Uusimmat

Arvostelu: Tarzanin legenda on hulvattoman huono kesähömppä

14.07.2016 12:34 Aki Lehti

tarzanin-legenda-julisteEnsi-ilta: 15.7.2016
Alkuperäisnimi: The Legend of Tarzan
Ohjaus: David Yates
Käsikirjoitus: Adam Cozad, Craig Brewer
Pääosissa: Alexander Skarsgård, Samuel L. Jackson, Margot Robbie, Djimon Hounsou, Christoph Waltz
Pituus: 110 minuuttia
Ikäraja: K12
Idea: Kreegah bundolo!
Arvostelija: Aki Lehti

1,5

Moderni Tarzan on kunnon kalkkuna, kamalilla digitehosteilla pilattu seikkailu, joka naurattaa ja viihdyttää huonoudellaan.

On vuosi 1890, jolloin John Clayton III, Lordi Greystoke eli Tarzan (Alexander Skarsgård) on asunut jo vuosikymmenen Lontoossa Janensa (Margot Robbie) kanssa. Presidenttinsä käskystä belgialaisen pahiksen, kapteeni Leon Romin (Christoph Waltz) touhuja Kongossa tutkiva amerikkalainen George Williams (Samuel L. Jackson) pyytää aristokraatin apua. Tarzan ja Jane päätyvät takaisin viidakkoon, jossa Rom-pahis on sekaantunut orjakauppaan, suunnattomien rikkauksien haalimiseen timanttien muodossa, alkuasukkaiden riistoon ja kaikkeen muuhun mahdollisimman ilkeään.

Rom tekee diilin Djimon Hounsoun esittämän heimopäällikön kanssa ja kidnapppaa Janen. Tarzan ja Williams lähtevät pelastusretkelle viidakkoon, jossa Tarzan kohtaa tietysti apinaperheensä ja kaikki mahdolliset villieläimet.

Leffa viivyttelee aivan turhan pitkään ennen kuin parivaljakko päätyy kirmaamaan sademetsään. Se olettaa katsojan tietävän Tarzanin taustan ja tarinan, mutta päättää silti kerrata syntyhistorian loputtomien flasbackien avulla. Päätös on järjetön, sillä se sotkee leffan rytmin täysin. Lopputulos on kunnon sekasotku, humoristinen seikkailuelokuva, joka naurattaa aivan vääristä syistä.

Tottakai Tarzanin tarina on aina ollut mahdollisimman typerä kioskikirjallisuuden klassikko, pulp-romaani jolla ei ole tarkoitustaan olla mitään tekemistä todellisuuden kanssa, mutta Tarzanin legenda venyttää rajoja aivan liikaa. Järjettömän seikkailun tapahtumien ei tarvitsekaan olla uskottavia, mutta se auttaisi, jos ne näyttäisivät edes jonkin verran aidoilta. Elokuvan pilaavat digitaalitehosteet, kammottavat feikki-strutsit, leijonat, krokotiilit, gorillat, virtahevot ja itse liaanien varassa heiluva CGI-Tarzan.

Harry Potter-ohjaaja David Yates onnistuu jollain ilveellä saamaan jopa harvat oikeasti Afrikassa kuvatut kohtaukset näyttämään lavastetuilta. Jossain vaiheessa mieleen hiipi epäilys, että elokuva onkin parodia, niin pöhkö ja kökösti toteutettu se on. Vaikutelmaa vahvistaa se, että elokuvan hahmot heittävät ironista läppää, esimerkiksi Jackson pilailee päin naamaa Tarzanille ”minä Tarzan, sinä Jane” -kommenteilla ja Waltz möläyttää kuullessaan ensimmäisen kerran Tarzanin huudon ”se kuulosti erilaiselta kuin oletin”.

Alexander Skarskård on loistava Tarzan kaikilla huonousmittareilla mitattuna, lihakset koko ajan jännitettynä seisova puupökkelö, melkein koko ajan mököttävä yhden ilmeen apinamies, joka näyttelee lähinnä sixpackinsa avulla.

Margot Robbien Janessa on potkua ja energiaa siihen saakka, kunnes hänet siepataan. Jouduttuaan kidnapatuksi Jane on paria kohtausta lukuunottamatta perinteinen ”neito hädässä” -hahmo. Christoph Waltzin kanssa näytellessään hän suoriutuu oikein hyvin, vaikka herra vetääkin pahisroolinsa automaattivaihteella.

Samuel L. Jackson tekee parhaansa pelastaakseen elokuvan olemalla mahdollisimman kliseinen oma itsensä, K12-versio sarkastisia vitsejä laukovasta viileästä jäbästä, joka saa ampua muttei kiroilla. Hänen karikatyyrinsä on leffan ainoa oikeasti hauska hahmo.

Tarzanin legenda on omituinen sekoitus poliittista korrektiutta ja tuulahduksia menneen maailman asenteista. Edgar Rice Burroughsin tarinoiden modernisointi toimii siltä osin, että hyvikset taistelevat luonnon ja alkuperäiskansojen puolesta ja pahuutta edustaa siirtomaa-ajan riistäjä, orjakauppias, maaperän rikkaudet itselleen eläimistä ja luonnosta haaliva valkoinen mies.

Silti tämäkin versio nostaa Tarzanin sankariksi tummaihoisten ihmisten yläpuolelle, jotka eivät selviä ilman hänen apuaan, mutta ristiriitaisesti varoo viimeiseen asti loukkaamatta ketään. Tarzan ei voi esimerkiksi vahingoittaa edes hengenvaarassa ollessaan eläintä, ettei joku katsojista suutu. Alkuperäisteoksista löytyvä rasismi on onneksi siivottu pois, mutta poliittinen korrektius on viety liian pitkälle ja Tarzanista on tullut munaton viidakon kuningas.

Tarzanin legenda on silti kunnon sekasotku, Gods of Egyptin ohella yksi vuoden huonoimpia elokuvia ja samalla parhaimpia kalkkunoita, kunnon kesäkuonaa, jota voi huoletta suositella kostean illanvieton viihdykkeeksi ja kaikille käppäelokuvien ystäville.

PlusMiinusNolla:

+ Ihanan typerän tyhmä elokuva naurattaa aivan vääristä syistä
– Kammottavan huonot tietokonetehosteet
+  Skarsgårdin vatsalihakset
– Ei Skarsgårdia pelkässä lannevaatteessa
– Mahdollisimman poliittisesti korrekti versio, mutta musta mies ei silti kykene puolustautumaan ilman valkoisen miehen apua.

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat