Uusimmat

Corsair 8Gt USB Flash Voyager GT

28.04.2007 12:20 Muropaketin toimitus

Useimmille hyvinkin tuttu, ei aina niin luotettava 3,5 tuuman levyke eli korppu, oli ehtinyt valtakautensa päättyessä ikääntyä lähes muinaisjäänteeksi. Tallentavasta cd-asemasta ei ollut aikoinaan levykeaseman suoranaiseksi korvaajaksi, sillä tietokonekäyttäjät kaipasivat jotain kompaktimpaa ja kätevämpää yleismediaa tietojen siirtelyyn. Kun ensimmäiset USB-liitäntäiset flash-muistitikut saapuivat kauppoihin, alkoi vihdoin korppujen lopullinen lähtölaskenta. USB-muistitikut olivat tulleet jäädäkseen, ja jättääkseen kivikautisen korpun vihdoin eläkkeelle.

Viime vuosien aikana flash-muistipiirien hinnat ovat tippuneet kasvaneiden valmistusmäärien johdosta ja samalla luonnollisesti myös USB-muistitikkujen hinnat ovat olleet jatkuvassa laskusuhdanteessa. Valmistustekniikoiden kehittyessä pieneen tilaan on saatu mahdutettua yhä suurempia määriä tallennuskapasiteettia ja tämän artikkelin julkaisuhetkellä markkinoilta löytyy jopa 16 gigatavun USB-flash-muisteja. Kun gigatavun vetoisen, pikkusormen kokoisen tikun saa nykypäivänä lunastettua itselleen kymmenellä eurolla, on kyseessä todellinen mukana kulkeva yleinen datapankki, jollaisia löytyykin monilta jo useampia kappaleita. Toisaalta jos kaupan tiskiin latoo korkeamman pinon pätäkkää, saa taskuun hankittua tikun, jonka tallennuskapasiteetti täyttää lähes kaikki mahdolliset tarpeet.

Tämänkertaisessa artikkelissamme tutustumme Corsairin toimittamaan kahdeksan gigatavun vetoiseen Flash Voyager GT -muistitikkuun, joka valmistajan mukaan tarjoaa parasta suorituskykyä markkinoilla. Nopeuseron luvataan olevan perustikkuun verrattuna jopa viisinkertainen. 8Gt Flash Voyager GT toimitti testiin valmistaja ja se maksaa suomen maaperällä runsaat sata euroa. Mallistosta löytyy myös kaksi- ja neligigainen versio, jotka maksavat noin 35 ja 60 euroa.

Pakkaus ja tuotteen tarkastelua

Testiin saapunut kahdeksan gigan Flash Voyager GT on pakattu väriteemaansa sopien puna-mustalla taustapahvilla koristeltuun muovipakkaukseen. Itse tikku on näyttävästi esillä omassa läpinäkyvässä ”kuplassaan”, ja sen ympärille on kerätty infoa tärkeimmistä ominaisuuksista musta-keltaisten ympyrälogojen muodossa. Pakkauksen taustapuoli voisi olla informatiivisempi, sillä se tarjoaa lähinnä infoa teknisestä tuesta, Corsairista yrityksenä sekä tallennuskapasiteetin tarjoamista mahdollisuuksista taulukon muodossa.

Pakkauksen sisältö on yllättävänkin laiha, ottaen huomioon, ettei kyseessä ole mikään tarjouskorin tusinatikku. Itse tikun lisäksi mukaan on pakattu USB-jatkojohto sekä valmistajan logoin koristeltu kaulahihna. Ohjelmistojakaan ei ole vaivauduttu painamaan cd-levylle, vaan ne löytyvät tallennettuna tikun muistiin. Kannattaakin olla tarkkana, ettei mene formatoimaan tikkua ennen kuin ohjelmistot on pelastettu talteen.

Kaikki Corsairin Flash Voyager -muistitikut ovat koteloitu sporttisesti väritetyn kumikuoren sisään. Kestävä kumikuori tarjoaa hyvän pidon ja suojaa muistia iskuilta sekä vedeltä. Valmistaja lupaakin Flash Voyager -muistien olevan vedenpitäviä. Miinuksena kuminen pinta kerää itseensä runsaasti pölyhiukkasia. Myös USB-liitintä suojaava korkki on kumia ja se istuu tiiviisti liittimen päälle. Pieni irrallinen korkki menee kuitenkin herkästi hukkaan, joten olisi positiivista, jos korkki olisi jollain tavoin kiinni muussa tikussa. Tikun takaosasta löytyy pieni läpinäkyvästä kumista valmistettu nyppylä, jonka takana vilkkuu tikun aktiivisuudesta kertova sininen valo. Ulkomitoiltaan Flash Voyager GT on 7,5 x 2,5 x 1,5 senttimetriä.

Siinä missä tavalliset Flash Voyager -mallit tarjoavat valmistajan mukaan erinomaisen hinta-suorituskykysuhteen, on GT-mallien suunnittelussa keskitytty alun pitäen luku- ja kirjoitusnopeuden maksimointiin. Flash Voyager GT -malleissa käytetyt NAND-muistipiirit ovat käsin valittuja ja yhdessä edistyneen kontrollerin kanssa niiden luvataan tarjoavan huippuluokan suorituskykyä. Lisäksi Flash Voyagerien kehutaan kestävän kovaa kohtelua, joten päätimme ottaa kaikista näistä lupauksista tässä artikkelissa selvän. Lupauksena laadusta kaikki Flash Voyager GT -muistitikut ovat varustettu 10 vuoden takuulla.

Testiin saapunut yksilö oli siis varustettu kahdeksan gigatavun tallennuskapasiteetilla, joka riittänee vaativankin datailijan tarpeisiin. Kahdeksaan gigatavuun mahtuu esimerkiksi yksitoista DivX/Xvid-elokuvaa, noin 1300 kuuden megatavun musiikkikappaletta, runsas kolmasosamiljoona noin 20 kilotavun kokoista tekstidokumenttia tai vajaat 4000 kahden megatavun digikuvaa.

TrueCrypt

Flash Voyager GT:n sisällä toimitetaan TrueCrypt-ohjelmisto, joka mahdollistaa tikulle tallennettujen tietojen suojaamisen. Asennustiedostojen ohella mukana tulee myös exe-tiedosto, jonka avulla ohjelmaa voi käyttää asentamatta suoraan tikulta. TrueCryptillä on mahdollisuus suojata minkä tahansa tallennuslaitteen tai kansion sisältö usean eri vaihtoehtoisen salausalgoritmin avulla. Valittavana ovat AES, Blowfish, CAST5, Serpent, Triple DES ja Twofish algoritmit, sekä näiden yhdistelmät. Ohjelma salaa tai purkaa salausta sitä mukaa kun salattuja tiedostoja luetaan tai kirjoitetaan muistiin, eli salattu kansio tai asema ei ole missään vaiheessa näkyvillä salaamattomana. Ohjelman toimintaperiaate saattaa aluksi tuntua monimutkaiselta, mutta mukana toimitetaan ohje-pdf, jonka avulla kiinnostuneet pääsevät varmasti jyvälle TrueCryptin käytöstä. Kyseessä on ilmainen vapaan lähdekoodin ohjelma, jonka voi ladata myös osoitteesta http://www.truecrypt.org.

Sisältö

  1. Corsair 8Gt USB Flash Voyager GT
  2. Suorituskykytestit
  3. Kestävyystestit ja Loppusanat