Uusimmat

Naiset ovat valtion omaisuutta HBO Nordicilla nähtävässä The Handmaid’s Tale -scifisarjassa

12.04.2017 11:35 Muropaketin toimitus

Sarja perustuu Margaret Atwoodin klassikkoromaaniiin.

HBO Nordicilla alkaa Margaret Atwoodin spekulatiivista fiktiota edustavaan romaaniin perustuva uutuussarja The Handmaid’s Tale, jonka kolme ensimmäistä jaksoa tulevat tarjolle striimauspalveluun 26. huhtikuuta. Loput seitsemän jaksoa tulevat saataville keskiviikkoisin. Sarjan pääosissa nähdään Elisabeth Moss, Joseph Fiennes, Samira Wiley, Max Minghella, Yvonne Strahovski, O.T. Fagbenle, Alexis Bledel, Madeline Brewer ja Ann Dowd.

Margaret Atwoodin klassikkoromaaniin perustuva The Handmaid’s Tale on dystopinen kertomus Gileadin teokraattisesta yhteiskunnasta, joka aiemmin tunnettiin Yhdysvaltoina. Ympäristökatastrofista ja syntyvyyden romahtamisesta kärsivää Gileadia johtaa fundamentalististen kristittyjen liike, joka kohtelee naisia valtion omaisuutena.

Komentajan taloudessa palvelijattarena työskentelevä Offred (Elisabeth Moss) on yksi harvoista jäljellä olevista hedelmällisistä naisista, joka on pakotettu seksiorjuuteen viimeisenä epätoivoisena yrityksenä kansoittaa autioitunut maailma. Offredin on luovittava komentajien, näiden julmien vaimojen ja taloudenhoitajien sekä kanssasisartensa kanssa keskellä tässä vakoojien täyttämässä kauhistuttavassa yhteiskunnassa, jossa yksikin väärä sana voi merkitä kuolemaa. Hänellä on kuitenkin selkeä päämäärä: säilyä hengissä ja löytää häneltä riistetty tytär.