Uusimmat

Palava lautta ja Nokian uusi älypuhelinstrategia (Helmikuu 2011)

10.10.2012 10:25 Sampsa Kurri

Toimitusjohtaja Stephen Elop lähetti helmikuun 2011 alussa muistion yrityksen työntekijöille, joka alleviivasi yrityksen silloisen tilanteen, ongelmat ja tulevaisuuden näkymät.

Elop kertoi tarinan öljynporauslautalla työskentelevästä miehestä, joka herää yöllä räjähdykseen ja huomaa koko lautan olevan tulessa. Mies selviytyy lautan reunalle ja hänen on päätettävä: jäädä liekkeihin ja kuolla tai hypätä 30 metriä pimeyteen ja hyytävään veteen. Hänen täytyy tehdä valinta.

Mies päätti hypätä, vaikkei tavallisissa olosuhteissa koskaan edes harkitsisi hyppäämistä. Nyt olosuhteet eivät kuitenkaan olleet normaalit, vaan lautta oli tulessa. Mies selviytyi pudotuksesta ja vedestä. Kun hänet oli pelastettu, hän totesi, että palava öljylautta aiheutti radikaalin muutoksen hänen käyttäytymisessään.

Elopin mukaan hän oli viimeisten kuukausien aikana keskustellut osakkeenomistajien, operaattoreiden, kehittäjien, toimittajien ja Nokian työntekijöiden kanssa ja kertoi oppineensa, että myös Nokia seisoi palavalla alustalla. Lautalla (platform) Elop viittasi Nokian matka- ja älypuhelimien MeeGo- ja Symbian-käyttöjärjestelmiin. Nokian alustalla räjähdyksiä ei kuitenkaan ole vain yhtä vaan useampia, joilla viitattiin aggressiivisiin kilpailijoihin kuten Applen iPhoneen, Googlen Androidiin ja kiinalaisiin nopeasti markkinoille julkaistaviin halpoihin kännyköihin. Elopin mukaan Nokialla ei ollut vuonna 2011 tuotetta, joka olisi lähelläkään vuonna 2007 julkaistun iPhonen kokemusta ja Android ohitti Symbianin kahdessa vuodessa älypuhelimien markkinaosuudessa.

MeeGosta odotettiin voittavaa alustaa high-end-älypuhelimiin, mutta Elopin mukaan tätä tahtia Nokialta saattaisi olla vuoden 2011 loppuun mennessä vain yksi MeeGo-laite markkinoilla.

Taistelu pelkästään laitteiden kesken oli siirtynyt taisteluksi ekosysteemien kesken, jotka käsittävät raudan ja ohjelmiston lisäksi muun muassa kehittäjät, sovellukset, mainonnan, hakutoiminnot, sosiaaliset ohjelmat ja sijaintipalvelut. Elopin mukaan kilpailijat eivät nakertaneet Nokian markkinaosuutta pelkästään laitteiden avulla, vaan koko ekosysteemin, minkä seurauksena Nokian olisi päätettävä, kuinka joko luoda, kiihdyttää tai liittyä ekosysteemiin.

 

Nokia + Microsoft = Lumia + Windows Phone

11. helmikuuta julkaistun Nokian uuden strategian mukaan yritys solmi strategisen kumppanuuden Microsoftin kanssa luodakseen globaalin mobiiliekosysteemin. Microsoftin syksyllä 2010 julkaisema Windows Phone 7 -käyttöjärjestelmä ja sen seuraavat sukupolvet tulisivat olemaan Nokian uusi ensisijainen älypuhelinalusta. Nokia ilmoitti kehittävänsä alustan päälle uusia ratkaisuja alueilla, joissa yritys on markkinajohtaja, esimerkiksi kuvausominaisuuksissa.

Suunnitellun kumppanuuden myötä Nokia edistäisi osaltaan Microsoftin Windows Phone -alustan tulevaisuutta. Nokia tarjoaisi erityisosaamisensa laitesuunnittelussa, kielivaihtoehdoissa ja ohjelmiston paikallisräätälöinnissä sekä auttaisi tuomaan Windows Phonen uusiin hintaluokkiin, markkinasegmentteihin ja uusille maantieteellisille alueille.

Nokia ja Microsoft tekisivät tiivistä yhteistyötä markkinoinnissa ja yhteisen tuotekehityssuunnitelman mobiililaitteiden ja -palveluiden tulevan kehityksen linjaamiseksi.

”Tämän päivän sovelluskehittäjät, operaattorit ja kuluttajat haluavat kiehtovan tuotekokonaisuuden, johon sisältyy matkaviestimen lisäksi ohjelmistoja, palveluja, sovelluksia sekä asiakaspalvelu. Nämä yhdessä tarjoavat huippukokemuksen”, sanoi Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop lehdistötilaisuudessa Lontoossa.

”Microsoft ja Nokia aikovat yhdistää vahvuutensa rakentaakseen ekosysteemin, jolla on ylivertainen maailmanlaajuinen mittakaava ja kattavuus. Nyt on kyse kolmen kisasta.”, Elop jatkoi.

Nokia Lumia 710 & 800

Nokia julkaisi ensimmäiset Windows Phone 7.5 -käyttöjärjestelmään perustuvat puhelimet syyskuussa 2011, kun se esitteli Nokia World- tapahtumassa Lumia 710- ja 800-mallit.

Sisältö

  1. Nokia MeeGon tarina
  2. Nokia ennen MeeGoa: OSSO ja Maemo
  3. Nokia Maemo + Intel Moblin = MeeGo
  4. Harmattan, Maemo 6 & käyttöliittymän ongelmat
  5. Nokialla kehitetyt Harmattan- ja MeeGo-laitteet
  6. Nokian ja Intelin yhteistyö
  7. Stephen Elop Nokian toimitusjohtajaksi 2010
  8. Palava lautta ja Nokian uusi älypuhelinstrategia (Helmikuu 2011)
  9. Jolla jatkaa Nokian MeeGo-kehitystä
  10. Loppusanat
  11. English version: The story of Nokia MeeGo

Muropaketin uusimmat