Uusimmat

Gillian Anderson ja Emilia Clarke haluavat James Bondiksi – kumpi olisi parempi?

30.05.2016 08:36 Tatu Junni

The X-Files -tähti Gillian Anderson jakoi reipas viikko sitten Twitterissä kuvan, jonka joku oli tehnyt hänestä uuden Bond-elokuvan sankarina.

Kuva: X-Filesin Gillian Anderson on uusi James Bond?

Anderson suhtautui ajatukseen naispuolisesta Bondista suopeasti ja myös moni hänen faninsa innostui aiheesta.

Nyt The X-Files -tähti on saanut kuitenkin haastajan.

”Haluaisin todella kovasti esittää Jane Bondia. Vastanäyttelijänäni voisi olla Leonardo DiCaprio”, Game of Thronesin Emilia Clarke  julisti The Daily Starin haastattelussa.

Leikitäänpä ajatuksella: jos Daniel Craig korvattaisiin naisnäyttelijällä, kumpi olisi parempi rooliin?

Kumpi näyttelijöistä olisi parempi "Jane Bond"?

Katso tilanne vastaamatta

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat