Uusimmat

Aki Kaurismäki palkittiin Berliinissä Hopeisella karhulla

20.02.2017 10:11 Muropaketin toimitus

Aki Kaurismäki voitti viikonloppuna parhaan ohjaajan palkinnon Berliinin elokuvajuhlilla. Hopeinen karhu -palkinto myönnettiin Toivon tuolla puolen -elokuvasta, joka sai ensi-iltansa Suomessa helmikuun alussa.

Palkinnon Kaurismäelle luovutti kansainvälisen tuomariston jäsen, tunisialainen tuottaja Dora Bouchoucha Fourati yhdessä festivaalin johtaja Dieter Kosslickin kanssa.

Tuomariston puheenjohtajana toimi hollantilainen elokuvaohjaaja Paul Verhoeven, ja raadin muina jäseninä toimivat yhdysvaltalainen näyttelijä Maggie Gyllenhaal, saksalainen näyttelijä Julia Jentsch, näyttelijä-ohjaaja Diego Luna Meksikosta, elokuvantekijä Wang Quan’an Kiinasta sekä islantilainen nykytaiteilija Olafur Eliasson.

Helsingissä kuvattu Toivon tuolla puolen kertoo suomalaisesta kauppamatkustajasta (Sakari Kuosmanen) ja syyrialaisesta pakolaisesta (Sherwan Haji), joiden polut risteävät.

Toivon tuolla puolen on Kaurismäen Le Havre -elokuvasta alkaneen satamakaupunki-trilogian toinen osa. Kuosmasen ja Hajin lisäksi elokuvassa esiintyvät mm. Janne Hyytiäinen, Nuppu Koivu, Ilkka Koivula, Simon Hussein Al-Bazoon ja Niroz Haji.