Uusimmat

Kun kauhu ei vaan myy: Bodomista ei tullut koko Suomen hittiä

06.09.2016 08:19 Tatu Junni

Taneli Mustosen kauhuelokuva Bodom sai ensi-iltansa kolmisen viikkoa sitten.

Espoolaisjärven tragediasta aineksensa ammentanut puukkohippailu osoittaa taas kerran sen, mikä jo ennalta tiedettiin: kauhu ei ole Suomessa massojen viihdettä.

Bodom on kerännyt vajaan kolmen viikon aikana yhteensä 43 675 katsojaa. Viime viikonloppuna löytyi TOP 10 -listan sijalta viisi 7388 katsojalla. Elokuvan häntä kattaa varmasti vielä muutaman esitysviikon, mahdollisesti TOP 10 -sijoituksilla, mutta jo nyt on selvää ettei Bodom tule yltämään lähellekään 100 000 katsojan rajaa.

Positiivista tilanteessa on elokuvan tekijöiden kannalta se, että Bodom on kerännyt kiinnostusta myös ulkomailla. Mustosen ohjaus on myös kerännyt positiivista palautetta kriitikoilta. Dome.fi:n arviossa Bodomista ei innostuttu, mutta esimerkiksi Helsingin Sanomat antoi elokuvalle peräti neljä tähteä.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat