Uusimmat

Brad Pitt sai Fight Club -ohjaajan innostumaan zombeista – David Fincher tehnee World War Z 2:n

27.04.2017 08:48 Muropaketin toimitus

Brad Pitt jatkaa taisteluaan eläviä kuolleita vastaan. 

Zombihitti World War Z:n jatko-osan piti ilmestyä tänä vuonna, mutta aikataulu pistettiin loppujen lopuksi uusiksi. Projektia ei kuitenkaan ole haudattu.

Variety-lehden mukaan Fight Clubista, Sevenistä ja The Social Networkista tuttu David Fincher on vahvasti halukas World War Z 2:n ohjaajaksi. Asiasta huhuttiin jo viime vuoden puolella, mutta nyt hommassa on edistytty jo pitkälle: sopimuksia viilaillaan vielä, mutta homman pitäisi olla aivan kohta selvää pässinlihaa.

World War Z 2:n tuotanto ei ole vielä virallisesti alkanut, mutta vihreän valon pitäisi syttyä lähiaikoina. Varietyn lähteiden mukaan kuvaukset alkavat vuoden 2018 alkupuolella. Tällä tahdilla World War Z ehtisi elokuvateattereihin todennäköisesti vuoden 2019 alussa tai kesällä.

Sukupolvensa arvostetuimpiin ohjaajiin kuuluva David Fincher ei ole tehnyt elokuvia sitten vuoden 2014 Gone Girlin. Miehen kalenteri on täyttynyt lähinnä tulevasta Mindhunters-tv-sarjasta, jonka jaksoista hän on ohjannut kolme.

Brad Pittin tuorein elokuva on The Allied – Liittoutuneet (2016). Robert Zemeckisin ohjaama romanttinen sotatrilleri floppasi lipputiskeillä pahasti: elokuvan budjetti oli ilman markkinointikuluja 85 miljoonaa dollaria, mutta lippuja myytiin vain 120 miljoonalla.

World War Z 2
Kaikki jutut aiheesta