15.02.2017, 10:23
879
Elokuvat, Ajankohtaista

Gore Verbinskin Bioshock-elokuva peruttiin rahan ja ikärajan takia

Gore Verbinskin ohjaama A Cure for Wellness saa ensi-iltansa Suomessa perjantaina, mutta mitä tapahtui ohjaajan Bioshock-pelielokuvalle?

“No, siihen ei ole lyhyttä vastausta”, totesi The Ringistä ja Pirates of the Caribbeanista tuttu Verbinski taannoin Bloody Disgusting -sivuston mukaan.

“Kuvauksiin oli aikaa kahdeksan viikkoa, kun elokuva peruttiin. Bioshockin ikärajaksi oli tulossa R (Suomessa K16), ja se olisi ollut kallis elokuva, jota varten olisi pitänyt rakentaa kokonainen oma maanalainen universuminsa. Luulen että hintalappu ja ikäraja olivat yhdistelmä, jonka takia studio tunsi olonsa epämukavaksi”.

Gore Verbinskin mukaan niihin aikoihin, kun Bioshock oli tarkoitus kuvata, R-ikärajan saaneet ison budjetin elokuva eivät “olleet oikein toimineet”.

Deadpoolin myötä asiat ovat muuttuneet ja elokuvantekijät saattavat saada Bioshockin kohdalla vielä toisen mahdollisuuden. Verbinski suhtautuu asiaan kuitenkin varauksella, sillä henkisesti olisi haastavaa palata tekemään elokuvaa, jonka kuvaukset on peruttu viime hetkellä.

Arvostelu: Ring-ohjaajan A Cure for Wellness on sopivasti häiriintynyt kauhuleffa

Tagit: Gore Verbinski, Bioshock