistarvikkeet ovat omassa pahvirasiassaan. Mukana tulee asennusohjeet, pieni ruiskullinen lämpötahnaa, kiinnitysraudat toiselle tuulettimelle sekä asennustarvikkeet Intel LGA2011- ja 115x- sekä AMD FM2+-, FM2-, FM1-, AM3+-, AM3-, AM2+- ja AM2-suoritinkannoille.

id-cooling-se-214x-2

SE-214X toimitetaan tuuletin valmiiksi kiinnitettynä. Rakenteeltaan se on testijoukon tukevammasta päästä, kiitos erityisten rakenneratkaisujen, joihin tutustumme hetken päästä tarkemmin. Laatuvaikutelmassa ei ole suoranaisesti valittamista, vaikka edullinen hinta näkyykin tietyiltä osin viimeistelyssä.

Valmistaja ilmoittaa coolerin ulkomitoiksi 123 x 85 x 159 mm ja painoksi 740 grammaa, joten kyseessä on testiryhmän painavin osanottaja. Coolerin luvataan kykenevän 130 watin (TDP) jäähdytystehoon. Rivaston jäähdytyksestä huolehtii yksi 120 mm PWM-tuuletin. ID-Cooling lupaa tuotteelleen kahden vuoden takuun.

id-cooling-se-214x-4

SE-214X:n rakenne koostuu tornimallisesta alumiinirivastosta, neljästä kuuden millimetrin lämpöputkesta sekä kokonaisuutta tukevasta alumiinitangosta. Alumiinitanko on kiinni coolerin pohjaosassa ja jatkuu koko jäähdytysrivaston läpi. 48 lamellinen jäähdytysrivasto on muotoilultaan hieman monimutkaisempi kuin muissa tämän vertailun coolereissa. ID-Cooling on muotoillut rivaston alareunan alkamaan reunoilta noin 10 lamellia ylempää yhteensopivuuden parantamiseksi. Lisäksi rivaston takasivulle on muotoiltu urat, jotka helpottavat kiinnitysruuvien kiristämistä. Ripaväli on noin 2,0 mm ja lamellien paksuus 0,4 mm.

U:n muotoiset kupariset lämpöputket kiinnittyvät pohjaan keskikohdastaan ja niitä on hieman taivutettu pohjan yläpuolelta, jolla coolerin asennosta on saatu epäkeskeinen. Tämä takaa omalta osaltaan yhteensopivuuden muistien kanssa.

id-cooling-se-214x-5

Coolerin mukana toimitettava 120 mm NO-sarjan tuuletin on standardikokoinen ja PWM-ohjattava. Sen kierrosalueeksi ilmoitetaan 800 – 1800 RPM. Maksimi-ilmavirta on 60,7 CFM, maksimi paineentuotto 1,81 mm H2O ja melutaso 16,2 – 29,2 dBA. Tuulettimen moottorissa on nestelaakerointi ja rungon kulmiin on kiinnitetty läpi asti ulottuvat vaimennuskumit, joiden tarkoituksena on estää tuulettimen värinöiden välittyminen coolerin rivastoon. Erikoinen yksityiskohta ovat myös läpikuultavan roottorin lapojen päätyyn sekä juureen muotoillut lovet.

Tuulettimen kiinnitys tapahtuu metallilankakiinnikkeillä, joiden käyttö on hieman hankalaa, sillä niihin ei ole muotoiltu paikkaa, josta sormella olisi hyvä ottaa kiinni. Coolerin mukana toimitetaan kiinnitysraudat myös toiselle tuulettimelle.

id-cooling-se-214x-6

Myös ID-Cooling on päätynyt toteuttamaan coolerinsa pohjan suorakosketustekniikalla. Kupariset lämpöputket ovat kiinni alumiinisessa ”pohjablokissa” ja prosessorin kanssa kontaktissa oleva pinta on CNC-koneistettu mittaustemme mukaan tasaiseksi ja molempiin suuntiin suoraksi. Kontaktipinnan koko on noin 34 x 36 mm ja sen viimeistely on selvästi testiryhmän karkeinta. Pinnassa on havaittavissa selvästi tuntuvia kehämäisiä uria ja lisäksi myös lämpöputkien väliin jäävät alumiinikaistaleet näkyvät ja tuntuvat sormella selvästi.

