Uusimmat

SilverStone SST-HDDBOOST

29.03.2010 16:58 Muropaketin toimitus

Mekaaniset tallennusratkaisut ovat tietokoneissa edelleen yleisimpiä, vaikka kiintolevyjen historia ulottuu peräti 1950-luvulle. Muita tietokonekomponentteja tutkiessa kiintolevyt saattavat kuulostaa vanhanaikaisilta ja sitä ne myös käytännössä ovat. Mekaaniset osat ovat rikkoutumisalttiita ja useat Muropaketin lukijat ovat varmasti kohdanneet tilanteen, jossa dataa on korruptoitunut tai koko kiintolevy on sanonut työsopimuksensa irti.

Nykyisten SSD-asemien (Solid State Drive) historia ulottuu 1970-luvulle, mutta vasta 2000-luvun puolella tekniikkaa on kustannusten laskiessa alettu kehittää tosissaan. SSD-asemien ehdoton etu on liikkuvien osien puuttuminen, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, ettei asemassa ole kuluvia osia ja että ratkaisu on äänetön. SSD-asemien huono puoli on nykyään edelleen korkeahko hintataso ja pienet tallennuskapasiteetit verrattuna kiintolevyihin.

SSD-asemat ovat yleistyneet varsinkin viimeisen vuoden aikana ja useat valmistajat tarjoavat muutaman kymmenen gigatavun SSD-asemia alle 100 eurolla. Valmistusprosessien kehittyessä hinnat laskevat entisestään, mutta tällä hetkellä ollaan auttamatta kiintolevyjen ja SSD-asemien siirtymävaiheessa. Useat kuluttajat ovat päätyneet hankkimaan SSD-aseman ja asentaneet siihen pelkästään käyttöjärjestelmän ja käyttävät sen rinnalla perinteistä kiintolevyä tallennusvarastona.

SilverStone on SST-HDDBOOST-nimisellä tuotteellaan pyrkinyt tuomaan kiintolevyn ja SSD:n hyvät puolet esiin. Käytännössä tuote antaa mahdollisuuden kytkeä asemat yhteen, minkä seurauksena muodostuva tallennusratkaisu tarjoaa SilverStonen mukaan SSD-aseman nopeudesta riippuen jopa 70 prosenttia suuremmat lukunopeudet pelkkään kiintolevyyn verrattuna.

SilverStonen omien sanojen mukaan HDDBOOST sopii erityisesti käyttäjille, jotka eivät halua tehdä kompromisseja tallennuskapasiteetin, luotettavuuden ja nopeuden välillä. Käyttäjä saa hyödynnettäväkseen kiintolevyn kapasiteetin ja SSD-aseman nopeuden pidentäen samalla flash-tekniikkaan perustuvien muistipiirien elinikää kirjoituskertojen vähentyessä. Useimmin käytetyt tiedostot luetaan nopealta SSD-asemalta ja vähemmän käytetty data säilytetään kiintolevyllä.

Artikkelissa tutkimme HDDBOOSTin toimintaperiaatetta, itse tuotetta, mukana toimitettavaa ohjelmaa sekä lopussa testaamme sen suorituskykyä. HDDBOOSTin kiintolevy + SSD -yhdistelmän vertailukohtana käytetään pelkkää kiintolevyä, jolloin voidaan todentaa hyöty, joka saavutetaan hankkimalla SilverStone STT-HDDBOOST sekä siihen asennettava SSD-asema.

 

Tekniikkakäsittely

Vaikka SSD-asemaa käytetään HDDBOOSTissa kiintolevyn rinnalla, kyseessä ei ole yksinkertainen RAID 1 -tason ratkaisu, joka peilaisi kiintolevyn SSD-asemalle. RAID 1:tä käytettäessä esimerkiksi kahdella kiintolevyllä data kirjoitettaisiin molemmille kiintolevyille, mutta HDDBOOSTin tapauksessa laitteen ohjainpiiri ohjaa datan haettavaksi nopeammalta SSD-asemalta, jos data löytyy sieltä. Jos dataa ei ole SSD-asemalla, se haetaan hitaammalta ratkaisulta eli kiintolevyltä. Kirjoitusoperaatiossa kaikki data kirjoitetaan kiintolevylle ja tarpeen vaatiessa myös SSD-asemalle.

Lukutoimenpiteitä molemmilta asemilta tapahtuu jatkuvasti tietokoneen käytön aikana, mutta stuttering-ilmiön minimoimiseksi kirjoitusta SSD-asemalle ainoastaan tietokoneen käynnistymisvaiheessa ja HDDBOOSTin synkronoinnin aikana, joka toteutetaan SilverStonen omalla ohjelmalla. Stuttering oli varsinkin SSD-asemien esiinmarssin aikoihin varsinainen ongelma ja se oli seurausta sille, kun SSD-aseman vapaana olevat solut olivat kuluneet loppuun, eikä niitä oltu poistettu käytöstä, ja samaan aikaan suoritettiin paljon datan lukua ja kirjoitusta. Stuttering-ongelma on korjattu uudemmissa SSD-asemissa, jotka osaavat poistaa käytöstä loppuun kuluneet solut.

Mutta mistä HDDBOOST tietää, mitkä tiedostot ovat tärkeitä ja mitkä se kirjoittaa SSD-asemalle? Käytännössä se ei tiedäkään, vaan kopioi SSD-asemalle kiintolevyn alusta kaiken SSD-asemalle mahtuvan datan. Eli esimerkiksi 80 gigatavun SSD-asemaa käyttäessä HDDBOOST kopioi kiintolevyn alusta 80 gigatavua dataa katsomatta tarkemmin, mitä se pitää sisällään. Tästä syystä ennen HDDBOOSTin asentamista on syytä ajaa kiintolevyn levyn eheytys, jotta varsinkin pienikokoisia SSD-asemia käyttäessä asemalle kopioidaan mahdollisimman paljon tärkeitä tiedostoja.

Sisältö

  1. SilverStone SST-HDDBOOST
  2. Tuotekäsittely
  3. Testikokoonpano & suorituskyky
  4. Loppuyhteenveto