Uusimmat

Testissä Samsung Galaxy Note 3 (SM-N9005)

14.11.2013 16:56 Juha Kokkonen

Runsas pari vuotta sitten tutustuimme Samsungin ensimmäisen sukupolven Galaxy Note -puhelimeen ja teimme karmaisevan arviointivirheen. Arvelimme nimittäin tuolloin, että jättikokoinen puhelin tulisi jäämään vain pienen kuluttajaryhmän tuotteeksi, emmekä nähneet tarpeelliseksi ottaa sitä tarkempaan testiin. Lopulta kävi kuitenkin niin, että Samsung onnistui luomaan Noten myötä täysin uuden suurikokoisten älypuhelimien markkinasegmentin, joita myös ”phableteiksi” tai ”puhleteiksi” kutsutaan. Note-mallien myynti ylitti kaikki odotukset ja tähän päivään mennessä niitä on myyty kolmessa sukupolvessa jo yli 40 miljoonaa kappaletta. Vaikka kilpailijoita on ilmestynyt Notejen haastajaksi, on Samsungin huippumalli pysynyt luokkansa ylivoimaisena ykkösenä.

Samsung esitteli kolmannen sukupolven Galaxy Noten syyskuun alussa IFA-messujen yhteydessä Berliinissä. Myyntiin laite tuli lokakuun taitteessa ja sen saatavuus on nykyisellään hyvä. Muropaketin Hintavertailun mukaan Note 3:n hinta Suomessa on edullisimmillaan niukasti alle 700 euroa. Tässä artikkelissa tutustumme laitteen fyysisiin ja teknisiin ominaisuuksiin, kameran kuvanlaatuun, ohjelmiston erikoisominaisuuksiin sekä käyttökokemuksiin.

 

Sisältö

  1. Testissä Samsung Galaxy Note 3 (SM-N9005)
  2. Tekniset ja ulkoiset ominaisuudet
  3. Kamera, vertailua & käyttöjärjestelmä
  4. Käyttökokemukset ja huomiot & yhteenveto