Uusimmat

Dome listasi: 15 elokuvaa, jotka melkein pilasivat päivän vuonna 2016

29.12.2016 08:47 Muropaketin toimitus

Elokuvavuosi 2016 oli tuttuun tapaan melkoinen vuoristorata. Valkokankaan mestariteosten vastapainoksi saatiin vähintäänkin yhtä mittava määrä kehnoja esityksiä. Listasimme 15 vuoden aikana ensi-iltansa saanutta elokuvaa, joita emme toista kertaa välitä nähdä.

Oheisen listan jälkeen suosittelemme tutustumaan koosteeseen vuoden 2016 hyvistä elokuvista:

Dome listasi: 15 elokuvaa, jotka kannattaa katsoa vuodelta 2016

1. Assassin’s Creed on jälleen yksi surkea videopeliin perustuva toimintaleffa

”Assassin’s Creed on jättibudjetilla tehtyä ö-luokan moskaa, jonka näyttelijät saisivat hävetä ahneuttaan.”

2. Luokkakokous 2 on luokaton nollan tähden jatko-osa – “Psyyke ei toivu tästä koskaan”

”Luokkakokouksen jälkeen olin vakuuttunut, ettei rimaa voi laskea enää alemmaksi. Kyllä voi.”

3. Sausage Party -animaatiopervoilu kilpailee vuoden huonoimman elokuvan tittelistä

”Seth Rogenin aikuisille suunnatun sikailuanimaation huumori naurattaa korkeintaan yläasteikäisiä.”

4. Da Vinci -koodin jatko-osa Inferno on helvetillistä kidutusta

”Kymmenen vuotta Da Vinci -koodin ja seitsemän vuotta Enkelit ja demonit -jatko-osan jälkeen ohjaaja Ron Howard ja näyttelijä Tom Hanks ovat päättäneet palata kirjailija Dan Brownin ja hänen sankarinsa, numerologi Robert Langdonin täyspöljään maailmaan.”

5. Haitrilleri The Shallows on 86 minuuttia pitkä hajuvesimainos

”The Shallows esittelee elokuvahistorian vähiten pelottavan ihmislihan makuun päässeen valkohain.”

6. Teit meistä kauniin on itsensä liian vakavasti ottava kokoelma kliseitä

”Apulannan ex-basisti Tuukka Temosen ohjaama bändin alkutaipaleesta kertova elokuva on melodramaattisuudessaan puuduttava katsottavaa.”

Teit meistä kauniin

7. Renny Harlinin Skiptrace on hämmentävä ja hämmentävän huono toimintakomedia

”Ainoa syy miksi kiinalais-hongkongilais-yhdysvaltalainen b-luokan toimintahassuttelu Skiptrace nähdään Suomen elokuvateattereissa on sen ohjaaja Renny Harlin.”

8. Lights Outin tylsä tusinakauhu ei pelota

”Lights Out on eksynyt pimeässä teatteriin, vaikka sen oikea paikka olisi dvd-alelaari. Se on juuri niin hyvä kauhuelokuva kuin parin minuutin mittaisen YouTube-videon idean pohjalta voi tehdä.”

9. Tarzanin legenda on hulvattoman huono kesähömppä

”Moderni Tarzan on kunnon kalkkuna, kamalilla digitehosteilla pilattu seikkailu, joka naurattaa ja viihdyttää huonoudellaan.”

10. Videopelileffa Warcraft on pahinta mahdollista fantasiahuttua

”Blizzardin hittipelin filmatisoinnista on toivottu videopeligenren pelastajaa. Ihan turhaan.”

11. Teenage Mutant Ninja Turtles 2 on herkullista roskaa

”Tunnelmaltaan energiajuomaöveriä Ruotsinlaivan autokannen alla muistuttavan Teenage Mutant Ninja Turtles: Out of the Shadowsin tuotesijoittelu on härskiä, naiskuva Michael Bayn elokuville ominaisesti kieroutunut, useimmat vitsit halpoja ja ohjaus täysin mautonta ja hajutonta.”

Teenage Mutant Ninja Turtles: Out of the Shadows

12. Puolikas tähti! London Has Fallen on toimintaleffojen Donald Trump

”Olympos on valloitettu -elokuvan jatko-osa London Has Fallenissa on mukana kaikki samat palikat kuin 1980-luvun toimintaleffoissa, mutta sen fiilis on aivan erilainen. Vastenmielisen teoksen pateettinen patriotismi, maailman jakaminen pelkkiin hyviksiin ja pahiksiin, surkeat one-linerit ja ääriväkivalta eivät viihdytä tai naurata. Minkäänlaista itseironiaa tai campia leffasta ei löydy.”

13. Tehostepökäle Gods of Egypt on kuin ripulivaippa naamalle

”Joskus kauan sitten juhlittu The Crow -ohjaaja Alex Proyas on tehnyt uransa surkeimman tekeleen. Gods of Egypt on elokuva, josta on vaikea keksiä mitään hyvää sanottavaa.”

14. Grimsby on Sacha Baron Cohenin surkein elokuva pitkään aikaan

”Grimsby on Sacha Baron Cohenin aiemmista satiireista poiketen suorasukainen toimintakomedia, joka jaksaa naurattaa vain hetkittäin. Sitäkin useammin se aiheuttaa myötähäpeää.”

15. Samuli Edelmannin Tappajan näköinen mies on yhtä huono kuin Varekset

”Yksi elämän suurista mysteereistä on se, miksi kotimaiset dekkarifilmatisoinnit ovat niin kökköjä.”

Tappajan näköinen mies