Uusimmat

Fast & Furious -spinoff-leffassa nähdään Jason Statham ja Dwayne Johnson

23.04.2017 12:00 Aki Lehti

Parivaljakon oma leffa on ilmeisesti tulossa ennen seuraavaa jatko-osaa.

Järjettömiä määriä rahaa tahkova Fast & Furious 8 ei ollut sarjan parhaimpia elokuvia, mutta useampi Dwayne ”The Rock” Johnsonin ja Jason Stathamin kohtaus onnistui naurattamaan. Nyt Deadline kertoo parivaljakon saavan oman spinoff-elokuvansa.

Universal Studion ideana on ilmeisesti julkaista agentti Luke Hobbsin ja Decker Shaw’n yhteisseikkailu ennen Fast & Furiousin seuraavaa osaa. Johnsonin esittämä Hobb nähtiin ensimmäisen kerran sarjan 5. elokuvassa ja Stathamin Shaw osassa 6. Molemmat olivat alun perin sankarijoukkomme vastustajia.

Kässäriä työstää kahdeksannen osan rustaamiseenkin osallistunut Chris Morgan.

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat