Uusimmat

Testissä Nokia Lumia 610 ja 900

30.06.2012 14:17 Juha Kokkonen

Nokia esitteli Lumia-mallistonsa huippumallin tammikuun alussa CES 2012 -tapahtumassa ja tuolloin laitteen ilmoitettiin tulevan yksinoikeudella Yhdysvaltain markkinoille. Myöhemmin Lumia 900:n kuitenkin ilmoitettiin saapuvan kauppoihin myös Euroopassa, joskin hieman Yhdysvaltoja myöhemmin. Lopulta Lumia 900 saatiin Suomessa kauppoihin toukokuun 25. päivä ja se asettui suoraan Nokia-malliston huipulle.

Nokian Lumia-malliston toistaiseksi edullisin malli 610 näki puolestaan päivänvalon Barcelonassa Mobile World Congress 2012 -tapahtumassa helmikuun lopulla. Kyseisen mallin avulla Nokia pyrkii työntymään aggressiivisemmin edullisten älypuhelinten markkinoille. Lumia 610 saatiin Suomessa kauppoihin toukokuun 18. päivä. TaskuMuro pääsi ottamaan ensituntumat Lumia 610:stä ja 900:stä maaliskuun alussa Nokian järjestämässä esittelytilaisuudessa Espoon keilaniemessä.

Artikkelin julkaisuhetkellä Lumia 610:n hinta oli Suomessa edullisimmillaan 179 euroa ja Lumia 900:n hinta noin 500 euroa. Tässä artikkelissa tutustutaan perinteiseen tyyliin laitteiden teknisiin ominaisuuksiin, ulkoisiin yksityiskohtiin sekä kameran kuvanlaatuun. Käyttöjärjestelmään ei tutustuta nyt sen tarkemmin, koska eroa Lumia 710 ja 800 malleihin ei juurikaan ole.

Molemmat Lumiat toimitetaan kovissa sinisissä pahvirasioissa, joiden siniseen pintaan on painettu värikkäitä kuvia sisältä löytyvästä puhelimesta. Lisäksi pakkausten kyljissä on kiiltävän hopea mallimerkintä. Pakkaukset noudattavat samaa muotokieltä muiden Lumia-mallien pakkausten kanssa. Lumia 610:n mukana toimitetaan ohjekirjaset, laturi, USB-kaapeli sekä nappikuulokkeet. Lumia 900:n tarvikkeet ovat samat, vaikkakin hieman malliltaan poikkeavat. Lisäksi Lumia 900:n varustukseen kuuluu SIM-korttikelkan irrotustyökalu, aivan kuten iPhonessa.

 

Nokia Lumia 610

Ensi näkemältä Lumia 610 poikkeaa varsin paljon malliston 800- ja 900-malleista. Laite on muotoilultaan pyöreämpi ja leikkisämpi, mikä ei ole ihme, sillä alle 200 euroon hinnoiteltu laite on suunnattu mm. nuorisolle. Tästä kielii myös musta ja valkoisen ohella värivaihtoehtoina ovat vaalean sininen ja magentan punainen. Mielenkiintoisinta kuitenkin on, että Lumia-malliston edullisimpana laitteena Lumia 610 tuntuu ja näyttää paremmalta, kuin isoveljensä Lumia 710.

Vaikka 610:n rakenne on muovia, tuntuu se kädessä hintaluokka huomioiden erittäin hyvin tehdyltä ja tukevalta. Painelemalla tai vääntelemällä on todella hankala saada aikaiseksi natinoita. Muotoilun tärkeimpiä yksityiskohtia ovat näyttöä kiertävä leveä kiiltävä koristekehys sekä alareunassa puhelimen etupuolelle ylettyvä takakuori. 610:n ulkomitat ovat 119 x 62 x 12 mm ja paino 131,5 grammaa, joten kyseessä ei ole kokoisekseen erityisen pieni laite.

Rautapuolella Lumia 610 edustaa Windows Phone -laitteiden uusinta karsittua aaltoa, joka on viimeisimmän WP 7.5 Refresh -päivityksen myötä mahdollista. 610:n sisältä löytyy Qualcomm MSM7227A Snapdragon S1 -järjestelmäpiiri, joka koostuu 800 MHz Cortex-A5-prosessorista sekä Adreno 200 GPU:sta. RAM-muistin määrää on karsittu 256 Mt:uun, joka rajoittaa muutamia käyttöjärjestelmän toiminnallisuuksia. Sisäistä tallennustilaa löytyy kahdeksan gigatavua ja muistikorttipaikkaa ei WP-puhelimille tyypillisesti ole.

Matkapuhelinverkossa tiedonsiirto onnistuu nopeimmin HSDPA 7,2 Mbit/s sekä HSUPA 5,76 Mbit/s -tekniikoiden avulla. Muita langattomia yhteysvaihtoehtoja ovat WLAN 802.11 n/b/g, Bluetooth 2.1 ja A-GPS. Lisäksi puhelimesta löytyy viiden megapikselin automaattitarkenteinen kamera, FM RDS -radio, kiihtyvyysanturi, kompassi, 3,5 mm ääniliitäntä, vastamelutekniikka, micro-SIM-korttipaikka sekä 1300 mAh akku. Käyttöjärjestelmänä toimii Windows Phone 7.5 Refresh.

Lumia 610:n näyttö on kooltaan 3,7 tuumaa, aivan kuten Lumia 710 ja 800 -malleissa. Näyttöpaneeli perustuu TFT-tekniikkaan, on tarkkuudeltaan 480×800 pikseliä (252 dpi) ja tukee vain 65 tuhatta väriä. Saadakseen kustannukset alhaisiksi Nokian on ollut pakko karsia myös näytöstä, eikä se tue myöskään Nokian ClearBlack-polarisointitekniikkaa. Jos Lumia 710:ssä oli huonoin Nokian näyttö hetkeen, jatkaa 610 samoilla linjoilla. Värit ovat haaleita ja kontrasti ei vakuuta. Myös katselukulmat ovat vaatimattomat ja viistosta katsottuna kuvaan tulee kellertävä sävy. Luettavuus auringonpaisteessa on huono ja pimeässä näytön taustavalaistuksessa on reunoilla läikkiä. Viistosta katsottuna näytön ja lasin väliin jää selvä rako. Jos jotain positiivista on haettava, niin paneeli käyttää RGB-alipikseliasettelua ja on tarkkuudeltaan tässä hintaluokassa varsin hyvä.

Näytön alapuolelta löytyy perinteiset kolme Windows Phone -toimintonäppäintä. Kapasitiivisella tekniikalla toteutetut näppäimet ovat taustavalaistu valkoiseksi. Näppäimille on jätetty riittävästi tilaa eivätkä ne sijaitse aivan alareunassa, joten niitä on miellyttävä käyttää. Näyttöä kiertävä kiiltävä koristekehys on ohuimmillaan näytön alapuolella ja sivuilla sekä yläpäädyssä se yltää puhelimen reunoille asti.

Näytön yläpuolelta lasin takaa löytyy etäisyys- sekä valoisuussensorit. Etukameraa ei 610:ssä ole. Kuuloke sijaitsee lasin yläreunaan tehdyssä syvennyksessä, joka kerää varsin helposti pölyä. Puhelimen yläpäädyssä sijaitsee micro-USB-liitäntä, 3,5 mm kuulokeliitäntä sekä vastamelutekniikan mikrofonin aukko. Kaikki fyysiset näppäimet sijaitsevat laitteen oikeassa kyljessä. Ylimpänä on pitkä ja hoikka äänenvoimakkuuspainike, jonka tuntumassa ei ole valittamista. Keskellä sijaitsee pieni virta/lukitusnäppäin, jota on painettava hieman takaviistosta, jotta tuntuma olisi hyvä ja terävä. Lähellä alakulmaa sijaitsee hieman hankalasti muotoiltu kameranäppäin, jonka kaksiportainen tuntuma on keskinkertainen.

Lumia 610:n takakuori on väristä riippuen joko kiiltävää (sininen, punainen, valkoinen) tai kumimaisen mattapintaista (musta) muovia. Testikappaleen takakuori oli kiiltävä ja kovapintainen. Takakuoren yleinen muotokieli on pyöristetty, mutta siihen on haettu yksityiskohtia muutamilla terävillä kulmilla. Alareuna ylettyy puhelimen etupuolelle asti, muodostaen laitteen rungolle eräänlaisen taskun. Alareunan suuri rei’itys on kaiutinta varten, joka soi varsin kovaa, mutta metallimaisesti. Kameran linssi sekä LED-salama löytyvät takakuoren yläosasta Nokia-logon yläpuolelta.

Takakuori irtoaa alaspäin liu’uttamalla ja sen takaa paljastuu vaihdettavissa oleva 1300 mAh BP-3L-akku (sama kuin Lumia 710:ssä). Valmistaja lupaa yhdellä latauksella 9,5 tuntia puheaikaa tai 720 tuntia valmiusaikaa 3G-verkossa. TaskuMuron käytännön testeissä Lumia 610 yllätti akunkestollaan – sekakäytössä yhdellä latauksella virtaa riitti jopa 2-3 päiväksi. Tästä osakiitos kuulunee tehottomalle suorittimelle, jonka virrankulutuskin on luonnollisesti vähäisempi.

Laitteen runko on mattamustaa muovia ja akun irrottamalla pääsee käsiksi micro-SIM-korttipaikkaan. Kameramodulin edessä on takakuoren alla vielä toinen suojalinssi.

Kamera löytyy perinteiseltä paikalta takakuoren yläosasta ja sitä ympäröi musta koristelinssi. Linssin vasemmalla puolella sijaitsee LED-salama ja oikealla puolella oleva teksti kertoo kameran tarkkuuden. Viiden megapikselin (2592×1944) kamerasensori on automaattitarkenteinen ja sen optiikan F-arvoksi ilmoitetaan 2.4. Kinovastaava polttoväli on puolestaan 28 mm. Videokuvaa kamera tallentaa VGA-tasoisena 30 FPS-nopeudella. Kameralle on oma kaksivaiheinen näppäimensä puhelimen kyljessä.

Muokkaamattomia esimerkkikuvia käytännön tilanteista (valoisa ulkokuva, hämärä yökuva). Kuvat avautuvat alkuperäiseen kokoonsa klikkaamalla.

Lumia 610:n kamera ottaa hintaluokassaan hyviä kuvia – se ei ole markkinoiden parhaimpia viiden megapikselin kameroita, mutta hoitaa hommansa asiallisesti. Kuvien väritoisto on olosuhteista riippuen joko melko luonnollista tai hieman haaleaa. Lähempää tarkasteltuna yksityiskohdat ovat pehmeitä, joka johtunee käsittelystä. Hämärissä olosuhteissa esiintyy ajoittaisia ongelmia valkotasapainon kanssa (sinisiä kuvia) ja kuvissa esiintyy melko paljon sinertävää ja punertavaa kohinaa. Kamerasovellus toimii melko nopeasti ja tarjoaa mukavasti asetuksia. Halutessa käyttäjä voi valita tarkennuspisteen ruutua koskemalla.

Lumia 610:n videokuva on vain VGA-tasoista, johtuen laitteen rajallisesta RAM-muistin määrästä ja suoritintehosta. Videotallennus tukee jatkuvaa tarkennusta sekä LED-kuvausvaloa. Kuvanlaatu ei ole nykypäivän mittapuulla kovin kummoista ja yksityiskohtien toisto on heikkoa.

Lumia 610 on hyödyntää tuoreimman Windows Phone 7.5 Refresh -version mahdollistamia madallettuja rautavaatimuksia ja tästä syystä joitain käyttöjärjestelmän ominaisuuksia on jouduttu rajoittamaan. Ehkäpä merkittävin rajoitus on joidenkin Marketplacesta-ladattavien muisti-intensiivisien sovellusten toimimattomuus Lumia 610:ssä. Sovellukset kyllä löytyvät ohjelmistokaupasta, mutta niiden tiedoissa kerrotaan, ettei kyseinen sovellus ole ladattavissa tälle laitteelle. Microsoftin mukaan rajoitus koskee noin viittä prosenttiä Marketplacen sisällöstä. Tällaisia sovelluksia ovat mm. Skype, Angry Birds sekä Nokia TV ja Tango.

Pieni keskusmuistin määrä vaikuttaa myös sovelluksenvaihtonäkymään, sillä kaikki yli 90 Mt RAM-muistia käyttävät sovellukset sammutetaan aina poistumisen yhteydessä, eivätkä ne jää näkyviin task switcheriin. Lisäksi 256 Mt RAM-muistilla varustetuista malleista puuttuu ääni- ja videopodcastit, Local Scout -palvelu, Geneeriset tausta-agentit (PeriodicTasks/ResourceIntensiveTasks) sekä tiettyjen HD-videoiden toistomahdollisuus. SkyDrive-pilvipalvelun käyttö onnistuu Lumia 610:llä vain manuaalisesti.

Nokian toimesta Lumia 610:ssä on esiasennettuna sovellukset Helsingin Sanomat, Nokia Kartat, Nokia Musiikki, Nokia Navigointi, Osoitekirjan siirto, Sports Tracker, Veikkaus ja Verkkoasetus. Lisäksi Marketplacen Nokia collectionista löytyy vielä useita Nokian puhelimille yksinoikeudella suunnattuja sovelluksia, kuten Creative Studio -kuvanmuokkausohjelma sekä Etätoisto-DLNA-ohjelma.

 

Sisältö

  1. Testissä Nokia Lumia 610 ja 900
  2. Lumia 900 & Yhteenveto