Uusimmat

Käyttökokemukset ja akkukesto

30.06.2015 13:07 Muropaketin toimitus

ZenBook UX305 oli Muropaketin testissä muutaman viikon ajan. Täysin ilman ongelmia ei testijaksosta kuitenkaan selvitty.

Käyttöjärjestelmäksi laitteeseen oli asennettu Windows 8.1, jossa ei sinänsä mitään vikaa ole, mutta huonoksi vaikutelman tekivät Asuksen esiasentamat ohjelmat. Esiasennettua tauhkaa ei ole liikaa ja osa ohjelmista on jopa ihan hyödyllisiä, mutta erityisesti McAfee-virustorjunnan tekemät tempaukset tuntuivat jumittavan konetta melko rankasti ajoittain. Ohjelmat voidaan toki poistaa käytöstä, mutta allekirjoittaneen mieleen olisi enemmän ratkaisu, jossa esiasennetut sovellukset eivät olisi oletuksena pyörimässä. Positiivisena huomiona on todettava, että UX305 käynnistyy ja sammuu erittäin nopeasti kiitos SSD-aseman.

Ohjelmistopuolella koettiin myös ongelmia näytönohjaimen ajureiden takia. Muutaman kerran testijakson aikana kone jumiutui hetkeksi täysin, jonka jälkeen ruudulle tullut ilmoitus kertoi näytönohjaimen ajurien kaatuneen ja tilanteen selvinneen automaattisesti.

Core M -suoritin suoriutui arkipäiväisistä haasteista helposti. Laitteella katseltiin esimerkiksi Youtube-videota ja muokattiin kuvia Photoshop CC:llä samanaikaisesti täysin ongelmitta. Myöskään useamman 6000×4000-resoluutiolla kuvatun .JPG-kuvan avaaminen Photoshopiin ja niiden peruskäsittely (värimäärittely, resize, rajaus jne.) ei aiheuttanut ongelmia UX305:lle. Nettiselailu useamman välilehden välillä vaihdellen sujui mukavasti lukuun ottamatta tilanteita, joissa esiasennettu McAfee-virustorjunta alkoi varoittelemaan sivustojen sisällöistä.

Pelikäytöstä voidaan todeta, että kevyet selainpelit ja muut rasitustasoltaan vaatimattomat pikkupelit luonnistuivat, mutta yhtään vaativampaan pelikäyttöön laitetta ei kannata edes harkita. Esimerkkinä mainittakoon nykypäivän pelien rinnalla melko kevyenä pidettävä Counter Strike: Global Offensive, joka vanhemmalla UX303-mallilla pyörii noin 100 FPS:n ruudunpäivitysnopeudella, mutta UX305 jaksoi pyöritellä peliä noin 30 FPS:n ruudunpäivitysnopeudella. Peliä kokeiltiin molemmilla laitteilla grafiikka-asetukset minimiasetuksille säädettynä.

Akkukestoa valmistaja lupaa 10 tunnin työpäivän verran. Testataksemme asiaa käytimme laitetta näytön kirkkaus asetettuna suurimmilleen ja kytkimme kaikki virransäästöominaisuudet pois päältä, jotta saataisiin esiin huonoin mahdollinen tilanne valmistajan ilmoittaman akkukeston tueksi. Edellä mainitulla tavalla asetettuna kone jaksoi yhtäjaksoista internet-selausta ja lyhyiden Youtube-videoiden katselua noin viiden tunnin ajan, joten valmistajan lupaama työpäivä jäi kaukaiseksi haaveeksi. Toisaalta maltillisemmalla näytön kirkkaudella, virransäästöominaisuuksien päälle laittamisella ja pienet tauot mukaan laskemalla akku kestäisi enemmän käyttöä, ehkä kitkuttelemalla jopa sen luvatun 10 tunnin verran. Mittasimme vielä erikseen akun kulutuksen 720p-laadulla toistetun kaksi tuntia pitkän Youtube-videon kohdalla molemmilla testilaitteilla. Vanhemman UX303-verrokkilaitteen akun varaus putosi videon aikana 58 prosenttiyksikköä, kun taas uudemman laitteen kohdalla varaus putosi vain 40 prosenttiyksikköä.

Passiivisesta jäähdytyksestä huolimatta UX305:n lämpötila pysyi melko maltillisena. Kovassa rasituksessa laitteen sai toki lämpiämään huomattavasti, mutta normaalissa käytössä konetta pystyi pitämään esimerkiksi sylissä ilman merkittävää kuumenemista.

Sisältö

  1. Testissä Asus ZenBook UX305 (Intel Core M)
  2. Intelin Broadwell-Y-arkkitehtuuri & Core M -prosessorit
  3. ZenBook UX305:n esittely ja ominaisuudet
  4. Suorituskykymittaukset
  5. Käyttökokemukset ja akkukesto
  6. Loppuyhteenveto