Uusimmat

True Detective -ohjaajan The Alienist-sarjasta julkaistiin ensimmäinen traileri

18.05.2017 19:54 Muropaketin toimitus

Alienistissa jahdataan sarjamurhaajaa 1890-luvulla.

True Detectiven ensimmäisen tuotantokauden jaksojen ja Netflixin Beasts of No Nation -elokuvan ohjaajana parhaiten tunnetun Cary Fukunagan tuottamasta Alienist-sarjasta on julkaistu ensimmäinen traileri.

Yhdysvalloissa TNT-kanavalla nähtävä minisarja perustuu Caleb Carrin 1890-luvulle sijoittuvaan sijoittuvaan saman nimiseen romaaniin. Päähenkilö on lääkäri Laszlo Kreizler, joka pääsee nuoria miesprostituoituja tappavan sarjamurhaajaan jäljille.

The Alienistin pääosissa nähdään muun muassa Daniel Brühl (Inglourious Basterds), Dakota Fanning (War of the Worlds), Luke Evans (Beauty and the Beast) ja Brian Geraghty (The Hurt Locker).

Sarjan ohjaa muun muassa Black Mirror – ja House of Cards -sarjoja aiemmin ohjannut Jakob Verbruggen.