Uusimmat

Thermaltake Core P3

26.09.2016 10:34 Juha Kokkonen

thermaltake-core-p3-1

Tämänkertaisen taiwanilaisen vertailukolmikon täydentää Thermaltake, jonka valikoimista valitsimme mukaan heinäkuun alussa esitellyn Core P3 -mallin. Kyseessä on ns. open frame -kotelo, joka on pienikokoisempi sisarmalli aiemmin julkaistulle Core P5 -kotelolle. Thermaltake suuntaa Core P -kotelonsa erityisesti vesijäähdytyskäyttöön sekä harrastajille, jotka muokkaavat kokoonpanoaan paljon. Core P3:n saatavuus Suomessa on kohtalainen ja sen hinta on edullisimmillaan noin 120 euroa.

Core P3 toimitetaan vertailukumppaneihinsa nähden noin puolta kapeammassa pahvilaatikossa, johon syy selviää seuraavassa kuvassa. Pakkauksen kylkeen on painettu selkeät mustavalkoiset kuvat kotelosta sekä kattava listaus sen teknisistä ominaisuuksista. Kotelo ja sen osat ovat suojattu muotoon valetuilla styrox-sovitteilla ja muovipusseilla.

Thermaltake Core P3 -tuotesivu

thermaltake-core-p3-2

Syy pakkauksen melko kompakteihin ulkomittoihin löytyy sen sisältä, sillä kotelo toimitetaan koottavana ”palapelinä” valmiin kokonaisuuden sijaan. Thermaltake kutsuu tätä Dismantlable Modular Designiksi, eli käyttäjä pääsee kokoamaan kotelosta omiin tarpeisiinsa sopivan. Kuvasta puuttuvat koneen varsinainen runko-osa, käyttöohjeet sekä ”kylkipaneelina” toimiva läpinäkyvä akryylilevy.

thermaltake-core-p3-3 thermaltake-core-p3-4

Core P3:n ”selkärankana” toimii kuvissa näkyvä runko-osa, jonka ympärille tietokonekokoonpano kootaan. Pääosa komponenteista kiinnitetään rungon ensimmäisessä kuvassa näkyvälle puolelle, mutta myös jälkimmäisessä kuvassa näkyvän irrotettavan ”kylkipaneelin” takaa löytyy paikkoja komponenteille. Rungolle on kolme sijoitusmahdollisuutta – sen voi rakentaa pystyasentoon, vaaka-asentoon tai kiinnittää seinälle. Kokosimme sen tässä artikkelissa pöydällä pystyssä seisovaksi tornikotelon tapaan.

Ennen kokoonpanon asentamista käyttäjän on vietettävä tovi koteloa käyttökuntoon valmistellessa. Kotelon mukana toimitetaan melko kattavat kuvalliset asennusohjeet, mutta niiden toteutuksessa olisi vielä selvästi parantamisen varaa, etenkin kun kyse on tämän kaltaisesta tuotteesta. Ohjekirjan sisältö ei etene loogisesti, vaan itse kotelorungon kokoamisohjeet on piilotettu ohjekirjan viimeisille sivuille. Lisäksi komponenttien ja etenkin käytettävien ruuvien merkinnät olisi voitu toteuttaa selkeämmin. Kotelon mukana toimitetaan muutamaan eri pussiin pakattuna lukuisia erilaisia ruuveja, joiden valinnasta ei ole asennusvaiheiden yhteydessä mitään mainintaa.

thermaltake-core-p3-5

Noin puolen tunnin rakentamisen jälkeen testikappaleemme näytti kuvan mukaiselta. Teimme rakennusvaiheessa muutaman valinnan, jotka vaikuttivat hieman lopputuloksen ulkonäköön. Käymme kyseisiä vaihtoehtoja läpi hieman myöhemmin. Kuvan malli rakennettiin mahdollisimman perinteiseksi ja ATX-kokoonpanon kanssa käyttöön sopivaksi. Kuten kuvasta näkyy, valmistajan Open Frame -nimitys on helppo ymmärtää. Core P3 on näyttävä ja varsin poikkeuksellisen näköinen ilmestys.

On myös hyvin nopeasti pääteltävissä, että kyse on siinä määrin äärimmäisestä ”kotelosta”, ettei se sovi varmasti läheskään jokaisen Muropaketinkaan lukijan käyttöön.

Core P3:n ulkomitat ovat 512 x 333 x 470 mm (K x L x S) ja se painaa tukevat 10,3 kg. Kotelon runkorakenne on mustaksi maalattua terästä, jalat muovia, ”kylkipaneeli” akryylilevyä sekä sitä kannattelevat raskasrakenteiset tangot kromattua terästä. Kotelo on yhteensopiva mini-ITX-, micro-ATX- ja ATX-emolevyjen kanssa ja siitä löytyy paikat jopa neljälle 3,5 tuuman tai viidelle 2,5 tuuman levylle. Tuuletinpaikkoja on kolme ja niiden täyttäminen on jätetty käyttäjän vastuulle. Core P3:sta on saatavilla musta ja valkoinen värivaihtoehto.

thermaltake-core-p3-6

Oikean kyljen puolelta Core P3 on jopa melko tylsän näköinen tapaus. Kylkipaneeli on taaksepäin liu’uttamalla irrotettavaa mallia ja se on kiinni molemmista reunoistaan kolmella sormiruuvilla (kuvassa paikallaan vain kaksi sormiruuvia). Paneelin etukolmanneksessa on kookas ilmanvaihtoritilä, jonka sisäpinnassa on magneettikiinnitteinen pölysuodatin. Kyljen keskellä on kiinnityspisteitä 75, 100 ja 200 mm jaolla seinäkiinnitystä varten.

thermaltake-core-p3-7

Core P3:n ”etupaneeli” sijaitsee runko-osan etureunassa ja siihen on sijoitettu kaikki tyypilliset painikkeet ja liitännät. Ylimmäisenä sijaitsevat merkkivalot sekä pyöreä teräväliikkeinen virtapainike. Sen alapuolella ovat kaksi USB 3.0- ja 2.0-liitäntää ja 3,5 millimetrin kuuloke- ja mikrofoniliitännät. Alimmaiseksi mahdollisimman kauas virtapainikkeesta on sijoitettu pyöreä reset-painike.

thermaltake-core-p3-8

thermaltake-core-p3-9

Oikeanpuoleinen kylkipaneeli on siis kiinni kuudella sormiruuvilla, joiden irrottamisen jälkeen se avautuu taaksepäin liu’uttamalla. Runko-osan sisään jää noin 45 mm syvä tila kaapeleiden vetämiseen ja piilottamiseen. Väliseinässä on kaksi kumireunaista läpivientiaukkoa sekä useampia muita aukkoja. Kuvassa melko keskellä sijaitseva tukevasta teräslevystä tehty kehikko ei ole levyjä varten, vaan se muodostaa kiinnityspisteen seinäkiinnikkeille.

Yläosaan rungon sisälle on sijoitettu kaksi muovista levykelkkaa, jotka ovat kiinni yhdellä sormiruuvilla. Kelkat ovat yhteensopivia sekä 2,5 että 3,5 tuuman levyjen kanssa, mutta vain 3,5 tuuman levyille on tarjolla muovitappeja hyödyntävä pikakiinnitys. Levykelkat peittävät prosessoricoolerin asennusaukon, joka sinällään olisi varsin suurikokoinen.

thermaltake-core-p3-10

Avoimesta rakenteesta johtuen Core P3:ssa ei ole varsinaista takapaneelia. Käyttäjän kotelon kasausvaiheessa tekemistä valinnoista riippuen takaosassa on lähinnä itsenäiset kehikot lisäkorttien ja virtalähteen kiinnittämiseen. Akryylimuovista valmistettu läpinäkyvä vasen kylkipaneeli on kiinni metallitankojen päässä kookkailla sormiruuveilla. Tangot ovat yllättävän painavat ja raskastekoiset.

thermaltake-core-p3-11

Komponenttien asennuspaikoista kotelon ”sisällä” saa paremman kuvan akryylipaneelin irrottamalla.

