Uusimmat

iOS 9 ja 3D Touch

12.11.2015 02:05 Juha Kokkonen

 

iOS 9 -käyttöjärjestelmä

Apple esitteli iOS-mobiilikäyttöjärjestelmänsä yhdeksännen version WWDC-tapahtumassa kesäkuun alussa ja virallisesti se lanseerattiin iPhone 6s -puhelimien sekä iPad Pron ja mini 4:n yhteydessä syyskuun alussa. Vanhempiin iOS-laitteisiin se tuli saataville päivityksenä 16. syyskuuta alkaen. iPhone 6s -puhelimissa iOS 9 on luonnollisesti valmiiksi asennettuna ja tämän artikkelin julkaisuhetkellä Apple on julkaissut jo myös iOS 9.0.1-, 9.0.2- ja 9.1-päivitykset.

Käymme tässä kappaleessa läpi iOS 9:n mukanaan tuomat uudistukset sekä huomioita niihin liittyen.

iOS 9 ei tuo mukanaan merkittäviä uudistuksia käyttöliittymän ulkoasuun tai perustoimintoihin. Apple on pitänyt iOS:n käyttöliittymän perusrakenteen samana alusta asti ja lisäillyt ominaisuuksia vuosien mittaan. Graafinen ulkoasu on pysynyt pääpiirteittään samana pari vuotta sitten julkaistun iOS 7:n jälkeen, joka sai tuolloin täysin uudistetun pelkistetymmän visuaalisen ilmeen.

Käyttöliittymän keskeisiä osia ovat edellisen iOS-version tapaan kotinäkymän välilehdet, alhaalta pyyhkäisemällä avautuva pikatoimintovalikko sekä ylhäältä pyyhkäisemällä avautuva ilmoitusvalikko. Kotinäkymän välilehdet eivät tue edelleenkään widgettejä, vaan niihin on mahdollista sijoittaa ainoastaan sovelluskuvakkeita 4×6 ruudukkoon. Alareunassa on lisäksi kiinteä neljän kuvakkeen palkki, jonka sisältö on muokattavissa. Käyttäjä voi muokata kuvakkeiden järjestystä vapaasti ja järjestellä niitä tarvittaessa kansioihin. Allekirjoittaneen mielestä iOS:n kotinäkymä alkaisi jo kaivata jotain uutta, sillä pelkkien kuvakkeiden näyttäminen tuntuu hieman tilan haaskaamiselta eikä se kykene tarjoamaan juurikaan informaatiota nopeasti vilkaisemalla.

Näytön alareunasta missä tahansa käyttöliittymän osassa ylöspäin pyyhkäisemällä aukeaa pikatoimintovalikko, joka sisältää on-off-painikkeet mm. lentotilalle ja Bluetoothille, näytön kirkkauden manuaalisäädön, musiikkisoittimen kontrollit sekä pikapainikkeet taskulampun, kellon, laskimen ja kameran käynnistämiseen. Sinällään kätevä alavalikko on pysynyt muuttumattomana iOS 7:stä asti ja olisikin toivottavaa, että Apple olisi kehittänyt sitä edes hieman eteenpäin. Ainakin pikatoimintojen valikoiman kustomoitavuus olisi toivottava uudistus.

Näytön yläreunasta alaspäin pyyhkäisemällä aukeava valikko koostuu kahdesta välilehdestä, joista ensimmäinen sisältää päivään liittyviä ajankohtaisia tietoja ja toinen on pyhitetty ilmoituksia varten. Tänään-välilehdelle on mahdollista lisätä myös kolmansien osapuolien sovellusten tietoja, jos ne tukevat kyseistä ominaisuutta. Esimerkiksi Google Mapsin sai näyttämään valikossa läheisen julkisen liikenteen aikataulut. Ilmoitukset-välilehdelle ilmestyy puolestaan ilmoituksia sovelluksilta, jotka hyödyntävät sitä ilmoitustensa syöttämiseen. Käytännössä iOS:n ilmoitusvalikko on selvästi päälleliimatumman oloinen ominaisuus Androidiin verrattuna, eikä se näyttele lainkaan niin keskeistä roolia puhelimen päivittäisessä käytössä.

iOS 9:n moniajonäkymä on uudistunut visuaalisesti ja sen ylälaidasta on poistettu viimeisimpien ja suosikkiyhteystietojen kuvakkeet. Aiemmin sovelluskortit liikkuivat näkymässä kaksiulotteisesti, mutta uudistuksen myötä ne ovat muuttuneet kolmiulotteisesti ja karusellimaisesti sivusuunnassa liikkuviksi. Sovelluskorttien koko on hieman kasvanut ja toteutus on näyttävämpi, mutta käytettävyyttä se ei juurikaan paranna. Sovellukset saa suljettua tuttuun tapaan ylöspäin pyyhkäisemällä. Sovellusvalikon saa auki kotinäppäintä kahdesti painamalla tai 3D Touch -tuellisissa puhelimissa myös näytön vasenta reunaa voimakkaammin painamalla.

Yksi iOS 9:n keskeisistä uudistuksista liittyy Siriin ja hakutoimintoihin, joista Apple kertoo tehneensä entistä älykkäämpiä. Valitettavasti Suomen markkinoilla uudistukset jäävät varsin torsoiksi, sillä suurin osa uusista älykkäistä toiminnoista ei ole käytössä täällä pohjolassa. Uutta hakumoottoria hyödyntävä hakunäkymä avautuu joko vasemmanpuolimmaiselta kotinäkymän sivulta tai miltä tahansa kotinäkymän sivulta alaspäin pyyhkäisemällä. Yhdysvalloissa haku osaa kertoa mm. urheilutuloksia ja säätietoja, mutta Suomessa se osaa antaa tulokseksi lähinnä puhelimesta löytyviä perustietoja, kuten sovelluksia, yhteystietoja tai nettiselaimen suosikkisivuja. Lisäksi hakunäkymä osaa iOS 9:n myötä näyttää päivänaikaan sidottuja yhteystieto- ja sovellusehdotuksia, jotka totesimme kohtalaisen näppäräksi ominaisuudeksi.

Käyttöjärjestelmän vakiosovelluksiin on myös lisätty muita pieniä sisältöön liittyviä älytoimintoja. Esimerkiksi sähköpostin vastaanottajia lisättäessä puhelin osaa suositella todennäköisimpiä vastaanottajia, lentojen tai ravintolavarauksen tiedot saa lisättyä näppärästi sähköpostista kalenteriin ja puhelin osaa hakea tuntemattoman soittajan nimitietoja sähköpostista.

iOS 9:n mukana tulee muutama uusi sovellus, joista valitettavasti vain yhdestä on todellista iloa suomalaisille käyttäjille. Uudistunut muistiinpanosovellus kuuluu tähän hyödylliseen joukkoon. Muistiinpanoihin voi lisätä uudella sovelluksella tehtävälistoja, kuvia, videoita, karttoja tai vapaita piirustuksia. iPhone 6s -malleissa piirtäminen tukee toki 3D Touch -ominaisuutta, eli näytön painamisvoimakkuus vaikuttaa piirustusjäljen paksuuteen. Liitteitä voi lisätä muistiinpanoihin suoraan muista sovelluksista jaa-toiminnon avulla. Kaikki muistiinpanot synkronoituvat iCloudiin, joten ne ovat saatavilla käyttäjän kaikilla iOS-laitteilla.

Passbook-sovellus on muuttanut nimensä Walletiksi ja käyttäjä voi tallentaa sinne tiedot luottokorteistaan, etukorteistaan ja etukupongeistaan. Wallettia tukevat sovellukset linkittyvät automaattisesti omaksi kortikseen Walletin näkymään. Idea on hyvä, mutta valitettavasti Walletille ei ole Suomessa toistaiseksi juurikaan käyttöä, sillä suomalaisyritykset eivät tarjoa yhteensopivia palveluita. Myöskään Walletia hyödyntävä Apple Pay -maksupalvelu ei ole toistaiseksi käytettävissä Suomessa.

Uusien sovellusten listaan lukeutuu myös News-uutissovellus, joka ei kuitenkaan ole lainkaan saatavilla Suomessa myytävissä iPhoneissa.

Kartat-sovelluksessa uutena ominaisuutena on julkisen liikenteen pysäkit ja reitit, joita voi hyödyntää myös reittiä suunnitellessa. Valitettavasti joukkoliikenneominaisuudet ovat käytössä vain tietyissä maissa ja suurkaupungeissa, eikä Suomi kuulu toistaiseksi niiden joukkoon.

iOS 9 tuo vihdoin mukanaan virransäästötilan, joka löytyy asetusvalikon akku-alakohdasta. Alhaisen virran tila pienentää virrankulutusta rajoittamalla mm. taustatoimintoja, sovellusten päivityksiä, automaattisia latauksia ja visuaalisia tehosteita. Puhelin ehdottaa virransäästötilan kytkemistä automaattisesti akun varauksen laskiessa riittävän alhaiseksi. iOS 9:n kerrotaan myös itsessään parantavan toiminta-aikaa tunnilla aiempiin iOS-versioihin verrattuna.

Uutta on myös asetusvalikon hakutoiminto, joka helpottaa huomattavasti halutun asetuksen löytämisen valikoiden syövereistä.

Tekstinsyötössä uudistuksia on tapahtunut QuickType-näppäimistön osalta. Näppäimistön käyttö on nyt selkeämpää, sillä painikkeiden kirjainten koko muuttuu shiftin/capslockin tilan mukaan, toisin kuin aiemmin, jolloin näppäinmerkinnät olivat aina suuria kirjaimia. 3D Touch -puhelimissa näppäimistöä voi käyttää kosketusalustana voimakkaammin painamalla, jonka todettiin helpottavan huomattavasti esimerkiksi kursorin siirtämistä ruudulla.

Sovellusten välistä liikkumista on helpotettu entisestään muutamalla pienellä, mutta näppärällä uutuusominaisuudella. Androidin webview-ominaisuuden tapaan myös iOS 9 tukee nettilinkkien avaamista sovelluksen sisäiseen selainikkunaan, kunhan sovellus on ohjelmoitu tukemaan kyseistä ominaisuutta. Tämä säästää käyttäjän turhalta hyppimiseltä selaimen ja käytetyn sovelluksen välillä sekä selaimeen vahingossa kertyvän välilehtitulvan.

Sovellusten välillä liikkumista helpottaa myös uusi paluupainike, joka näkyy pienenä tekstinä ruudun vasemmassa ylänurkassa. Paluupainike näkyy silloin, kun käyttäjä siirtyy ilmoituksen tai sovelluksen sisäisen linkityksen kautta toiseen sovellukseen. Ominaisuus osoittautui käytännössä todella käteväksi ja sitä tuli käytettyä testijaksolla runsaasti.

Kuvat-sovellus on kokenut pieniä uudistuksia, johon käyttäjä ei edes välttämättä osaa kiinnittää suurempaa huomiota. iOS 9:n myötä kuvankaappaukset ja selfiet tallentuvat omiin erillisiin kansioihinsa, joka helpottaa niiden löytämistä muiden kuvien seasta. Lisäksi kuvien valitseminen ruudukkonäkymästä on nyt mahdollista pyyhkäisemällä haluttujen kuvien yli erillisten kuvien valitsemisen sijaan.

iCloud-sovellus on nyt integroituna iOS 9:ään, mutta se pitää aktivoida asetusvalikon kautta. Tämän jälkeen iCloud-sovelluksen kuvake ilmestyy kotinäkymään muiden kuvakkeiden sekaan ja sen kautta pääsee selaamaan kaikkia iCloud-pilvipalveluun tallennettuja tiedostoja.

iOS 9:n myötä käyttöjärjestelmän päivityksiä on parannettu. Siinä missä iOS 8 -päivitys vaati tilaa yli neljä gigatavua, on iOS 9 -päivitys kolme kertaa pienempi. Päivitysohjelman ei tarvitse enää purkaa päivityksen sisältöä erikseen laitteen muistiin, joten tarvittava tallennustila pysyy huomattavasti pienempänä. Lisäksi päivitykset on mahdollista ajoittaa esimerkiksi niin, että ne asentuvat käyttäjän nukkuessa.

 

3D Touch

Toistaiseksi vain iPhone 6s -mallien yksinoikeutena oleva 3D Touch -ominaisuus on integroitu osaksi uutta iOS 9 -käyttöjärjestelmää ja myös sovelluskehittäjille on annettu käyttöön sitä hyödyntävät ohjelmistorajapinnat. Toisin sanoen 3D Touchia hyödynnetään Applen omissa vakiosovelluksissa sekä kasvavissa määrin myös kolmansien osapuolien sovelluksissa. 3D Touchin keskeiset toiminnot ovat nimeltään Quick Actions sekä Peek & Pop. Paineen tunnistavaa tekniikkaa voi hyödyntää myös esimerkiksi piirtosovelluksissa tai vaikkapa autopeleissä lineaarisena kaasuna ja jarruna.

Quick Actionsit liittyvät sovelluskuvakkeisiin ja ne mahdollistavat keskeisten toimintojen suorittamisen ilman sovelluksen avaamista. Toimintaperiaate on yksinkertainen: kun sovelluskuvaketta painetaan tavallista kovemmin ja pidetään lyhyt hetki pohjassa, sen ulkopuolinen näkymä sumenee, Taptic Engine -moottori ilmoittaa tukevalla värähdyksellä ja ruudulle avautuu valikko, joka sisältää sovelluksiin liittyviä keskeisiä toimintoja. Quick Action -tuki löytyy monesta Applen vakiosovelluksesta sekä kasvavassa määrin myös suosituimmista kolmansien osapuolien sovelluksista, kuten Twitteristä, Facebookista ja Instagramista. Pikatoimintojen hyödyllisyys riippuu sovelluksesta, mutta kun ominaisuutta opettelee käyttämään, nopeuttaa se puhelimen käyttöä ainakin useammin käytetyissä sovelluksissa.

Peek & Pop on puolestaan esikatseluominaisuus, joka on käytettävissä sovellusten sisällä. Ominaisuutta tukevia iOS:n vakiosovelluksia ovat mm. sähköposti, nettiselain, kartat ja kalenteri. Peek & Pop koostuu kahdesta vaiheesta, joiden välillä siirrytään painallusvoimakkuutta kasvattamalla. Sovelluksessa olevaa kohdetta, kuten vaikkapa nettisivun linkkiä voimakkaammin painamalla se aukeaa näytölle esikatseluikkunaan (Peek), joka sulkeutuu heti kun sormi nostetaan näytöltä. Esikatseluikkunaa voi pyyhkäistä ylöspäin, jolloin ruudun alareunaan ilmestyy toimintokohtaisia pikakomentoja. Esimerkiksi linkin voi avata uudella välilehdellä tai lisätä lukulistalle. Sähköpostiviestiä esikatsellessa vasemmalle pyyhkäisemällä sen voi poistaa näppärästi. Jos esikatselunäkymää painetaan entistä voimakkaammin, sen sisältö avautuu koko näytölle (Pop).

Quick Actionsien tapaan myös Peek & Pop on näppärä ominaisuus, jonka hyödyntäminen vaatii kuitenkin pientä totuttelua, jotta sitä oppii käyttämään luonnostaan. Kokonaisuudessaan 3D Touch on ehkäpä uusimman sukupolven iPhone-mallien mielenkiintoisin ja innovatiivisin ominaisuus. Käytännön toteutukset ovat toistaiseksi melko yksinkertaisia, joskin toimivia, mutta on melko varmaa, että tekniikan suurin potentiaali on vielä hyödyntämättä. Ei ole epäselvää, etteikö painalluksen voimakkuuden tunnistus toisi täysin uutta ulottuvuutta vuorovaikutukseen älypuhelinkäyttöliittymän kanssa. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan 3D Touchin kehitystä.

 

Sisältö

  1. Testissä Apple iPhone 6s ja 6s Plus
  2. iPhone 6s
  3. iPhone 6s Plus
  4. Kamera
  5. iOS 9 ja 3D Touch
  6. Käyttökokemukset ja huomiot, Suorituskyky ja akunkesto
  7. Yhteenveto