Uusimmat

DasKeyboard Model S Professional

12.08.2013 20:35 Muropaketin toimitus

Teksasissa vuonna 2005 perustettu Metadot Corporation tuli alun perin tunnetuksi Das Keyboard -näppäimistöistään, joiden näppäinhatuissa ei ollut mitään merkintöjä kirjoitusnopeuden parantamiseksi. Toisen sukupolven mallista vuonna 2006 löytyi mekaaniset kytkimet ja vuodesta 2008 lähtien Das Keyboardista on ollut saatavilla myös näppäinmerkinnöillä varustettu versio.

Testiin saatu Model S Professional on ollut kaupoissa jo vuodesta 2009, joten mistään aivan tuoreesta mallista ei ole enää kyse. Nykyisellään siitä on saatavilla Tactile Click- (Cherry MX sininen), Tactile Soft- (Cherry MX ruskea) ja Quiet-versiot (Cherry MX punainen), joista testikappale edustaa keskimmäistä variaatiota. Testikappaleen toimitti silentrig, jonka valikoimissa se maksaa noin 125 euroa.

DasKeyboard toimitetaan matalassa mustassa pahvipakkauksessa, jonka kannessa on värikuva sisältä löytyvästä näppäimistöstä. Lisäksi pakkauksessa on käytetty maltillisesti oransseja yksityiskohtia.

Itse näppäimistön ohella pakkauksen sisältö on varsin laiha. Pienen englanninkielisen asennusohjelappusen lisäksi mukana tulee vain musta mikrokuituliina.

DasKeyboard Model S:n ulkoinen olemus on yksinkertaistettu, mutta oikeaan yläreunaan muotoillun kyhmyn ansiosta erittäin tunnistettava. Rakenne on muovia ja etupuoli kiiltäväpintaista sellaista. Toisin sanoen näppäimistön pinta kerää helposti sormenjälkiä ja siitä syystä mukana toimitetaan pieni mikrokuituliina. Fyysisen rakenteen osalta DasKeyboard ei herätä tunteita suuntaan eikä toiseen – se tuntuu tavalliselta näppäimistöltä. Näppäimistön ulkomitat ovat 45,7 x 16,5 x 2,5 cm ja paino 1,36 kiloa. Valmistaja antaa tuotteelleen vuoden takuun, jonka lisäksi kuluttajalla on 30 päivän palautusoikeus, jos näppäimistö on ostettu DasKeyboardin omasta verkkokaupasta.

Näppäimistön oikeaan yläreunaan on muotoiltu kyhmy, jonka reunassa on DasKeyboardin logo. Lisäksi logon ja numeronäppäimistön välissä on perinteiset kolme merkkivaloa, joiden sininen loiste näkyy vain näppäimistön ollessa päällä. Kyhmyn kohdalla näppäimistön päädyssä on kaksi USB 2.0 -liitäntää, joihin voi kytkeä mitä tahansa USB-laitteita.

DasKeyboardin näppäinasettelu on tyypillinen 104-näppäiminen numeronäppäimistöllä varustettu malli. Etukuoren pinta on muotoiltu loivasti kuperaksi. Ylärivin F-näppäimiin on sijoitettu myös multimediatoimintoja, jotka toimivat Fn-näppäintä pohjassa pidettäessä. Jos näppäimistö on kytketty PS/2-liitäntään, eivät multimedianäppäimet valitettavasti toimi. PS/2-liitännän käytön etuna on NKRO-tuki (kaikki näppäimet toimivat samanaikaisesti), kun USB-liitäntään kytkettynä tuettuna on vain 6KRO.

Näppäinhatut irtoavat normaaliin tapaan siihen tarkoitetulla työkalulla, jota ei valitettavasti toimiteta pakkauksen mukana. Tactile Soft -versiossa näppäinhattujen alta löytyy ruskeat Cherry MX -kytkimet, eli tuntopisteelliset kytkimet, joiden rekisteröitymispiste löytyy tuntopisteen jälkeen 45 gramman painallusvoimakkuudella. Ruskeat kytkimet ovat hyvä valinta erityisesti käyttäjille, jotka kaipaavat tuntopistettä, mutta eivät halua painalluksesta seuraavan kuuluvaa naksahdusta. DasKeyboardin näppäimissä ei ole taustavalaistusta, joten myöskään kytkimien yhteydessä ei ole LED-valoja.

DasKeyboardin näppäinten painallusääni on pehmeän ja jämäkän kuuloinen. Runko näppäinten alla on tukeva, joten pohjaamisesta seuraa vain hallittu pehmeä napsahdus. Tuntuma on miellyttävä ja hallittu. Näppäinhatut ovat mustaa ABS-muovia ja valmistajan mukaan merkinnät on tehty laseretsauksella tasopinnan vasempaan yläkulmaan. Ilmeisesti laserilla tehdyt merkinnät on tämän jälkeen täytetty valkoisella värillä, joka tuntuu hieman karheana näppäinten pinnassa. Näppäimet ovat pinnaltaan muutenkin hieman karheita, joka ainakin allekirjoittaneen sormien alla toimi mainiosti.

Näppäimistön takareuna on täysin umpinainen ja ainoa yksityiskohta on keskellä sijaitseva kiinteä kahden metrin USB-kaapeli, jonka päässä on pakkauksesta otettaessa PS/2-adapteri. Johto jakautuu viimeisellä viidenneksellä kahteen haaraan, joista toisen tarkoituksena on tuoda lisävirtaa USB-liitäntöihin sekä PS/2-liitännän ollessa käytössä yleensäkin mahdollistaa näppäimistön USB-hubin käyttö.

Taustapuoli on mattapintaista muovia, jonka keskellä on tyyppikilpi sekä valmistajan osoitetiedot. Joka kulmasta löytyy melko leveät kumitassut ja lisäksi takakulmissa on ylös käännettävät korokejalat, joiden päissä ei kuitenkaan ole kumia. Siitä huolimatta (ja paksujen etureunan tassujen ansiosta) emme havainneet liukumisongelmia, vaikka korokkeet olivatkin käytössä.

DasKeyboardin valaistus on vähintäänkin maltillinen, sillä heikossa valaistuksessa näppäimistön ylänurkassa hohtaa maltillisesti ainoastaan Lock-näppäinten turkoosit merkkivalot – ja nekin tietysti vain, jos kyseiset näppäimet ovat aktivoituna. DasKeyboardista ei ole saatavilla taustavalaistua versiota, joten valoja kaipaavan on suunnattava katseensa muiden näppäimistömerkkien puoleen.

 

Sisältö

  1. Mekaaniset näppäimistöt katsauksessa - kesä 2013
  2. Cooler Master CM Storm Trigger
  3. DasKeyboard Model S Professional
  4. Ducky G2 Pro
  5. Ducky Shine 2
  6. Logitech G710+
  7. Matias Quiet Pro
  8. Thermaltake Meka G-Unit
  9. Loppuyhteenveto