Brad Pittin War Machine -sotasatiiri on omituinen sekasotku
Tositapahtumiin perustuvan Netflix-elokuvan ensi-ilta on perjantaina 26. toukokuuta.
Brad Pitt osaa ja pystyy olemaan hyvä näyttelijä, mutta onnistuakseen hän tarvitsee juuri oikean ohjaajan. Hommassa ovat onnistuneet esimerkiksi David Fincher, Terry Gilliam ja Terrence Malick, mutta vuoden 2010 Animal Kingdom -elokuvasta parhaiten tunnettu David Michôd ei liity joukon jatkoksi.
Netflixin War Machine -alkuperäiselokuvan suurin ongelma ei kuitenkaan ole sen stara. Se on omituinen sekoitus sotasatiiria, poliittista kommentaaria ja täysin vakavissaan tehtyä draamaa, joka toimii vain osittain, mutta ei naurata lainkaan.
Ohjaaja Michôdin sanoma ja satiirin aihe tulee harvinaisen selväksi heti alkumetreillä, mutta vaikka hänen kanssaan olisikin samaa mieltä Afganistanin sodasta ja sen hulluudesta, niin mielipiteen tuputtaminen elokuvan jokaisessa kohtauksessa saa ohjaajan vaikuttamaan vähän omahyväiseltä.
Michôd on vastuussa myös käsikirjoituksesta, joten War Machinen ongelmat voinee vapaasti vyöryttää hänen niskaansa. Elokuva perustuu Michael Hastingsin The Operators: The Wild and Terrifying Inside Story of America’s War in Afghanistan -kirjaan, mutta nappaa nimihirviöltä vain perusideansa.
Fiktioksi muutettu alkuperäistarina kertoi amerikkalaiskenraali Stanley McChrystalista ja hänen sotakokemuksistaan Afganistanissa. Kenraali oli vastuussa koko operaatiosta, mutta presidentti Obama antoi hänelle kenkää Rolling Stone -lehdessä ilmestyneen artikkelin jälkeen, jossa McChrystal kertoi turhan avoimesti mielipiteensä presidentistä ja hallituksesta.
Michôdin käsissä tarina muuttuu ylipitkäksi saarnaksi, jonka viesti on katsojalle jo entuudestaan tuttu. Kaikki voivat varmaankin myöntää, etteivät Yhdysvaltain toimet Afganistanissa olleet aivan onnistuneita.
Elokuvassa päähenkilön nimi on muutettu Glen McMahoniksi, joka Pittin tahallisesti ylinäyttelemänä on kuin sarjakuvahahmo. Alaisilleen lempinimellä Glenimal tunnettu kenraali on vanhan liiton mies, joka yrittää käydä sotaa samalla tavalla kuin joskus muinoin. Hän yrittää olla nykypäivän kenraali Patton, joka ei suostu uskomaan, ettei maailma ole mustavalkoinen.
Pittin ideana on ilmeisesti ollut tehdä hahmostaan samankaltainen karikatyyri kuin hänen Inglourious Basterdsissa esittämänsä luutnantti Aldo Raine, mutta loputon naamanvääntely ja hassu puhetapa eivät sovi leffaan lainkaan. Pitt juoksee aamulenkkejään askeltaen omituisesti rumissa shortseissa ja murisee alaisilleen sotaleffojen kliseitä.
Lauritähkämäinen kasvokramppi alkaa kyllästyttää jo alkumetreillä ja McMahon tuntuu eksyneen väärään elokuvaan. Rasittavasti hahmo ei myöskään opi yhtikäs mitään tekemistään virheistä, vaan on lopussa aivan samanlainen jästipää kuin alun alkaenkin. Miksi McMahonilla ei ole ainakaan ulkoisesti mitään tekemistä esikuvansa kanssa jää täysin epäselväksi.
Kenraali onnistuu saamaan itselleen lisää joukkoja, mutta päätyy sen jälkeen ravaamaan läpi Euroopan suurkaupunkeja yhdessä luutnantti Greg Pulverin (Anthony Michael Hall), PR-mies Matt Littlen (Topher Grace), Rolling Stonen toimittaja Sean Cullenin (Scoot McNairy) ja afgaanisiviili Badi Basimin (Aymen Hamdouchi) kanssa. Osio tuntuu kestävän loputtomiin, koska muille näytttelijöille ei ole keksitty mitään järkevää tekemistä.
Vain presidentti Hamid Karzaita näyttelevä Ben Kingsley saa katsojan kasvoille pienen hymyn, mutta parhaiten osassaan onnistuu Meg Tilly kenraalin vaimona, joka ei näe miestään juuri koskaan. Niinä harvoina hetkinä kun he ovat yhdessä ympärillä häärää jatkuvasti armeijapampppuja.
War Machine olisi taatusti toiminut paremmin, jos sen koko kantavan idean olisi kiepauttanut päälaelleen ja kertonut tarinan vaikkapa juuri vaimon näkökulmasta. Tällaisenaan se sortuu paasaamiseen, eikä oikein tiedä itsekään mikä on. Ohjaaja Michôd on ilmeisesti yrittänyt saada elokuvaansa M.A.S.H.-klassikon tunnelmaa, mutta War Machine ei voisi olla juuri kauempana Robert Altmanin mestariteoksesta.
Netflix saa pisteet yrityksestä ja riskin ottamisesta, sillä 60 miljoonan dollarin elokuva houkuttelee katsojia vain ja ainoastaan Brad Pittin avulla. Valitettavasti War Machine on muutamasta hyvästä ideastaan huolimatta totaalinen sekasotku.
War Machine tulee Netflixiin perjantaina 26. toukokuuta.
