Uusimmat

Viisi visiittiä virtuaalitodellisuuteen: Muropaketti testasi Oculus Riftia

21.09.2016 09:54 Tatu Junni

_w3o2763

Maaliskuussa 2016 julkaistu Oculus Rift tekee hidasta invaasiota olohuoneisiin. Silmikon nousukiitoa kuitenkin jarruttaa kuuluisien toimitusongelmien jälkeen virtuaalitodellisuuden pyörittämiseen vaadittavaan rautaan kohdistuvat vaatimukset. Muropaketin viiden hengen testiryhmä otti Oculus Riftin koekäyttöön ja testasi ensituntumapohjalta, mitä tuhansien eurojen sijoitus tarjoaa, kun silmikon nostaa kasvoilleen.

Oculus Riftin Retail-versio maksaa Yhdysvalloissa tällä hetkellä noin 600 dollaria – Suomessa noin 700 euroa. Hintaan tulevat tietysti vielä postikulut päälle. Summa ei innokkaimpien VR-fanien mielestä ole välttämättä mahdottoman suuri, mutta Oculusta varten tarvitaan kuitenkin vielä myös kone, johon uppoaa useampi euro poikineen. Millä tahansa läppärillä VR:ää on ihan turha edes koettaa pyörittää.

Muropaketin testiryhmän koneen näytönohjaimena oli kahdeksan gigan muistilla varustettu EVGA GeForce GTX 1080 FTW Gaming ACX 3.0. Käytännössä näytönohjain on Oculuksen kriittinen komponentti, ja minimiksi Oculus ilmoittaa NVIDIA GTX 970- tai AMD R9 290 -kortin. Niillä mennään tietysti alarajoilla, joten tehovaatimukset kannattaa ottaa tosissaan.

Muilta komponenteiltaan Fractal Designin Define R5-koteloon pakattu testikone oli varustettu Intelin Skylake i7-6700K:lla, jota jäähdyttämässä oli Noctua NH-U12S. Emolevynä oli Asuksen Z170-A, muistina oli kaksi 8 Gt:n Kingston Hyper Fury DDR4 2666 MHz -kampaa ja virtalähteenä humisi EVGA 750W SuperNova 750 G2.

Potkua tuntui riittävän kiitettävästi. Oculus Riftin virtuaalitodellisuuden muutamat epäkohdat liittyivätkin testiryhmän mukaan itse laitteen vajavaisuuksiin, eivät myllyyn, jolla sitä pyöritettiin. Asettaakseen testiryhmän kommentit kontekstiin, on hyvä tietää, että testaajat ovat tietotekniikkaan ja pelikulttuuriin perehtyneitä ihmisiä, joille VR oli sekä ilmiönä että laitteena ennestään tuttu. Testissä kokeiltiin erilaisia Oculus Riftin demoja, joissa silmikon käyttäjä oli passiivinen tarkkailija.

_w3o2815

Testihenkilö 1

”Oculus Riftiä luvattiin kokemukseksi, jota ei voi uskottavasti kuvailla, vaan se täytyy itse kokea. Siispä kokeilin. Nopean tuntuman jälkeen on sanottava, että onhan se aika viileä vekotin ja tarjoaa potentiaalia kutkuttavaan virtuaalielämykseen. Varsinaista vuorovaikutteista virtuaalimaailmaa ei pelkillä laseilla pääse hallitsemaan, mutta onhan tämä alku.

Päähän puettava katselulaite on iso hökötys, joka saa käyttäjänsä näyttämään naurettavalta, mutta käyttäjä itse ei sitä onneksi huomaa. Katselulaite eristää käyttäjänsä turvallisesti ympäröivästä maailmasta. Säädöissä on rutkasti varaa isommallekin pollalle ja silmälasitkin saa tarvittaessa mahtumaan. Kokeillessa kannattaa käyttää hieman aikaa säätöjen kiristelemiseen.

Oculus Riftin avaama kuva huikaisee. Katselukulma on laaja ja kuva ympäröi kumpaakin silmää. Stereovaikutelma on korostuneen syvä ja tapahtumat tuntuvat kulkevan uskottavasti joka puolella katsojan ympärillä. Kuvakulma seurasi pään liikkeitä hyvin reaaliajassa joka suuntaan. Kuilun reunalla seisomisen simulaatio on niin uskottava, että silmän kertoma viesti saa huimaamaan, vaikka tietäisikin oikeasti seisovansa tukevasti neljän seinän sisällä. En uskaltanut kävellä reunan yli.

Siihen virtuaalisuus loppuikin niissä muutamassa lyhyessä demossa, joita kokeilin. Ne olivat vain 3D-videoita, joihin katsoja ei ottanut osaa. Oculus kaipaisikin seurakseen virtuaalikäsineet, jotta vierestä sinkoileviin esineisiin voisi tarttua. Ehkä vielä kokonainen kyberpuku, joka tärähtelisi asioiden tai iskujen tai ammusten osuessa. Jossain FPS-pelissä täysipainoinen virtuaalimaailma olisi aivan omiaan, mutta sellaista en nyt päässyt kokeilemaan.

