Uusimmat

Kohuttu, vihattu, rakastettu, haluttu! Tältä näyttää Dome Karukosken Tom of Finland -elokuva

19.09.2016 12:48 Tatu Junni

Ensi vuonna ilmestyvästä Tom of Finlandista on julkaistu ensimmäinen virallinen traileri.

Dome Karukosken ohjaama ja helmikuussa 2017 ensi-iltansa saava Tom of Finland on elokuva ”elämästä, unelmista ja rakkaudesta”.

Tom of Finlandissa Touko Laaksonen palaa kotiin rintamalta palveltuaan isänmaataan sodassa. Elämä rauhanajan Suomessa osoittautuu raskaaksi. Homoseksuaalisuus on laitonta. Touko joutuu salaamaan rakkaussuhteensa, mutta löytää kaipaamansa pakotien kuvataiteesta. Laaksonen alkaa piirtää lihaksikkaita, vapaita, estottomia ja iloisia seksuaalisesti aktiivisia homomiehiä. Teoksista, jotka hän allekirjoittaa taiteilijanimellä ’Tom of Finland’, tulee paitsi hyvin suosittuja, niin myös ajattomia symboleita kokonaiselle sukupolvelle ja osa vallankumousta seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksien puolesta.

Pääosia Tom of Finlandissa esittävät Laaksosta esittävän Pekka Strangin lisäksi mm. Lauri Tilkanen ja Jessica Grabowsky.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat