05.01.2017, 20:15
3169
Elokuvat, Artikkelit, Ajankohtaista

Dome listasi: 12 elokuvaa, joita odotamme vuodelta 2017

Elokuvavuosi vaikuttaa todella lupaavalta.

Meitä elokuvafaneja hemmotellaan jälleen oikein kunnolla tänä vuonna, sillä luvassa on melkoinen määrä kiinnostavia ensi-iltoja. Listasimme tähän artikkeliin 12, joita odotamme erityisellä innolla.

Keskitymme puhtaasti vain ulkomaalaisiin elokuviin. Kotimaisia kiinnostavia ensi-iltoja esittelemme omassa artikkelissa, joka julkaistaan Domessa ensi viikolla. Leffoja ei ole rankattu paremmuusjärjestykseen, vaan ne on listattu suunnilleen kronologisesti ensi-iltapäivien mukaan. Painotus on valtavirrassa; suuren budjetin leffoissa, supersankareissa, scifissä ja spektaakkeleissa.

Listalle olisi voinut päätyä monia muitakin teoksia ja vähän myöhemmin tehtynä se olisi saattanut näyttää aivan erilaiselta. Nyt ulkopuolelle jäivät esimerkiksi monien odottamat Apinoiden planeetan sota, Kong: Pääkallosaari ja Justice League.

Tänään, pakkaspäivänä 5. tammikuuta, odotamme kuitenkin mainstream-elokuvista eniten näitä:

1. T2 Trainspotting

Ensi-ilta: 17.2.2017
Ohjaaja: Danny Boyle
Pääosissa: Ewan McGregor, Ewen Bremner, Jonny Lee Miller ja Robert Carlyle

Vuoden 1996 kulttihitin jatko-osassa nähdään pitkälti tuttuja kasvoja, melkein koko alkuperäisen draamakomedian kasti. Mukana ovat Ewan McGregorin lisäksi Ewen Bremner, Jonny Lee Miller ja Robert Carlyle. T2: Trainspotting pohjautuu edeltäjänsä tavoin Irvine Welshin romaaniin.

2. Silence
Ensi-ilta: 17.2.2017
Ohjaaja: Martin Scorsese
Pääosissa: Liam Neeson, Andrew Garfield ja Adam Driver

Martin Scorsesen uutuus kuuluu ilmeisesti hänen rauhallisempiin elokuviinsa, samaan lokeroon kuin Viattomuuden aika ja Kristuksen viimeinen kiusaus. Silence perustuu japanilaisen Shûsaku Endôn saman nimiseen romaanin ja kertoo 1600-luvulla eläneistä jesuiittapapeista, jotka kohtaavat väkivaltaa ja vainoa matkatessaan Japaniin löytääkseen oppi-isänsä ja levittääkseen kristinuskon sanomaa.

3. Logan
Ensi-ilta: 3.3.2017
Ohjaaja: James Mangold
Pääosissa: Hugh Jackman, Patrick Stewart ja Dafne Keen

Hugh Jackman viimeistä kertaa Wolverinen roolissa, synkässä tulevaisuuteen sijoittuvassa tarinassa, joka on väkivaltaisuutensa vuoksi suunnattu kypsemmille katsojille. Logan on saanut vaikutteita Mark Millarin Old Man Logan -sarjakuvasta.

4. Life
Ensi-ilta: 24.3.2017
Ohjaaja: Daniel Espinosa
Pääosissa: Jake Gyllenhaal, Rebecca Ferguson ja Ryan Reynolds

Ruotsalaisen Daniel Espinosan ohjaama avaruusasemalle sijoittuva scifi-trilleri. Aseman miehistöllä on ensimmäiset todisteet Maan ulkopuolisesta elämästä Marsissa.

5. Guardians of the Galaxy Vol. 2
Ensi-ilta: 3.5.2017
Ohjaaja: James Gunn
Pääosissa: Chris Pratt, Zoe Saldana ja Dave Bautista

“I am Groot!”

6. Alien: Covenant
Ensi-ilta: 19.5.2017
Ohjaaja: Ridley Scott
Pääosissa: Michael Fassbender ja Katherine Waterston

Alien: Covenant jatkaa Prometheus-leffan tarinaa. Toivottavasti käsikirjoitus on parempi kuin edellisessä elokuvassa, jotta ohjaaja Ridley Scott pääsee loistamaan.

7. Wonder Woman
Ensi-ilta: 2.7.2017
Ohjaaja: Patty Jenkins
Pääosissa: Gal Gadot, Robin Wright ja Chris Pine

Batman v Superman: Dawn of Justicessa elokuvayleisölle esitellyn Wonder Womanin sooloseikkailu. Sisukasta naissankaria esittää jälleen Gal Gadot. Ihmenainen nähdään valkokankaalla oman elokuvansa lisäksi vuonna 2017 myös Justice Leaguessa, joka jatkaa DC Comicsin supersankareiden yhteisseikkailua.


8. Valerian and the City of a Thousand Planets

Ensi-ilta: 21.7.2017
Ohjaaja: Luc Besson
Pääosissa: Dane DeHaan, Cara Delevingne ja Clive Owen

Suuresta sinisestä, Tyttö nimeltä Nikitasta, Leonista, The Fifth Elementistä ja Lucysta tutun Luc Bessonin seuraava elokuva on avaruusscifiä edustava Valerian. Avaruusagentti Valerianin seikkailuja -sarjakuvaan pohjautuvan Valerian and the City of a Thousand Planetsin pääosia esittävät Dane DeHaan ja Suicide Squadin Cara Delevingne. Muissa avainrooleissa nähdään muun muassa melkein aina hyvä Ethan Hawke, Clive Owen ja John Goodman. Mukana ovat myös muusikoina paremmin tunnetut Herbie Hancock ja Rihanna.


9. Musta torni – The Dark Tower
Ensi-ilta: 28.7.2017 (USA)
Ohjaaja: Nikolaj Arcel
Pääosissa: Matthew McConaughey ja Idris Elba

“The man in black fled across the desert, and the gunslinger followed.”, vihdoinkin. Vuosien säädön jälkeen Stephen Kingin The Dark Tower -fantasiakirjoihin pohjaava elokuva on vihdoinkin valmis. Sen pääosassa revolverimies Roland Deschainina nähdään Idris Elba ja Matthew McConaughey esittää Randall Flagia/miestä mustissa, kirjan ja leffan pahista. Mustan tornin on kerrottu olevan eräänlainen jatko kirjasarjalle, mutta sen luvataan toimivan myös itsenäisenä elokuvana.

10. Dunkirk
Ensi-ilta: heinäkuu 2017
Ohjaaja: Christopher Nolan
Pääosissa: Tom Hardy ja Cillian Murphy

Ohjaaja Christopher Nolan palaa avaruudesta maanpinnalle, toisen maailmansodan aikaan. Dunkirk -sotadraaman pääosia esittävät Nolanin vakionäyttelijät Tom Hardy ja Cillian Murphy. Mukana ovat lisäksi muun muassa Aneurin Barnard, Kenneth Branagh, James D’Arcy, Tom Glynn-Carney, Barry Keoghan, Jack Lowden, Mark Rylance, Harry Styles ja Fionn Whitehead

11. Blade Runner 2049
Ensi-ilta: 6.10.2017
Ohjaaja: Denis Villeneuve
Pääosissa: Ryan Gosling ja Harrison Ford

Kanadanranskalainen Denis Villeneuve on tämän hetken mielenkiintoisimpia ohjaajia. Incendies, Prisoners, Enemy, Sicario ja Arrival olivat kaikki upeita elokuvia, joista kahta viimeistä voi huoletta kutsua mestariteoksiksi ja Arrivalia viime vuoden parhaaksi leffaksi. Seuraavaksi Villeneuve on melkoisen haasteen edessä Blade Runnerin jatko-osan muodossa. Ensimmäinen traileri lupaa onneksi hyvää ja uskomme Villeneuven onnistuvan melkein mahdottomassa. Huhut kertovat hänen ohjaavan Blade Runnerin jälkeen uuden leffa-adaptaation Dyynistä. Huh huh!

12. Star Wars: Episodi VIII
Ensi-ilta: 15.12.2017
Ohjaaja: Rian Johnson
Pääosissa: John Boyega, Daisy Ridley ja Mark Hamill

Synkän ja positiivisesti yllättäneen Rogue Onen jälkeen Star Wars -saaga jatkuu Episode VIII:n muodossa, The Force Awakens -elokuvan jatkossa, jossa seikkailevat tutut Rey, Finn, Poe ja Luke Skywalker. Tuleva elokuva jäi Leiaa esittäneen Carrie Fisherin viimeiseksi rooliksi.

Rian Johnsonin ohjaama elokuva saa ensi-iltansa joulukuussa 2017, mutta sen nimeä ole vieläkään paljastettu. Huhut kuitenkin kertovat 8. elokuvan olevan koko nimeltään Star Wars: Forces Of Destiny

Bubbling Under

Paterson
Ensi-ilta: 20.1.2017
Ohjaaja: Jim Jarmusch
Pääosissa: Adam Driver ja Golshifteh Farahani

Kulttiohjaaja Jim Jarmuschin draamakomedia kertoo The Force Awakens -pahis Adam Driverin esittämästä bussikuskista ja hänen vaimostaan Laurasta. Kiireettömän eleettömästi arjen ylä- ja alamäkiä tarkasteleva Paterson on Jarmuschin elokuvista lähimpänä valtavirtaa sitten vuoden 2015 Broken Flowersin, mutta kelpaa taatusti miehen taiteellisempia teoksia rakastavillekin, joista viimeisin, eli Only Lovers Left Alive -vampyyrielokuva oli mestarillinen.

The Belko Experiment
Ensi-ilta: ?
Ohjaaja: Greg McLean
Pääosissa: Josh Brener, Adria Arjona ja Michael Rooker

The Belko Experiment on Wolf Creek -leffasta parhaiten tunnetun Greg McLeanin kauhutrilleri, jossa 80 työntekijää lukitaan kerrostalossa sijaitsevaan konttoriinsa. Ainoa keino olla tulematta tapetuksi on tappaa kollegoitaan. Käsikirjoituksesta vastaa Guardians of the Galaxy -elokuvien pääjehu James Gunn.

Thor: Ragnarok
Ensi-ilta: 3.11.2017
Ohjaaja: Taika Waititi
Pääosissa: Chris Hemsworth, Mark Ruffalo, Cate Blanchett & Tom Hiddleston

Kolmas Thor-elokuvaa kiinnostaa lähinnä vain ohjaajansa takia. Uusiseelantilaisen Taika Waititin What We Do in the Shadows -vampyyrikomedia oli nerokkaan hauska ja Hunt for the Wilderpeople viime vuoden parhaita hyvänmielenelokuvia.

A Cure For Wellness
Ensi-ilta: 17.2.2017
Ohjaaja: Gore Verbinski
Pääosissa: Dane DeHaan, Jason Isaacs ja Mia Goth

Ring-ohjaaja Gore Verbinski palaa psykologisen kauhun pariin.

Vielä vailla nimeä oleva ohjaaja Paul Thomas Andersonin ja näyttelijä Daniel Day-Lewisin toinen yhteistyö.

Harvoin työskentelevän metodinäyttelijän ensimmäinen elokuva sitten vuoden 2012 Lincolnin. Magnolia-ohjaajan uudesta elokuvasta tiedetään vain, että se sijoittuu 1950-luvun Lontoon muoti- ja mallimaailmaan.

Anderson on aikamme tärkeimpiä elokuvaohjaajia ja yhdessä Day-Lewisin kanssa tehty There Will Be Blood yksi hänen parhaista teoksistaan. Ohjaajan edellinen elokuva, Inherent Vice -huumorisekoilu meni aluksi yli hilseen, mutta parani usean katsomiskerran myötä. Mestari-elokuvassa Anderson sai edesmenneestä Philip Seymour Hoffmanista ja Joaquin Phoenixista irti heidän parhaat näyttelijäsuorituksensa kautta aikain. Esimerkiksi tämä kohtaus kuuluu kaikkien aikojen parhaiden kohtausten top 10 -listalle:

Teksti: Aki Lehti
Tagit: Wonder Woman, The Dark Tower, Silence, Star Wars Episode VIII, Guardians of the Galaxy Vol 2, Life, Valerian and the City of a Thousand Planets, Alien Covenant, Musta torni, Trainspotting 2, Dunkirk, Logan, Blade Runner 2049, T2