Uusimmat

Cheek-elokuvan kaksoispääroolissa nähdään Antti Holma

18.04.2017 15:46 Muropaketin toimitus

Luvassa on räppäristä kertova fiktiivinen elokuva.

Salassa jo pidempään valmistellusta räppäri Cheekistä kertovan elokuvan pääosaan on kiinnitetty näyttelijä Antti Holma.

Työnimellä Veljeni vartija kulkeva leffa kertoo Cheekin, eli Jare Tiihosen ja tämän kaksoisveli Jere Tiihosen koko elämäntarinan, eli rooleissa nähdään useampia eri-ikäisiä näyttelijöitä. Niklas ja Julius Liukkanen esittävät veljeksiä lapsina, teini-ikäisinä nähdään Eemeli ja Vilhelmi Masanen ja Holma esittää kumpaakin veljestä aikuisina.

Todennäköisesti alkuvuonna 2018 ensi-iltansa saavan Veljeni vartija -elokuvan ohjaajana toimii Jukka-Pekka Siili, joka on aiemmin ohjannut muun muassa Teemu Selänne -dokumentin ja Hurriganes-elokuvan.

Helsingin Sanomien mukaan käsikirjoituksesta vastaa Siili yhdessä Dome Karukosken kanssa, joka toimii myös tuottajana Annika Sucksdorffin kanssa.

Kuva elokuvasta Armoton maa.