Uusimmat

Logitech Performance Mouse MX: Hiiri joka ei pinnasta hätkähdä

31.10.2009 02:29 Muropaketin toimitus

Hiiret ovat muuttuneet runsaan vuosikymmenen aikana kuin varkain, sillä vielä hieman ennen vuosituhannen vaihdetta vieritysrullat olivat vasta yleistyneet ja kaikki hiiret perustuivat vanhaan mekaaniseen tai optomekaaniseen pallotekniikkaan. Tunnistustekniikka otti merkittävän askeleen eteenpäin Microsoftin tuodessa ensimmäisen ilman erityistä alustaa toimivan optisen hiiren markkinoille vuonna 1998. Tekniikka kehittyi entisestään ja seuraavana askeleena Logitech toi markkinoille lasertekniikkaan perustuvan MX1000-mallin vuonna 2004. Uudistukset toivat mukanaan tarkkuutta ja nopeutta, mutta vasta viime aikoina erilaisten pintamateriaalien yhteensopivuuteen on kiinnitetty enemmän huomiota. Tästä käytännön esimerkkeinä ovat Microsoftin BlueTrack-mallit sekä Logitechin hiljattain markkinoille tuomat DarkField-tekniikkaa hyödyntävät hiiret.

Logitech tarjosi testattavaksemme tuoreen Performance Mouse MX -nimeä kantavan mallin, joka hyödyntää juuri edellä mainittua DarkField-tekniikkaa. Performance Mouse MX:n hinnat liikkuvat kirjoitushetkellä Suomessa edullisimmillaan muutamaa euroa vajaassa sadassa eurossa. Saatavilla on myös pienempi kannettavien tietokoneiden kaveriksi suunnattu Anywhere Mouse MX, jonka hinnat alkavat noin 75 eurosta.

Pakkaus ja oheistarvikkeet

Logitech Performance Mouse MX on pakattu Logitechille tyypillisillä väreillä kuvitettuun pahvipakkaukseen, jonka kannessa kukkoilee näyttävä kuva itse laitteesta. Kannen oikeasta alakulmasta on löydettävissä oranssi unifying-logo, jonka merkitys tulee lähitulevaisuudessa kasvamaan Logitech-käyttäjien keskuudessa. Siitä lisää myöhemmin. Pakkauksen kansi on itse asiassa läppä, jonka avaamalla läpinäkyvän muovikuoren alla sijaitsevan hiiren käsituntumaa pääsee koittamaan suurpiirteisesti. Pakkauksen päätyihin on eritelty pakkauksen sisältö 13 eri kielellä, mukaan lukien suomi. Pakkauksen taustapuolella on puolestaan esitelty hiiren tärkeimmät ominaisuudet neljällä eri kielellä. Pakkauksen avaaminen on helppoa, eikä teräaseita tarvita.

Pakkauksen sisältö ei tarjoa suurempia yllätyksiä. Tuotteen hinta näkyy kuitenkin pikkuseikoissa, kuten johdoille tarkoitetussa tekonahkaisessa säilytyspussissa. Pussukan ohella muuta pakkauksen sisältöä edustavat ajuri-CD, ohjelappuset, USB-vastaanotin, USB-kaapeli, USB-jatkojohto ja USB-seinälaturi.

Pitkulainen tarvikepussi on sileäpintaista ja hieman kumimaista nahkajäljitelmää. Sulkemisesta huolehtii vetoketju. Pussukka on mukava pikku lisä, vaikka sen todellinen tarve jää melko vähäiseksi. Reissussa johdot ja verkkovirtalaturi toki kulkevat siistimmin omassa pussissaan.

Pussin sisältöön kuuluu siis lähettimelle tarkoitettu USB-jatkojohto, hiiren lataamiseen tarkoitettu micro-USB-liitännällä varustettu kaapeli sekä USB-liitännällä varustettu verkkovirtamuunnin. Verkkovirta-adapteria voi käyttää myös muiden USB-liitäntäisten laitteiden lataamiseen.

Hiiren mukana toimitettava USB-vastaanotin on kooltaan todella pienikokoinen, joten se kulkee helposti vaikkapa jatkuvasti kannettavan tietokoneen USB-liitäntään kytkettynä. Vastaanotin tukee Logitechin unifying-standardia, joka mahdollistaa kaikkien sitä tukevien hiirien ja näppäimistöjen käyttämisen saman vastaanottimen kanssa. Siinä tapauksessa koneeseen ei siis tarvitse enää kytkeä vastaanotinta jokaiselle laitteelle erikseen.

Ensivaikutelma ja ominaisuudet

Ulkoinen ensivaikutelma on vakuuttava. Kyseessä ei ole mikään perusmalli vaan valmistajan lippulaiva, joten muodoissa on kaaria ja näyttävyyttä. Vaikka kyseessä onkin melko kookas hiiri, on yleisvaikutelma solakka. Perusresepti on edeltäjistä tuttu – hiiri on muotoiltu voimakkaasti oikeaan käteen sopivaksi ja kovan muovipinnan kaverina on kumisia alueita. Lopuksi soppaan on heitetty muutamia lisäpainikkeita sekä aina yhtä pakolliset ja näyttävät LED-valot. Yhteensopivuus luvataan virallisesti Windows XP, Vista ja 7 sekä Mac OS X 10.3.9 tai uudempien kanssa. Valmistaja antaa tuotteelle kolmen vuoden takuun.

Mitkä sitten ovat seikkoja, joilla Logitech uutta huippumalliaan kauppaa? Mikä oikeuttaa melko huiman pyyntihinnan ja erottaa Performance Mouse MX:n perinteisemmistä hiirulaisista? Logitech painottaa myyntipakkauksessaan viittä ja kotisivuillaan kuutta ominaisuutta, joita ovat:

DarkField Laser on kirkkaasti Performance Mouse MX:n tärkein ominaisuus. Käytännössä se tuo lisää tarkkuutta hiiren liikkeen seurantaan ja mahdollistaa sen käyttämisen lähes kaikilla pinnoilla. Tasaiset kiiltävät pinnat, kuten lakattu puu tai lasi, eivät tarjoa riittävästi pieniä virheitä, jotta tavallinen optinen tai laserhiiri toimisi. DarkField tarkkailee pinnan pienimpiä mahdollisia yksityiskohtia ja vaatii toimiakseen vain 44 mikroskooppista yksityiskohtaa neliömillillä (kooltaan vähintään 1,5 x 5 mikrometriä). Vain laboratoriotasoisen puhdas lasi saattaa tuottaa ongelmia Performance Mouse MX:lle ja siitäkin selviää antamalla pölyn laskeutua tai pyyhkäisemällä kädellä käytettävää pintaa. Huippunopeita liikkeitä vaativaan pelikäyttöön Logitech ei Performance Mouse MX:ää suosittele, vaan ehdottaa siihen tarpeeseen G9x Laser Mouse -pelihiirtä.

Unifying receiver on hiiren mukana toimitettava, USB-liitäntään kytkettävä langaton vastaanotin. Se on erittäin pienikokoinen, joten lähettimen voi jättää kuljetuksen ajaksi kiinni kannettavan USB-liitäntään. Yksi Unifying-vastaanotin pystyy kommunikoimaan jopa kuuden yhteensopivan näppäimistön tai hiiren kanssa. Jokaista laitetta varten ei siis tarvita omaa USB-vastaanotinta, joten USB-portteja säästyy parempaan käyttöön. Artikkelin kirjoitushetkellä Logitechin valikoimista löytyy kaksi Unifying-yhteensopivaa näppäimistöä ja neljä hiirtä.

Flexible recharging takaa sen, että hiirtä voi käyttää myös latauksen aikana. Useammassa kalliimman hintaluokan langattomassa hiiressä lataus tapahtuu ”kätevän” telakan avulla, jolloin hiirtä ei voi käyttää latauksen aikana. Performance Mouse MX latautuu microUSB-liitännän kautta, joten hiiri voi olla johdon päässä latautumassa samalla kun sitä käytetään. Lataus onnistuu myös seinäpistokkeesta mukana toimitettavan muuntajan avulla.

Hyper-fast scrolling viittaa hiiren kaksiasentoiseen vieritysrullaan. Normaaliasennossa rulla toimii perinteiseen tapaan pykälä kerrallaan, mutta vaihtoehtoisesti se on mahdollista ”vapauttaa”, jolloin sen saa pyörimään lähes kitkattomasti. Logitechin tutkimuksen mukaan ihmiset pyörittävät rullaa päivän aikana keskimäärin noin kahdeksan metriä, joten ajoittain nopeallekin selaukselle on varmasti tarvetta.

Sculpted shape viittaa puolestaan hiiren voimakkaaseen muotoiluun, jolla on pyritty tavoittelemaan mahdollisimman luonnollista käden asentoa. Esimerkkinä valmistajalle on toiminut kättelyasento. Valitettavasti voimakkaan muotoilun kääntöpuolena on sopivuus vain oikeakätiseen käyttöön. Osana muotoilua ovat lisäksi kumipinnoitteiset kylkiosat, jotka helpottavat hiiren nostelua.

Neljä peukalonäppäintä on tarkoitettu koneen käytön nopeuttamiseen ja hiiren monipuolisempaan hyödyntämiseen. Kaikki neljä näppäintä ovat siis aivan peukalon tuntumalla ja täysin ohjelmoitavissa.

Sisältö

  1. Logitech Performance Mouse MX: Hiiri joka ei pinnasta hätkähdä
  2. Ulkoista tarkastelua
  3. Ohjelmisto, Kuinka DarkField oikeastaan toimii? ja Loppusanat