Uusimmat

Matias Quiet Pro

12.08.2013 20:35 Muropaketin toimitus

Kalifornialainen Matias Corporation perustettiin Edgar Matiasin toimesta 90-luvun taitteessa ja sen ensimmäiseksi merkittäväksi kaupalliseksi näppäimistöksi muodostui vuosituhannen alkuvuosina markkinoille tullut Tactile Pro, joka on nyt edennyt jo neljänteen versioonsa. Tässä vertailussa mukana oleva Quiet Pro -malli julkaistiin puolestaan viime vuoden syyskuussa ja Matias mainostaa sen olevan markkinoiden hiljaisin mekaaninen näppäimistö. Kehitystyön kerrotaan kestäneen yli kaksi vuotta, sillä Matias kehitti näppäimistöä varten kokonaan uuden kytkintyypin.

Matias-näppäimistöjen saatavuus suomalaisissa kaupoissa on varsin rajoitettua, eikä sitä löydy esimerkiksi Muropaketin hintavertailun kautta lainkaan. Testikappaleen Muropaketille toimitti Silent Rig, jonka valikoimista Quiet Pro löytyy noin 120 euron hintaan.

Matias Quiet Pro toimitetaan hillityn tyylikkäästi kuvitetussa harmaansävyisessä pakkauksessa, jonka pinnassa on kuvia näppäimistöstä sekä näkyvästi esillä olevat Quiet Pro -tekstit. Pakkauksen sisältö on itse näppäimistö poislukien varsin laiha. Mukaan on eksitynyt ainoastaan yksinkertainen pikakäyttöohje sekä mainoslappunen.

Ulkoisesti Matias erottuu muusta testijoukosta hieman pyöristetyn takaosasta kavennetun muotoilun sekä kiiltävän mustan muovipinnan ansiosta. Kiiltävä pinta on näyttävä, mutta toisaalta pöly ja sormenjäljet näkyvät siinä ikävän helposti. Näppäimistön rakenne on kauttaaltaan muovia ja laaduntunnultaan se jättää jonkin verran toivomisen varaa. Väänneltäessä rakenne antaa paljon periksi sekä natisee helposti. Quiet Pron ulkomitat ovat 46,0 x 16,5 x 3,5 cm ja se painaa 1249 grammaa. Matias lupaa näppäimistöilleen vuoden takuun materiaalien ja työn osalta.

Nordic-version näppäinlayout ei aiheuta juurikaan yllätyksiä suomalaiselle käyttäjälle, vaikkakin oikeanpuoleinen Win-näppäin on jätetty kokonaan pois valikoimasta. Merkkivalot (Num, Scroll & Caps) on sijoitettu suoraan kyseisten näppäinten näppäinhattujen etureunaan. Quiet Pro tukee NKRO:ta, jota Matias kutsuu Anti-Ghosting Circuitryksi. Näppäimistörungon sivuprofiili on kaareva ja näppäinten pinnan kulma vaihtelee rivin mukaan kirjoitusmukavuuden optimoimiseksi.

Numeronäppäimistön yläpuolelle ylimpään riviin on sijoitettu äänenvoimakkuuden säätöpainikkeet, joiden käyttäminen onnistuu suoraan ilman Fn-painikkeeseen koskemista. Sen sijaan Esc- ja F1&F2-näppäimiin on sijoitettu mediakontrollit (play/pause, edellinen & seuraava), joiden käyttäminen vaatii oikeanpuoleisen control-näppäimen vieressä sijaitsevan Fn-näppäimen pohjassa pitämistä.

Maininnan arvoisena yksityiskohtana Matias on muistanut paljon taulukkolaskentaohjelmistoja käyttäviä käyttäjiä sijoittamalla toisen Tab-näppäimen numeronäppäimistön vasempaan ylänurkkaan. Num Lock on puolestaan siirretty riviä ylemmäs äänenvoimakkuussäätimien viereen, jota voi pitää hyvänä ratkaisuna.

Quiet Pron näppäinhatut ovat kiinni hieman testin muita näppäimistöjä tiukemmin ja syy siihen selviää hattujen alta. Matias käyttää Quiet Prossa itse kehittämiään ja valmistamiaan Matias Quiet switch -kytkimiä (PG155B01), jotka ovat pitkälti kermanväristen Alps CM -kytkinten kopio. Kytkinrungon kuori on läpinäkyvä (jotta mahdollinen LED-valo näkyy kytkimen alta) ja itse liukutappi on valkoinen. Kytkimen sisärakenteessa on käytetty kahta vaimennuskumia pohjaus- ja vapautusäänen vaimentamiseksi.

Tuntumaltaan Matias Quiet -kytkin muistuttaa ruskeaa Cherry MX -kytkintä – se on tuntopisteellinen, mutta ei klikkaava. Tuntopiste tuntuu hieman ”terävämmälle”, kuin Cherryn ruskeassa kytkimessä ja pohjaamisääni on vaimeampi tömähdys. Ääneltään Quiet Pro on mekaanisten näppäimistöjen markkinoilla aivan hiljaisimmasta päästä, mutta hiljaisimman titteliä emme sille kuitenkaan suoralta kädeltä lähde tarjoamaan.

Quiet Pron näppäinhatut ovat hieman karheapintaista mustaa muovia (ilmeisesti ABS) ja niiden pinta on muotoiltu hieman koveraksi. Valmistajan mukaan kovera muotoilu auttaa pitämään sormet oikeilla näppäimillä. Näppäinmerkinnät ovat valkoisia ja tehty ohuilla isoilla kirjaimilla näppäinhattujen vasempaan alaneljännekseen. Matias mainostaa näppäinmerkintöjen olevan kulumattomia laseretsauksen ansiosta, mutta se on vain osa totuudesta. Merkinnät on tehty kyllä laserilla, mutta poltettujen urien päällä on hieman kohollaan oleva kerros maalia, joka Muropaketin raaputustestissä lähti kohtalaisen helposti irti. Käytön myötä merkintöjen voi siis odottaa haalistuvan, vaikkakaan ei häviävän kokonaan.

Quiet Pro on takareunastaan hieman muuta runkoa kapeampi ja paksumpi. Keskeltä takareunaa lähtee kiinteä kuminen USB-kaapeli, jonka pituus on 1,83 metriä.

USB-liitännät näppäimistön yhteydessä ovat käteviä ja Matias tarjoilee niitä poikkeuksellisen laajan kattauksen. Näppäimistön takareunan ”palkin” molemmissa päissä on yksi liitäntä ja lisäksi edestä päin katsottuna oikeassa takareunassa on tarjolla vielä kolmas liitäntä. Pienille lisälaitteille ne ovat mainioita, mutta virtarohmuille laitteille ne eivät riitä, sillä näppäimistön virta tulee tietokoneelta yhden USB-liitännän kautta.

Quiet Pro on myös taustapuolelta kiiltäväpintaista muovia ja lähes kauttaaltaan tasainen. Etukulmiin on sijoitettu pienehköt kumitassut ja takakulmissa on jämäkät, auki käännettävät, muoviset korokejalat, joissa ei ole kumitassuja. Tyyppikilpitarra on sijoitettu takakuoren keskelle.

Matias Quiet Prosta ei löydy näppäinten taustavalaistusta, joten ainoat valot löytyvät integroituna Num-, Scroll- ja Caps Lock -näppäinten yhteydestä. Näppäinten vihreät merkkivalot ovat varsin himmeät, joten ne eivät häiritse käyttäjää edes pimeällä, kuten kuvasta voi päätellä.

 

Sisältö

  1. Mekaaniset näppäimistöt katsauksessa - kesä 2013
  2. Cooler Master CM Storm Trigger
  3. DasKeyboard Model S Professional
  4. Ducky G2 Pro
  5. Ducky Shine 2
  6. Logitech G710+
  7. Matias Quiet Pro
  8. Thermaltake Meka G-Unit
  9. Loppuyhteenveto