Kuvan esimerkkitapauksessa kotelo on rakennettu mahdollisimman perinteiseen tyyliin tavallista ATX-kokoonpanoa ajatellen. Emolevyn paikka on joka tapauksessa ylhäällä takaosassa. Laajennuskorttipaikkoja on tarjolla kahden ja kahdeksan paikan versiot riippuen siitä käytetäänkö ATX- vai mini-ITX-kokoista emolevyä. Alhaalle taakse sijoitettavan ATX-virtalähteen voi asentaa joko vaaka- tai kylkiasentoon, joskin jälkimmäinen onnistuu vain micro-ATX- ja mini-ITX-emojen kanssa. Tuuletinpaikat sijaitsevat rungon etuosassa ja ne ovat ensisijaisesti jäähdyttimien kiinnittämiseen.

thermaltake-core-p3-12

Kuten sanottua, emolevy sijaitsee perinteisesti ylhäällä kotelon takaosassa. ATX-emolevyille korttipaikkoja on tarjolla kahdeksan kappaletta ja ne sijaitsevat omassa runkoon ruuvattavassa kehikossaan. Näytönohjaimen maksimipituus on 280 mm jäähdyttimen ollessa asennettuna rungon etuosaan sekä 450 mm ilman jäähdytintä. Emolevyn kiinnikekorokkeet on jätetty käyttäjän ruuvattaviksi. Prosessoricoolerin maksimikorkeudeksi ilmoitetaan riittävät 180 mm ja ilman muovista kylkipaneelia rajoitusta ei luonnollisestikaan ole lainkaan.

thermaltake-core-p3-14 thermaltake-core-p3-15

Core P3:n ominaisuuksiin lukeutuu myös vaihtoehtoinen näyttävämpi tapa lisäkorttipaikkojen sijoitukselle. Modulaaristen osien valikoimaan lukeutuu metallinen ”hylly”, joka kiinnitetään kotelon runkoon neljällä ruuvilla. Haluttuun kohtaan hyllyssä olevaa aukkoa kiinnitetään vaakapalkki, johon puolestaan ruuvataan mukana toimitettava lattakaapelin päähän kiinnitetty PCI-E 16x -korttipaikka. Useampien näytönohjaimien kokoonpanojen omistajien on hankittava lisää jatkoliittimiä Thermaltakelta. Lopuksi korttipaikkojen kiinnityskehys ruuvataan kiinni hyllyyn ja koko komeus kiinnitetään kotelon runkoon. Tuloksena on vaaka-asentoon käännetty lisäkorttitaso, jossa näytönohjain on tavallista paremmin näytillä.

thermaltake-core-p3-13

Kotelon rungon alareunaan on jätetty tilaa ensisijaisesti ATX-virtalähdepaikalle. Virtalähteen asennuskehys on kiinnitettävissä vaaka- tai kylkiasentoon, riippuen minkälainen emolevy on käytössä. Kuvassa kehys on asennettu perinteiseen tyyliin vaaka-asentoon ja sen takana on lisäksi valinnainen pitkien virtalähteiden kanssa käytettäväksi tarkoitettu tukikehys. Virtalähteen sijaintia voi hienosäätää kotelon syvyyssuunnassa. Valmistajan mukaan virtalähteen maksimipituus on 200 mm. Kuvassa rungon etuosaan on kiinnitetty asennusalusta, joka on tarkoitettu nestejäähdytyksen komponenttien, kuten pumppujen ja säiliöiden kiinnittämiseen.

thermaltake-core-p3-16

Rungon etuosassa sijaitsee avoimempi monitoimialue, johon voi kiinnittää vaihtoehtoisesti kiintolevyjä, tuulettimia tai jäähdytinkennoja. Rungossa oleviin upotuksiin voi kiinnittää ruuveilla yhteensä kolme 2,5 tuuman levyä, tai vaihtoehtoisesti rungon pintaan kaksi 3,5 tuuman levyä.

Jos rungon sisäpuoliset levypaikat kuitenkin riittävät, voi rungossa oleviin pystysuuntaisiin aukkoihin kiinnittää jopa kolme 120 tai 140 mm tuuletinta. Vaihtoehtoisesti asennusmahdollisuus on myös jopa 360 tai 420 mm jäähdyttimille. On kuitenkin hieman harmi, ettei Thermaltake toimita kotelon mukana jonkinlaisia asennuskehikoita, joilla tuulettimia saisi kiinnitettyä runkoon niin, että ne puhaltaisivat rungon suuntaisesti kokoonpanoa kohti.

thermaltake-core-p3-17

Thermaltake mainostaa Core P3:a nestejäähdytysyhteensopivaksi, joten kokeilimme sen soveltuvuutta kyseiseen käyttötarkoitukseen sovittamalla siihen testiksi Alphacoolin NexXxoS Full Copper -sarjan jäähdyttimiä.

Core P3:ssa jäähdyttimen asennusvaihtoehtoja on ainoastaan yksi, sillä kaikki tuuletinpaikat sijaitsevat jonossa kotelon samassa osassa. Rungon etuosan jäähdytinyhteensopivuus on käytännössä laaja, sillä siihen on mahdollista kiinnittää jopa 360 tai 420 mm kokoiset kennot. Kuvassa koteloon on kiinnitettynä 420 mm kokoinen ja 30 mm paksu malli. Myös jäähdyttimen paksuuden ja tuulettimien määrän suhteen valinta on vapaa, sillä tilaa on riittämiin.

Valmisnestejäähdytyspakettien kanssa kannattaa olla tarkkana letkujen pituuden suhteen, sillä joissain paketeissa letkut saattavat olla niin lyhyet, etteivät ne ylety prosessorikannalle asti.

thermaltake-core-p3-18 thermaltake-core-p3-19 thermaltake-core-p3-20

Kokoonpanon rakentaminen Core P3:een on moniltakin osin poikkeuksellinen toimenpide, sillä kotelon rakenne on hyvin tavallisuudesta poikkeava. Lisäksi itse kotelon rakentamiseen kuluu ensimmäisellä kerralla melkeinpä enemmän aikaa, kuin varsinaisen kokoonpanon kiinnittämisessä koteloon. Kuten jo aiemmin mainittiin, asennusohjeet voisivat olla itse kotelon kokoamisen suhteen selkeämmät. Kokoonpanon asentaminen onnistuu sen sijaan sujuvasti, kiitos avoimen rakenteen tarjoaman tilan.

Siistien johdotusten toteuttaminen Core P3:een on helpompaa kuin luulisi, sillä kotelon rungon sisällä on runsaasti johtotilaa. Prosessoricoolerin asentaminen ei onnistu emolevyn ollessa kiinni kotelossa, sillä sen taustapuolen asennusaukko on peitetty levykelkoilla ja niiden kiinnitysrakenteella. Ruuvimeisseliä Core P3:n kanssa tarvitaan melko runsaasti, sillä jo pelkästään kotelon siirreltävät moduulit ovat kiinni tavallisilla ruuveilla. 3,5 tuuman levyjen kiinnityksessä ei onneksi tarvita ruuveja.

Päähuomiot kokoonpanon asennuksesta:

  • Kotelon kokoamiseen menee enemmän aikaa kuin komponenttien asentamseen.
  • Avoimen rakenteen ansiosta komponenttien asennuksessa on runsaasti tilaa.
  • Johdoille on hyvin tilaa rungon sisällä.
  • Ruuvimeisseliä tarvitaan melko paljon.
  • 3,5 tuuman levyjen kelkkakiinnitys on toteutettu työkaluvapaasti.
  • SSD-levyille ei ole pikakiinnitystä.
  • Käyttäjällä on jonkin verran vapauksia komponenttien sijoittelun suhteen.
  • Prosessoricoolerin asennus ei onnistu emolevyn ollessa kiinni kotelossa.

Sisältö

  1. Johdanto
  2. BitFenix Pandora ATX
  3. In Win 303
  4. Thermaltake Core P3
  5. Lämpötila- ja melumittaukset
  6. Loppuyhteenveto