id-cooling-se-214x-7

ID-Cooling ei pröystäile asennusohjeiden toteutuksella, vaan kyseessä on hyvin simppeli paperilappu, jonka toisella puolella on ohjeet kiinaksi ja toisella englanniksi. Askeleittain etenevät ohjeet ovat selkeät, mutta mustavalkokuvat voisivat olla hieman suurikokoisempia. Ainakaan itselleni niiden tulkitseminen ei kuitenkaan aiheuttanut ongelmia.

id-cooling-se-214x-8

SE-214X:n asennus (LGA 115x -kannalle) alkaa asettamalla prosessorikannan takapuolelle metallisen taustalevyn, jonka kulmissa on kiinteät kierteet. Emolevyä oikein päin käännettäessä taustalevyn paikallaan pitäminen vaatii hieman taiteilua, jos ei halua käyttää sisäpintaan liimattuja kaksipuolisia teippejä. Kertakäyttöiset teipit ovat hieman epäkäytännöllinen ratkaisu, jos cooleria on tarvetta irrottaa käyttöiän aikana.

id-cooling-se-214x-9

Seuraavaksi vuorossa on kiinnitysrautojen kiinnittäminen coolerin pohjan reunoilla oleviin porrastuksiin kahdella ruuvilla per puoli. Coolerin kiristämiseen käytettävät jousitetut ruuvit ovat valmiiksi kiinni kiinnitysrautojen päissä, joten ne eivät vaadi käyttäjältä erillisiä toimenpiteitä.

id-cooling-se-214x-10

Viimeisenä asennusvaiheena cooleri asennetaan prosessorin päälle ja kiristetään tasaisesti joka kulmasta vuorotellen ruuvimeisseliä käyttäen paikalleen. Ruuvien kiristäminen onnistuu myös tuulettimen ollessa paikallaan, mutta se on helpompaa tuuletin irrallaan. Mahdollisimman pitkä ruuvimeisseli (varsi yli coolerin korkuinen) on eduksi kiristämisessä, sillä toisen puolen ruuvit ovat puoliksi rivaston ulkoreunan alapuolella ja rivastoon on tehty urat ruuvimeisseliä varten.

id-cooling-se-214x-11

Kokonaisuudessaan SE-214X:n asennus on varsin suoraviivainen toimenpide, josta ei kuitenkaan selviä ilman ruuvimeisseliä. Positiivisena seikkana kiinnityksessä käytettävien osien määrä on pieni ja selkeä. Lopputulos on erittäin tukevan tuntuinen, eikä cooleri pääse liikkumaan mihinkään prosessorin päällä. Pohjan kontakti kannattaa kuitenkin varmistaa asennusvaiheessa sekä huolehtia riittävästä lämpötahnan käytöstä. Testiasennuksia tehdessämme havaitsimme kontaktin olevan parempi kuin Cooler Masterissa, mutta silti reunoille jäi helposti pienet kaistaleet joihin piitahnaa ei tarttunut.

Yhteensopivuuden kannalta SE-214X:n ei pitäisi aiheuttaa suuremmin ongelmia. Coolerin epäkeskeisen rakenteen ansiosta se nojaa poispäin muistipaikoista (ollessaan asennettuna puhaltamaan ilmaa vaakasuunnassa), joten tuulettimen ja muistien väliin jää rutkasti tilaa. Toisin päin asennettuna rivaston alaosaan tehdyt sisennykset pitävät huolen, että cooleri mahtuu ongelmitta paikalleen myös korkeampien (max. ~60 mm) muistikampojen kanssa.

Päähuomiot coolerin asennuksesta:

  • Asennusohjeet ovat kohtalaisen selkeät, mutta ei suomeksi.
  • Asennus on melko suoraviivainen, mutta siinä tarvitaan ruuvimeisseliä.
  • Tuulettimien metallilankakiinnikkeet saisivat olla helppokäyttöisemmät.
  • Coolerin kiinnitys vaikuttaa tukevalta.
  • Hyvä kontakti kannattaa varmistaa riittävällä määrällä lämpötahnaa.
  • Cooleri tarjoaa hyvän yhteensopivuuden erityisesti muistien kanssa.

Sisältö

  1. Esittely
  2. Cooler Master Hyper T4
  3. ID-Cooling SE-214X
  4. SilentiumPC Fera 3 (HE1224)
  5. Thermalright True Spirit 120M BW Rev.A
  6. Testikokoonpano ja -metodit, Tuulettimien kierrosnopeusalue, Melumittaukset & Lämpötilamittaukset
  7. Yhteenveto