Uusimmat

Windows 8 -käyttökokemukset työpöytäkäytössä

07.11.2012 22:13 Muropaketin toimitus

Microsoftin Windows 8 -käyttöjärjestelmä saapui kuluttajien saataville 26. lokakuuta ja sen kehityksessä on korostettu varsinkin taulutietokoneita ja Modern-käyttöliittymä on suunniteltu käytettäväksi ensisijaisesti kosketusnäytöllisillä laitteilla.

”Windows 8 myötä Microsoft tuo kuluttajille ja yritysasiakkaille mullistavan erilaisen ja helppokäyttöisen Windowsin. Windows 8 -käyttökokemus on aiempaa henkilökohtaisempi ja pilvipalvelun ansiosta käyttäjällä on aina itselleen tärkeimmät asiat mukana, riippumatta siitä haluaako hän käyttää tablet-laitetta vapaa-ajallaan vai työkonetta töissään, tai nauttia sisällöstä vai tuottaa sitä.”, kommentoi Windows-liiketoimintajohtaja Tom Toivonen Microsoftin lehdistötiedotteessa.

Windows 8 tekee näin ollen selvän eron esimerkiksi Windows 7:ään, joka on kohdistettu puhtaasti työpöytäkäyttöön. Microsoftin näkökanta on ymmärrettävissä, kun huomioi muun muassa taulutietokoneiden räjähdysmäisen kasvun ja miten ennusteet puhuvat trendin jatkuvuuden puolesta. Toisaalta Microsoft on tehnyt työpöytäkäytön kannalta muutamia olennaisia muutoksia, jotka ovat aiheuttaneet kuluttajien keskuudessa soraääniä. Käynnistä-valikon poistaminen ja Modern-käyttöliittymä osana käyttöjärjestelmää ovat olleet kaksi pääasiallista kohdetta kritiikille.

Tässä artikkelissa paneudumme nimenomaan työpöytäkäyttöön – miten Windows 8 soveltuu käytettäväksi perinteisellä työpöytätietokoneella ja miten se eroaa Windows 7:stä. Artikkelin alussa tutkimme Windows 8:n eri versioita, laitteistovaatimuksia sekä hintoja ja päivittämistä. Käymme läpi Windows 8:n asentamista, miltä käyttöjärjestelmä näyttää puhtaalta pöydältä asennettuna ja mitä asennuksen jälkeen tulee huomioida. Artikkelin pääpaino on käyttökokemuksissa ja käsittelemme uusia valikkoja ja käyttöliittymämuutoksia verrattuna Windows 7:ään, pikanäppäimiä sekä Modern-käyttöliittymää. Artikkelin loppupuolelta löytyy tietoa SkyDrive-, Windows To Go- ja Hyper-V-ominaisuuksista, ohjelmien yhteensopivuudesta, Käynnistä-valikon palauttamisesta sekä tutkintaa, miten kokematon käyttäjä selviää Windows 8:lla yleisimmistä käyttötapauksista.

Viime vuoden syyskuussa julkaisimme artikkelin Windows 8:n ensimmäisestä julkiseen jakeluun saapuneesta testiversiosta, Developer Preview’stä, joka oli kohdistettu pääasiassa ohjelmistokehittäjille. Asiasta kiinnostuneiden kannattaa käydä lukaisemassa kyseinen artikkeli ennen tätä artikkelia.

Muropaketti, Windows 8 Developer Preview -esikatsaus

Sisältö

  1. Windows 8 -käyttökokemukset työpöytäkäytössä
  2. Versiot, laitteistovaatimukset, hinnat & päivittäminen
  3. Windows 8:n asentaminen puhtaalta pöydältä & ensimmäinen käynnistyskerta
  4. Mitä mukana asennuksen jälkeen?, uudet valikot ja käyttöliittymämuutokset & näppäinyhdistelmät
  5. Modern-käyttöliittymä - hyöty vai haitta työpöytäkäytössä?
  6. SkyDrive, Windows To Go, Hyper-V, ohjelmien yhteensopivuus & Käynnistä-valikon palauttaminen
  7. Miten kokematon käyttäjä selviää Windows 8:lla?
  8. Loppuyhteenveto