Arvostelu: Karmiva Slenderman -dokumentti sukeltaa syvälle ystävänsä puukottaneiden lasten mieleen
HBO:n Beware the Slenderman -dokumentti on genrensä parhaimmistoa.
Tänään ensi-iltansa HBO Nordicilla saava Beware the Slenderman kertoo kammottavan tarinan 12-vuotiaista tytöistä, jotka vuonna 2014 puukottivat samanikäistä ystäväänsä 19 kertaa. Dokumentti on sukua HBO:lla nähdylle Jinx-sarjalle ja Netflixin O.J. Made in America – ja Making a Murderer -sarjoille, mutta sen stoori on karmivalla tavalla omaperäisempi.
Irene Taylor Brodskyn ohjaama Beware the Slenderman kertoo Morgan Geyseristä ja Anissa Weieristä, jotka houkuttelivat Waukeshan pikkukaupungissa ystävänsä Payton Leutnerin metsään ja yrittivät murhata hänet osoittaakseen uskollisuutensa Slendermanille ja estääkseen tätä vahingoittamasta perheitään. Jos joku vähän vanhemmista lukijoista nyt pohtii, että mikä ihmeen Slenderman, niin älkää huoliko, ette ole yksin. Hahmo on esiintynyt populaarikulttuurissa jo vuosia, mutta ainakin aluksi se oli lähinnä vain nuorempien netinkäyttäjien juttu. Kysy alle 25-vuotiaalta tietääkö hän kuka on Slenderman, niin hyvin todennäköisesti vastaus on positiivinen.
Jos Slenderman ei ole tuttu, niin suosittelen katsomaan ensin elokuvan ja palaamaan sitten lukemaan tämän tekstin loppuun. Saattaa käydä niin, että tuijotat ruutua peloissasi suu auki, ihokarvat pystyssä, tunnet ällötystä ja haluat kääntää katseesi muualle, mutta et pysty, sillä Slenderman pakottaa sinut katsomaan kahden tunnin kauhutarinan.
Teksti ei spoilaa oikeudenkäynnin kulkua tai tuomiota, sillä juttu on edelleen kesken.
Hämmentävän Slenderman netti-ilmiön juuret yltävät Something Awful -nettifoorumille. Ensimmäisen kerran vuonna 2009 nettiin ilmestyneen pitkäraajaisen, kasvottoman hammajaisen loi Eric Knudsen foorumin photoshop-kilpailua varten. Tarinoiden mukaan luonnottoman hoikka, musta puku päällä ihmisiä vaaniva mies sieppaa ja traumatisoi erityisesti lapsia ja vahingoittaa myös heidän perheitään ja läheisiään. Joissain versiossa Slenderman suojelee lapsia, mutta saattaa vaatia vastineeksi heitä tekemään kamalia tekoja.
Hirviöstä tuli pian meemi ja viraali-ilmiö, josta kirjoitettiin fanifiktiota ja jonka myötä fiktiivinen hahmo muuttui ja sai uusia ominaisuuksia. Se päätyi myös kirjallisuuteen, maalaustaiteeseen, cosplayhin ja fanien tekemiin videoihin sekä esimerkiksi Slender: The Eight Pages – ja Slender: The Arrival -tietokonepeleihin.
Suurin osa Slenderman-faneista tietää tietysti hahmon olevan mielikuvituksen tuotetta, mutta Morgan Geyserille ja Anissa Weierille se oli totta. Tytöt lukivat Slendermanista lähinnä creepypasta-tarinoita, eli käyttäjien kirjoittamia kauhukertomuksia. Lasten mukaan murhaaminen oli ainoa vaihtoehto, ettei Slenderman olisi tappanut heidän omia perheitään.
Dokumentti sekoittaa näppärästi alkuperäismateriaalia – kotivideoita, kuvaa poliisikuulusteluista heti puukotuksen jälkeen, perheenjäsenten haastatteluja sekä uutispätkiä ja selittää hyvin mistä itse rikoksessa on kyse.
Molemmat tytöistä olivat yksinäisiä ja elokuvan mukaan ilman toistensa seuraa väkivallantekoa tuskin olisi tapahtunut. Weier kuvataan syrjäytyneenä koulukiusattuna, joka viettää suurimman osan vapaa-ajastaan netissä. Geyser taas on aluksi vahvemman ja laskelmoivan oloinen, mutta myös hän on viihtynyt jo pikkulapsesta asti omissa oloissaan, innostuen lähinnä fiktiivisistä maailmoista. Hänen kerrotaan uskoneen joulupukkiin vielä vuotta ennen puukotusta.
Molemmat tytöistä kärsivät mielenterveysongelmista jo pikkulapsina. Onneksi dokumentti antaa lasten vanhemmille kiitettävän paljon ruutuaikaa, näyttäen etteivät he ole epäonnistuneita tai välinpitämättömiä kasvattajia, vaikka huomasivatkin jo ennen puukotusta, että lapset eivät olleet aivan tavallisia. Geyserin äiti muistelee ihmetelleensä, ettei tytär reagoinut oikeastaan mitenkään, kun he katsoivat Bambi-elokuvaa ja sen kohtausta, jossa Bambin äiti ammutaan.
Keittiöpsykologia on turha leikkiä, mutta ainakin Geyser vaikuttaa nähdyn perusteella kärsivän vakavista mielenterveysongelmista, muun muassa hallusinaatioita aiheuttavasta skitsofreniasta. Slenderman on hänelle vain yksi harha ja hahmo muiden joukossa, joiden kanssa hän kommunikoi. Tyttö on asiantuntijoiden mukaan myös kyvytön empatiaan, joka viittaa hänen olevan sosiopaatti.
Ohjaaja Brodskyn paras idea on antaa eri alojen asiantuntijoiden analysoida Slendermania ilmiönä. Evoluutiobiologi Richard Dawkins kuvailee parhaiden ja tehokkaimpien meemien olevan kuin viruksia, joiden leviämiseen riittää niiden näkeminen tai kuuleminen. Digiajan folkloristit, meemi-ekspertit, psykiatrit ja myyttien- ja urbaanilegendojen tutkijat kertovat omat mielipiteensä ja näin Slenderman asettuu osaksi laajempaa kokonaisuutta.
Pelottavinta dokumentissa ei ole itse Slenderman tai lapset, vaan se, millainen vaikutus internetillä voi olla jo valmiiksi sairaaseen mieleen. Vaikutteita on otettu aikojen saatossa ties mistä tai näin ainakin väitetään. Kirjat, roolipelit, sarjakuvat, elokuvat, videopelit tai musiikki ovat olleet muka syitä siihen, miksi ihmiset ovat päätyneet tekemään kamalia asioita. En haluaisi kuulostaa vanhalta kävyltä, mutta netin kautta on helpompaa kuin koskaan aiemmin nähdä ja kokea asioita, jotka voivat toimia laukaisevana tekijänä.
Beware the Slenderman on pelottavan puistattava, surullinen tarina, joka näyttää mihin sairaan ja yksinäisen ihmisen kiusaaminen voi pahimmillaan johtaa. Se on todella kiinnostava dokumentti, jota jää miettimään päiväkausiksi.