Räiskähtelevän värikäs karkkimaailma oli silti niin kiehtova kokemus, että kokeilun jälkeen yllätin itseni pohtimasta: ’Mitähän tuommoinen lelu mahtaa maksaa ja millaisella myllyllä sitä voisi pyörittää…’”

_w3o2734_1

Testihenkilö 2

”Olin ennen Oculus Riftia kokeillut Samsung Gear VR:ää. Oculus oli siihen nähden huomattavasti miellyttävämpi kokemus. Kuva oli varsin tarkka, laitetta oli mukava pitää päässä ja kuva-alue peitti lähes koko näkökentän. Tekniikka tuntui silti edelleen keskeneräiseltä, mikä näkyi ennen kaikkea liian alhaisena resoluutiona. Kuvaa ei voinut mitenkään sanoa veitsenteräväksi, vaan mieleen tuli vanhat VGA-ajat.

Kaiken kaikkiaan kokemus oli silti positiivinen. On pidettävä mielessä, että tähän meidän tekniikka tällä hetkellä taipuu, ja tämä on se mitä voimme kotiin hankkia. Tulevaisuudessa laitteet tulevat varmasti kehittymään huikeasti ja olenkin iloinen siitä, että vihdoin saadaan jotain uusia leluja.”

_w3o2757

Testihenkilö 3

”Aiemmat VR-kokemukseni perustuivat lähinnä Samsung Gear VR:ään, johon verrattuna Oculus Rift oli kiistatta täysin eri kaliiberia. Ja niin tietysti pitää ollakin, kun oli sen verran järeä pönttö ja GTX 1080 kuvaa pyörittämässä. Pientä sumuisuutta ja suttuisuutta kuvassa edelleen kuitenkin on. Värit ja tarkkuus eivät vielä ole ihan sitä luokkaa, että visuaalinen vaikutelma olisi täysin vastaansanomaton. Parhaimmillaan Oculus oli silloin, kun irtokappaleita lensi kohti – niitä teki oikeasti mieli väistää. Ja muutenkin vaikutelma oli tehokkaimmillaan, kun asioita tapahtui niin nopeasti, ettei detaljeihin ehtinyt kiinnittää liikaa huomiota.

Silmälasien kanssa Oculus tuntui aavistuksen epämukavalta, siitä ei pääse mihinkään. Oculuksen painopiste oli muiden VR-lasien tapaan nenällä, mikä tuntui etenkin silloin, kun halusi katsella nopeammin ylös ja alas. Jonkinlainen vastapaino niskapuolella olisi ehkä helpottanut tilannetta. Kaikkineen Oculuksesta jäi kuitenkin fiilis, että tämä on vasta alkua. Ajatuksen tasolla on helppo hahmottaa, mihin tästä seuraavaksi mennään, kun tehot kasvavat ja lasit kevenevät.”

_w3o2773

Testihenkilö 4

”Laajakalloisena ihmisenä Oculuksen laseihin tarttuminen jännitti. Silmikon säädöt oli kuitenkin suunniteltu sen verran reippaalla kädellä, että sen sai aseteltua päähän ilman ongelmia. Jopa silmälasit mahtuivat mukaan, vaikka käyttökokemus Oculuksesta jäikin niiden kanssa hieman vajavaiseksi. VR-lasien käyttöä ne eivät kuitenkaan estäneet. Kokemus itsessään oli hieno. Vaikuttavimmissa demoissa tyrannosaurus tallasi päältäni, robotti ampui suuntaani ja seisoin futuristisen kaupungin talon laidalla. Viimeksi mainitun kohdalla syvyysvaikutelma siemaisi sisäänsä paremmin kuin yhdessäkään näkemässäni 3D-elokuvassa.

Oculus Riftin kuva oli paikoin sumeahko ja fotorealismista ollaan vielä valitettavan kaukana. Silti jo tällaisenaan on helppo ymmärtää, miksi VR:sta intoillaan nyt niin paljon. Ulkona paistoi alkusyksyn aurinko kirkkaana ja meri liplatti rantaan 10 metrin päässä. Oculuksen lasien takaa aukesi kuitenkin ihan toisenlainen maailma, joka sai unohtamaan todellisen elämän tapahtumat. Kaikkinensa Oculuksesta jäi tunne, että se on esiaste jollekin todella hienolle, mutta matkaa maaliin on vielä reippaasti.”

_w3o2745

Testihenkilö 5

”Oculus Riftistä jäi kaksijakoinen kuva. Ilman silmälaseja perinteistä 3D-grafiikkaa käyttävät demot näyttivät kivoilta, kun tuli pientä pehmeyttä kuvaan näön vuoksi, mikä osaltaan peittää ’näkyviä pikseleitä’ ja muita häiriötekijöitä, mutta samaan aikaan videomateriaali oli turhankin suttua ilman laseja. Lasit päässä ainakin minulla meni heti toinen linsseistä huuruun, ehkä sen saisi ratkaistua sovittelemalla Oculus Riftin paremmin omaan naamaan sopivaksi, mutta paras ratkaisu olisi kai (jos se Riftillä onnistuu) optiikan säätäminen omaan näköön sopivaksi.”

_w3o2813

Ensituntumien yhteenveto:

Plussaa

+ Parhaimmillaan hieno kokemus
+ Laite enimmäkseen mukava päässä
+ Parempi kuin Samsung Gear VR

Miinusta

– Grafiikka ei vielä vakuuta
– Käyttö silmälasien kanssa epämukavaa
– Keskeneräisen oloinen

Muropaketin aikaisempia VR-aiheisia artikkeleita:

IFA 2016: VR muuttaa ihan kaiken, ihan kohta

Virtuaalitodellisuus vuonna 2016 – Niin pitkällä, silti niin kömpelöä

Virtuaalitodellisuus tulee taas: Katsaus VR-laitteiden hulluun historiaan

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat