AMD Radeon RAMDisk

08.02.2013 13:04 | | 144 | 27

Tietokoneen suorituskykyyn vaikuttaa moni seikka ja näkyvimmin otsikoissa ovat olleet pidemmän aikaa prosessorit ja näytönohjaimet. Viimeisen muutaman vuoden aikana kiintolevyjen korvaajiksi povatut SSD-asemat ovat yleistyneet rajusti ja flash-muistien valmistusprosessien kehittyessä hintataso on laskenut tasolle, johon myös normaaleilla kuluttajilla on varaa. SSD-asemat ovat huomattavan paljon nopeampia kuin perinteiset kiintolevyt, mutta aina harrastajien keskuudesta löytyy niitä, joille hinta ei ole este ja jotka etsivät ratkaisuja tietokoneen nopeuttamiseksi.

Keskusmuistin käyttö tallennuskapasiteettina on kaikkea muuta kuin uusi idea tietokoneen nopeuttamiseksi, sillä ensimmäiset ratkaisut ovat peräisin 1980-luvulta. Haittapuolena on ollut keskusmuistin vähäinen tallennuskapasiteetti ja varsinkin korkea hintataso, mutta DDR3-muistikampojen hinnat ovat nykyisin huomattavan paljon alempana kuin vielä muutama vuosi sitten. AMD iskeytyy tähän markkinarakoon Radeon RAMDisk -ohjelmalla, joka on Dataram-nimisen yrityksen käsialaa. Kyseisen ohjelman avulla DDR3-muisteista voi lohkaista kapasiteettia välimuistimediaksi, joka toimii SSD-aseman tai kiintolevyn parina.

Artikkelissa tarkastelemme RAMDiskin taustalla olevaa teknologiaa, sen käyttömahdollisuuksia ja vaatimuksia sekä Radeon RAMDisk -ohjelman toimintaa. Lisäksi artikkelissa tutkitaan Kingstonin 64 gigatavun HyperX Beast -DDR3-muistikampasettiä, jota käytetään testeissä vertailukohtana SSD-aseman tarjoamalle nopeudelle.

Sisältö

  1. AMD Radeon RAMDisk
  2. Mitä, mihin, miten ja millä hinnalla? & AMD Radeon RAMDisk -ohjelma
  3. Kingston HyperX Beast
  4. Testikokoonpano & suorituskyky
  5. Loppuyhteenveto
Keskustelu

Vaikuttaapa älyttömän paskalta kun vertaa vaikkapa ilmaiseen IMDiskiin.

Asrockillahan on jo pitkään tullut emojen mukana ilmainen XFast RAM softa, jossa ei ole koko rajoituksia ja tekee käsittääkseni muutenkin samat asiat kuin tuo AMD:n versio.

Ohjelman koko idea on täysin järjetön. Kaikki nykyaikaiset käyttöjärjestelmät osaavat käyttää RAM:ia levyvälimuistina varsin älykkäästi.

Tästä on hyötyä lähinnä vainoharhaisimmille tietoturvafanaatikoille, jotka haluavat että kaikki data katoaa kun kone sammutetaan.

Synteettinen nopeus lohduttaa kauhiasti kun oikeanelämän tulokset lähes identtiset SSD:n kanssa :-/

näkyykö tuo käyttikselle heti bootissa el isaako SWAP -fileen setattua tuonne?

Idea loistava, mutta toiminta ei niinkään. Paitsi toki niille, jotka ajelevat CrystalDiskMark 3 testiä päivät pitkät. Otsa hiessä ja käsi siellä, tärisevät uskomattomista tuloksista uujeeeeee :)

Mutta oli mielenkiintoinen artikkeli taas, eli kiitos siitä.

Yllättävän heikot tulokset. Mikä tuossa pelien latauksessa on sitten pullonkaulana, jos ei levy/muisti?

Tämä oli oikeasti todella hyödyllinen revikka.
Nytten todellakin tietää, että sillä ei ole mitään merkitystä otanko "nyky SSD:n" vai "odotanko suorituskykyisempää ensivuodelta" tai "haaveileeko RAID 0:sta". Kaikki tämä on siis turhaa (niinkun jo uumoillutkin), koska vaikka SSD asema olisi liki 100x nopeampi ei käytännön eroa olisi.

Tärkein asia siis SSD:tä valittaessa on luotettavuus, luotettavuus ja luotettavuus.

Testi vain kertoo siitä minkä itsekin totesin RAMdiskiä kokeillessani että SSD on kuronut niin paljon PC:n suurinta pullonkaulaa kiinni että RAMdiskillä saatava nopeusero on melko hyödytön normaalikäytössä.

Tuli aikoinaan ( pari vuotta sitten) ajettua minecraftiä ramdiskiltä. Ennen tätä amd:een ohjelmaa siis

Itse toivoisin, että joku kehittäisi sellaisen RAID 1 sovelluksen, että rajoittamatta SSD nopeutta voisi peilata levyn limpulle, joko softaraidilla tai hw tasolla. Siihen luulisi tämänlaisen RAM ratkaisun antavan aika moneen gigaan saakka periksi kirjoitusnopeuden hitauden? Voi tosin olla, että tälläinen on jo nytten mahdollista ja en vain tiedä sitä.

Olisi kiva nähdä levynkäyttö kappyrät noista peleistä ja ohjelmista. Olettaisin että syy nopeuserojen pienyyteen löytyy sieltä. Eli SSD nopeus on jo riittävä mitä ohjelmat ja pelit käyttävät. Jokin muu pullonkaula tuolla ilmeisesti on testiohjelmien lukemia ajatellen jos ei tiedoston kopiointi levyn sisällä ole yhtään sen nopeampaa kuin SSD:llä (data tekee turhia lenkkejä).

Emolevylle akku ja joka pitää muistien tilaa yllä niin saadaan tuo muistin häviäminenkin ratkaistua.
Tällaisia ratkaisuja taisi olla PCI/PCI-E paikkoihin joskus.

Masa Laakso

Ohjelman koko idea on täysin järjetön. Kaikki nykyaikaiset käyttöjärjestelmät osaavat käyttää RAM:ia levyvälimuistina varsin älykkäästi.

Tästä on hyötyä lähinnä vainoharhaisimmille tietoturvafanaatikoille, jotka haluavat että kaikki data katoaa kun kone sammutetaan.

Näinpä. Turha viritys ellei ole erikseen joku hölmösti suunniteltu softa joka vaatii nopeaa levyä. Swapin työntämisessä ramdiskille ei ole järkeä.

Olisin halunut nähdä mittaustulokset siitä että kuinka paljon selaimen välimuistin ym. käyttö RAMDiskillä vähentää ssd:n kirjoitus- ja lukukäyttöä, samalla (mahdollisesti) pidentäen levyn ikää.

Ramdisk toimii minusta ainoastaan jos sitä käyttää järjestelmälevynä tai väliaikaisena työskentelytilana (esim. videon editointia varten? harmi että HD-raakavideon kanssa tilanpuute ei tätä skenaariota tue niin hyvin).

Järjestelmälevynä homma saadaan toimimaan linuxissa lopulta aika helposti, mutta scriptien tekemistä vaatii jonkin verran jotta homman saa toimimaan automaattisesti. Erittäin toimiva jos käyttiksen rakentaa USB-tikulle ja haluaa ylläpitää järjestelmän nopeutta ja tikun pitkää käyttöikää.

Hauskinta tuossa on ollut testata kuinka Windows 7 käyttäytyy ramdiskissä, vaikka omat windows testit onkin tehty virtualisoituna linux tmpfs:ssä. Parhaimmillaan käynnistysnopeus oli silti n. 1,5-2x nopeampi mitä hyvällä ssd:llä (11 sekuntia vs se tyypillinen 18-20s) vaikka homma oli virtualisoitu, eli perjaatteessa PCI-passthroughilla näyttikselle siitä olisi mahdollista rakentaa entistä rivakampi windows-käyttislevy.

Rehellisesti sanottuna kuitenkin homma on aika räpellystä ellei kyseessä ole juuri jokin USB-linux, jonka ympärille haluaa rakentaa sen liikutettavan käyttiksen. Normikäyttäjälle nopeushyöty on olematon, varsinkin normaalia käyttöä varten kun vertaa ihan SSD. Tosin SSD:n käyttöikää voitaisiin samalla pidentää, jos n. 60Gt SSD:n saisi aina koneen käynnistyessä luettua automaattisesti 64Gt ramdiskille, josta voitaisiin sitten käyttis taas ajaa. Sammuttaessa ja/tai tietyin välein kirjoitus voitaisiin suorittaa niistä tiedostoissa takaisin kun huomataan jotain muutoksia. Sinällään ramdisk-levytestejen tekeminen Windowsin puolella ei välttämättä kuvasta parasta mahdollista tilannetta, kun IO-overheadia on jo muutenkin järjestelmässä niin paljon (antaen heikomman suorituskyvyn kuin pitäisi).

Mutta jos SSD:tä ei vielä omista ja on vain raidattuja perinteisiä kiintolevyjä, niin ramdiskillä voi saada siihenkin settiin eloa jos jaksaa räpeltää isompien kampojen kanssa. :)

Käytin jotain peliä ramdiskiltä vuonna 1995 kun sitä muistia oli silloin turhaan niin "paljon" ;)

Jotenkin aina kuvittelin, että kovalevyt (myös SSD) ovat olleet pullonkaula, mutta eipä siltä näytä. Tämä oli ideallisesti itsellä joskus mielessä "Mitä jos pelin mapit latais valmiiksi muistiin".

No täytyypä kokeilla läppärillä kuitenkin kun tämä pyörii vielä hitaalla 2,5" kovolla eikä edes 7200rpm.

Ehkä kannettavassa tietokoneessa missä on vaikea vaihtaa kiintolevyä ssd asemaan voi toi ramdisk olla suositeltava käyttää mutta hyöty on aika olematon kun varmuuskopiointi kestää kauan ennen läppärin sammuttamista.

OCZ julkaisi joskus DDR1 aikaan PCI väyläisen patterivarmennetun "SSD-levyn".
Sama voisi toimia nykyään DDR3 muisteilla PCIe väylässä.
Tosin se söisi Revodriven markkinoita, jolle ei ole kilpailijoita, joten tällaista julkaisua tuskin nähdään.

Olisi ollut mielenkiintoista nähdä vähän enemmän statistiikkaa testiajoista. Esim. millaista cpu- ja levykuormaa järjestelmä kokee. Jossain muualla tosiaa vaikuttaisi pullonkaulat olevan, koska noin pienet erot käytännön testeissä. Onko CPU:n teho jo rajoite, voiko ylikellottamalla saada hyödynnettyä nopeampia levyjä paremmin vai onko kyse jostain io-operaatioiden käsittelyyn liittyvista latensseista tai väylien nopeudesta yms.

Onkohan jossain muualla Internetin syövereissä tämänkaltaista analyysiä tehty?

Jahas. Eipä ole paljon sovelluksen ulkonäköä muutettu. Muutamat advanced valikot poistettu ja lätkästy AMDn leimat. Tämä softa on ollut olemassa mm. nimillä RamDiskNT, RamDiskXP .. ja mikähän sen jälkeen.

Varoituksen sana. Ilman ECC muisteja tuo sitten saattaa korruptoida dataa.

Aikonaan ajelin läppärissä RamDiskiä saman sovelluksen ei amd brändätyllä versiolla. Sioitin sile käyttiksen logit, irc clietin + logit yms, jotta läppärin HDD pääsi lepoon.

Valitettavasti huomasin että non-ecc muisteilla korruptiota tulee jonkun verran ja pariin kertaan esim irc clientin .exe tiedosto meni risaksi.

Eli älkää varastoiko sinne mitään oikeasti tärkeätä dataa jos teillä ei ole ECC muisteja koneessa (joita varmasti ei monella ole).

Näytä kaikki kommentit
Kossuranta

Jotenkin aina kuvittelin, että kovalevyt (myös SSD) ovat olleet pullonkaula, mutta eipä siltä näytä. Tämä oli ideallisesti itsellä joskus mielessä "Mitä jos pelin mapit latais valmiiksi muistiin".

No täytyypä kokeilla läppärillä kuitenkin kun tämä pyörii vielä hitaalla 2,5" kovolla eikä edes 7200rpm.

Ongelma on siinä, että pelit eivät vain lataa sitä dataa levyltä muistiin vaan sitä pitää käsitellä jotta peliä voidaan pelata. Luodaan tekstuureita ja survotaan ne GPUn muistiin, rakennetaan pelimalima datasta jne.. Usein se on CPU joka tahdin määrää tuossa vaiheessa.

En näe tälle ohjelmalle juuri mitään tarvetta. Käyttis joka tapauksessa hyödyntää kaiken tyhjän RAM:n filesystem cachena. Siellä on kopiot kaikista tiedostoista joita on viime aikoina kirjoitettu tai luettu, jolloin niitä ei tarvitse lukea hitaasti levyltä.

Olisi ollu erittäin mielenkiintoista nähdä Handbrake tuolla testeissä avg encoding fps jne

Melkoisella varmuudella voinee sanoa, että videoiden muuntamisessa ei nopeushyötyjä tule vaikka materiaalin siirtäisi ram diskille (jos verrokkina on moderni SSD). Varsinkaan jos ottaa huomioon kokonaisajan (eli lähtee siitä että materiaali on esimerkiksi levynkulmalla, siitä ensin ramdiskille, muunto, sitten ramdiskiltä levylle).

Jotta näistä olisi todellista hyötyä, pitäisi olla semmoinen käyttötapaus jossa levy i/o on oikeasti se pullonkaula. SSD:n kanssa niitä on entistäkin vähemmän kun jopa random access levylle on melkoisen sukkelaa.

Ehkä videoskenaariossa voisi jotain hyötyjä tulla, jos materiaalin voi jo lähtökohtaisesti tallentaa suoraan ramdiskiin (fraps?) ja tarvittava enkoodaus puolestaan olisi riittävän suoraviivainen.

Testejä 12 RamDisk ohjelmalla;
http://www.raymond.cc/blog/12-ram-disk-software-benchmarked-for-fastest-read-and-write-speed/

Kuten näkyy, eri ohjelmien välillä voi olla huomattaviakin eroja nopeuksissa. Ilmainen SoftPerfectin RamDisk on tuossa testissä nopein, jota itsekin käytän;
http://www.softperfect.com/products/ramdisk/

Mitä taas tulee täällä kuuluneisiin "turha ohjelma" kommentteihin, jopa SSD asemilla tällä on hyötyä, mikäli levyvälimuistin kansiot siirtää kyseiselle asemalle, jolloin SSD asema ei kulu yhtä nopeasti – johtuen vähemmistä luku/kirjoitus käskyistä itse SSD asemalla. Nopeusero ei kuitenkaan välttämättä ole tuntuva SSD asemia käytettäessä järjestelmäasemana.

Itselläni tavallinen, 500 Gigan WD RE4 asema käyttöjärjestelmän alla, jonka rinnalla käytettäessä RamDisk ohjelmasta tuntuu olevan hyötyä järjestemän sulavantuntuisen käytön kannalta. Tietoturvaa se myöskin parantaa, mikäli asettaa levykuvan aina resetoitumaan (poistuu samalla mahdolliset selainvälimuistin/väliaikaistiedostoihin juuttuneet malware yms. haitalliset tiedostot). Tavallista kiintolevyä käytettäessä nopeuden, sekä SSD asemaa käytettäessä aseman kulumisen vähetämiseksi, myös pagefile.sys on erittäin hyvä saada nopeammalle RamDisk asemalle, mutta tilavaatimusten vuoksi keskusmuistia pitäisi suositellusti olla vähintään 16 gigaa, jotta pagefile.sys ei jäisi liian pieneksi.

Pelkille välimuistikansioille (käyttöjärjestelmän ja selainten) on tähän mennessä riittänyt hyvin 3,5 Gigan suuruinen virtuaalilevyasema (8 gigan keskusmuistilla), jonka suuruudessa tulee huomioida myös se, kuinka paljon mikäkin ohjelma tarvitsee asennuksen aikana tilapäistiedostoillensa tilaa. Kaikki ohjelmat ja pelit eivät kuitenkaan pura kaikkia väliaikaisia asennustiedostojaan käyttöjärjestelmän väliaikaiskansioon, eli useimpien pelienkään asennuksessa ei pitäisi tulla ongelmia.

Pernicio

Testejä 12 RamDisk ohjelmalla;
12 RAM Disk Software Benchmarked for Fastest Read and Write Speed ? Raymond.CC

Kuten näkyy, eri ohjelmien välillä voi olla huomattaviakin eroja nopeuksissa. Ilmainen SoftPerfectin RamDisk on tuossa testissä nopein, jota itsekin käytän;
RAMDisk : High-performance RAM Disk for Windows

Eri ohjelmien välillä on toki eroja ja onhan nuo nopeudet todella huomattavat verrattuna SSD:hen. Mutta pointti onkin se, että onko tuosta nopeudesta käytännössä hyötyä. Se, että testiohjelmalla saa huimat nopeudet ei tarkoita, että käytännössä eroa tulee.

Tietyn pisteen jälkeen esim. ohjelmien tai pelien avausta rajoittaa se, kuinka nopeasti latausta saadaan prosessoitua eikä se kuinka nopeasti levyltä luetaan dataa. Eli toisinsanoen levyltä lukeminen ei ole pullonkaula loputtomiin asti.

Muutenkin kun miettii niin ei SSD:tkään lukunopeuden takia pelkästään nopeuta tietokoneen käyttö vaan huomattava nopeuttava efekti tulee siitä, että SSD:llä hakuaika on pienempi. Lähes olematon (luokkaa 0.1ms) verrattuna perinteisten kovalevyjen n. 8ms:ään.

tuoppi`

Eri ohjelmien välillä on toki eroja ja onhan nuo nopeudet todella huomattavat verrattuna SSD:hen. Mutta pointti onkin se, että onko tuosta nopeudesta käytännössä hyötyä. Se, että testiohjelmalla saa huimat nopeudet ei tarkoita, että käytännössä eroa tulee.

Tietyn pisteen jälkeen esim. ohjelmien tai pelien avausta rajoittaa se, kuinka nopeasti latausta saadaan prosessoitua eikä se kuinka nopeasti levyltä luetaan dataa. Eli toisinsanoen levyltä lukeminen ei ole pullonkaula loputtomiin asti.

Muutenkin kun miettii niin ei SSD:tkään lukunopeuden takia pelkästään nopeuta tietokoneen käyttö vaan huomattava nopeuttava efekti tulee siitä, että SSD:llä hakuaika on pienempi. Lähes olematon (luokkaa 0.1ms) verrattuna perinteisten kovalevyjen n. 8ms:ään.

Nopeuseroilla tarkoitin ohjelmien välisiä eroja, en käytännön eroa SSD nopeuteen, nopeuden tuntuun tai kieltänyt muun koneiston aiheuttamia pullonkauloja, jotka rajoittavat tosiallisen nopeuden näkyvyyttä ja toteutuvuutta normaalin käytön aikana.

Kuten viestissänikin tähdensin, SSD:llä hyöty tulee lähinnä käyttöajan pidentymisenä toistuvien väliaikaistiedostojen luku/kirjoitus tapahtumien huomattavan vähenemisen johdosta SSD -asemalla. Samaten SSD:llä ja Perinteisellä kovolla tietoturva paranee yhtälailla, eikä tilapäistiedostoista jää palautettavissa olevia jälkiä, kuten HDD/SSD -massamuistille tallentaessa.

Väliaikaistiedostot voi toki poistaa myös manuaalisesti, aina kun muistaa tai jos ajastaa jonkin ohjelma tekemään sen sinun puolestasi, mutta RamDiskillä pelkkä uudelleenkäynnistys hoitaa asian, eikä vie juuri yhtään lisäaikaa tietokonetta suljettaessa. Mutta kuten Muropaketinkin testistä näkyy, levykuvan tallentamisessa ja lataamisessa käynnistys ja sulkemisajat pitkittyvät huomattavasti, johon vaikuttaa myös virtuaaliaseman koko.

Mikäli siis SSD -levyn käyttöiän maksimointi ei kiinnosta, silloin kyseinen Ramdisk on suhteellisen triviaali hankinta, mutta HDD käyttäjille siitä on ehdottomasti hyötyä nopeudellisestikin. Mikäli tietokoneeseen on eksynyt vähintään 4 – 8 gigaa keskusmuistia, ilmaista RamDisk ohjelmaa käyttöjärjestelmän ja/tai selainten väliaikaistiedostojen muistina käyttävä ei sen käytössä kuitenkaan mitään häviä, eikä käyttö jää ehdottoman turhaksi, kunhan ottaa huomioon kuinka suuren aseman voi milläkin keskusmuistimäärällä tehdä ilman, että muiden ohjelmien ja mahdollisesti pelien suoriturkyky ei kärsi – hienosäätö on siis tehtävä kunkin itse, käyttötarkoitusten puitteissa. Loput onkin sitten mielipide kysymyksiä.

Muropaketin uusimmat